Varkaus: Pälkäneen kirkon sakastissa vierailleet rosvot saivat niukan saaliin mutta aiheuttivat ison harmin

Lompakot ja puhelimet vietiin messun aikana

Pälkäneen kirkon valvontaa aiotaan jatkossa parantaa.

Pälkäneen kirkon valvontaa aiotaan jatkossa parantaa.

Sunnuntaina 6. maaliskuuta Pälkäneen kirkossa messua toimittaneita seurakunnan työntekijöitä odotti palveluksen jälkeen ikävä yllätys. Sakastissa oli messun aikana noin kello 10 – 11 vieraillut kutsumatonta väkeä, jonka mukaan lähti kaksi puhelinta ja kaksi lompakkoa.

Varastettujen tavaroiden joukossa oli muun muassa kirkkoherra Jari Kemppaisen virkapuhelin. Alkuviikosta häntä tavoitelleet ovat ehkä yllättyneet, kun numerosta on tullut ilmoitus, että se ei ole käytössä.

– Rahaa lompakoissa ei juuri ollut, mutta silti varkaudesta tuli paljon harmia, kun kaikki kortit ja puhelinliittymät piti kuolettaa, Kemppainen selittää.

Varkaasta tai varkaista ei tiettävästi ole tehty näköhavaintoja. Pälkäneen kirkon sakaristoon kuljetaan kirkon pohjoissakarassa olevasta ovesta, jota on pidetty messun aikana auki. Oven luo pääsee eri portista kuin kirkkosaliin johtaville oville, joten sakastiin on helppo livahtaa huomaamattomasti takatietä.

– Nyt joudumme muuttamaan käytäntöä ja pitämään tästä lähtien ovet lukossa toimitusten aikana – myös siunauskappelin ovet, koska eteisessä on tavallisesti ihmisten takkeja ja laukkuja, Kemppainen harmittelee.

 

Varas tavoitteli ehkä kolehtia

Sakastista anastetut esineet eivät olleet näkyvillä, joten varkaiden on täytynyt viipyä jonkin aikaa paikan päällä penkomassa laukkuja ja taskuja. Se on melko uhkarohkeata, koska kuka tahansa messua toimittavista työntekijöistä saattaa yhtäkkiä tulla käymään sakastin puolella.

– Varas tai varkaat ehkä yrittivät löytää kolehtirahat, mutta Pälkäneen seurakunnassa niitä ei tuoda sakastiin kesken tilaisuuden, vaan ne jätetään kirkkosaliin ja viedään sitten suoraan pankkiin säilöön, Jari Kemppainen kertoo.

Ylipäätään seurakunnan tiloissa ei säilytetä vähäisiäkään määriä rahaa, ei virastoissa, kirkoissa eikä seurakuntataloissa.

– Raha liikkuu nykyään sähköisesti. Kahvikassat, kolehdit ja muut viedään aina suoraan säilytykseen eikä jätetä niitä vartioimattomiin tiloihin, Kemppainen sanoo.

Kirkon sakastissa säilytettävään arvokkaaseen omaisuuteen ei ollut koskettu. Kirkkohopeat ja muut vastaavat esineet eivät ole tavallisten näpistelijöiden mieleen, koska niille on vaikea keksiä käyttöä.

– Niitä on melko mahdoton muuttaa rahaksi, Kemppainen toteaa.

Seurakunta harkitsee nyt valvontakameroiden ja turvalukkojen lisäämistä tiloihinsa. Vanhaa tapaa, jonka mukaan kirkon tulisi olla avoinna kaikille, on jatkossa entistä vaikeampi noudattaa.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?