Ajaton kuva kaipaa vain vähän käsittelyä

Reetta Muranen viihtyy studiollaan kuvausrekvisiitan joukossa. Ammattivalokuvaajien yhdistykseltä Muraselle tuli tänä talvena kosolti mainetta ja kunniaa.
Reetta Muranen viihtyy studiollaan kuvausrekvisiitan joukossa. Ammattivalokuvaajien yhdistykseltä Muraselle tuli tänä talvena kosolti mainetta ja kunniaa.

Digitaalitekniikka on nostanut valokuvausharrastajien määrää valtavasti. Samalla kuvankäsittely on tullut entistä olennaisemmaksi osaksi kuvantuottoprosessia. Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n helmikuussa palkitsema Reetta Muranen pitää Photoshopia ja muita vastaavia tietokoneohjelmia hyvänä työvälineenä, mutta korostaa, että liika on aina liikaa.

– Aina kuvia on käsitelty. Ennen pimiössä nostettiin valoja tai varjoja esiin vahvemmin kuin miten ne kuvaustilanteessa toistuivat. Nyt samankaltaisia asioita tehdään Photoshopilla, Kangasalla studiotaan pitävä Muranen toteaa.

– Digi on melko armoton iholle. Filmissä oli sen verran raetta, että se pehmensi aina hieman. Kyllä esimerkiksi hääkuvissa on vaikkapa jännityksestä kärsivän sulhasen poskilta syytä poistaa punaa.

Muranen painottaa toisinaan överiksikin menevän kuvankäsittelyn olevan ajan ilmiö. Sitä esiintyy nyt, kun alan tekniikka on vielä sangen uutta.

– Liika photoshoppaus varmaankin menee ilmiönä ohi jossakin vaiheessa. Mainoskuvia käsittelen itsekin paljon. Esitteethän saavat näyttää nimenomaan tämän ajan tuotoksilta. Sen sijaan mahdollisimman ajattomiksi tarkoitetut muotokuvat kaipaavat paljon vähemmän käsittelyä, kangasalalaislähtöinen ja nykyisin Tampereella asuva valokuvaaja selittää.

Yrittäjäksi jo nuorena

Murasen mukaan hyvä muotokuva on juuri sellainen, joka kestää aikaa. Samoin otoksessa tulisi olla hyvä tunnelma.

– Onnistuneessa muotokuvassa näkyy kuvaushetken fiilis. Tiettyjen teknisten vaatimusten on täytyttävä, mutta vaikka itsekin hallitsen tekniikan ihan moitteettomasti, niin ilmaisu on silti se kaikkein tärkein asia.

Kohta vuosikymmenen verran omaa yritystä pyörittäneen valokuvaajan taustalla on tutkinto Visuaalisen viestinnän instituutista. Myöhemmin sitä tuli päivitettyä valokuvaajan ammattitutkinnolla.

– Yrittäjänä toimimiseen minulla lienee sitten tarpeeksi hulluutta. Asiakas määrää, sillä hän myös maksaa työni. Muita määräilijöitä ei ole. Ja toki asiakkaan kanssa on sellainen lopputulos saatava neuvoteltua, että varmasti kehtaan laittaa nimeni alle kuvan ottajaksi. Passikuvia en ota, vaikka se saattaisi olla taloudellisesti järkevääkin. En vain saa siitä työstä henkisesti mitään. Niinpä olen keskittynyt muotokuva- ja mainoskuvauksiin, Muranen tuumailee.

– Alanahan tämä on haasteellinen, kun amatööritkin kuvaavat vaikka millä mitalla. Toisaalta ajattelen niin, että kun ihmiset kuvaavat paljon, he osaavat sitten myös arvostaa hyvää kuvaa. Valttejani ovat asiakaspalvelu, laatu ja varmuus.

Kun Muranen haluaa hetkeksi eroon työasioista, hän suuntaa kulkunsa hevostallille tai ajelee Sahalahdella sijaitsevalle kesämökilleen.

Tällä kangasalalaisperhettä esittävällä kuvalla Reetta Muranen voitti ryhmäkuvasarjan. Luonnollinen tilanne, luonnonvaloa ja apuna yksi salamavalo.
Tällä kangasalalaisperhettä esittävällä kuvalla Reetta Muranen voitti ryhmäkuvasarjan. Luonnollinen tilanne, luonnonvaloa ja apuna yksi salamavalo.
Lapsikuvasarjassa Reetta Muranen sai kunniamaininnan tästä Neiti 1 v. -nimisestä otoksesta.
Lapsikuvasarjassa Reetta Muranen sai kunniamaininnan tästä Neiti 1 v. -nimisestä otoksesta.