Yhdysvaltalainen tiedemies Aldo Leopold totesi vuonna 1933, että jokainen laji tarvitsee elääkseen ruokaa, vettä, suojaa ja tilaa.
Humuspehtoorin helmikuussa järjestämässä viljelijäseminaarissa tutkija, tekniikan tohtori, luomuviljelijä Tuomas Mattila kertoi Leopoldin toteamukseen perustuen, miten maan biologiasta pidetään huolta niin, että pelto elää ja jaksaa ruokkia ihmisiä ja eläimiä.
Seminaarin yhtenä kantavana ajatuksena oli, mitenliian kova pellon käsittely ja nopea teholannoitus eivät pitkässä juoksussa johda hyviin tuloksiin, vaikka niillä saadaan kasvit kasvamaan nopeasti. Liian nopeasti hajoava ravinteet huuhtoutuvat sadevesien mukana vesistöihin ja muualle luontoon, kun taas hitaammat luonnonmukaiset aineet jäävät ruokkimaan peltoa vuosiksi ja takaava maalle kestävän hyvinvoinnin vaikka eivät aina nopeaa viljelytulosta.
Seminaarin muut puhujat olivat agronomi Jussi Knaapi sekä dosentti Mauritz Vestberg Luonnonvarakeskuksesta sekä Humuspehtoorin oma väki Reino ja Suvi Mantsinen.
Varmista lieroille hyvä elämä
”Onkimadot” ovat ilmaisia maanmuokkaajia, joista kannattaa pitää huolta. Lierojen jäljiltä peltomaa on valmiiksi ilmastoitua, niin että keinotekoisten menetelmien tarve vähenee. Suomen Ympäristökeskuksessa tutkijana työskentelvä Tuomas Mattila on laskenut, että 200 lieroa neliömetrillä vastaa 20 millimetristä salaojaputkea.
Lierot sekoittavat maaperää ja lisäävät siihen mineraaleja, jotka hyödyttävät kasveja. Hyvä lieropopulaatio tuottaa myös lantaa useita kymmeniä kuutioita hehtaaria kohti.
Tuomas Mattila painotti, että jokaisen viljelijän kannattaa tarkkailla lierojen määrää omilla pelloillaan ja pyrkiä tarvittaessa lisäämään niitä.
Lierojen hyvä elämä edellyttää, että niillä on riittävästi ravintoa, toisin sanoen kasvijätettä. Kasvipeitteettömyys heikentää pellon voimaa ja lierojen elinmahdollisuuksia.
Muokkaus liian raskailla koneilla tiivistää maata liikaa, rikkoo lierojen tarvitsemat käytävät ja tappaa itse matoja. Maan muokkaamiseen pitäisikin kiinnittää erityistä huomiota: sekä välineisiin että ajankohtiin.
– Saksalaisen maan biologiaan erikoistuneen Sepp Braunin mukaan maata pitäisi mieluiten muokata sen ollessa kuivaa tai jäistä, tai siihen aikaan keväästä, kun madot eivät vielä ole aktiivisia, Mattila neuvoi.
Säilytä maan oma rakenne
Pellon voima heikkenee, jos sitä muokataan painavilla koneilla erityisesti maan ollessa märkää.
Kevyitä koneita puoltaa myös se, että maan luontaisen rakenteen säilyminen on tärkeää – pintakerrokset eivät saisi liikaa sekoittua keskenään. Kun maassa on sopiva rakenne, siinä säilyy myös sopivast ilmaa ja vettä, jolloin tiivistymät poistuvat eikä uusia helposti muodostu.
-Muokkausta helpottaa jo esimerkiksi koneen kaksirenkaisuus, koska se keventää voimaa, jolla kone puristaa maata, Mattila selitti.
Tuomas Mattila puhuu ehdottomasti vuoroviljelyn puolesta. Sillä voidaan hänen mukaansa vaikuttaa parhaiten aineen kiertoon maassa, kun syvälle juurensa kurkottavat kasvit irottavat maasta fosforia ja vapauttava kaliumia, kun taas typensitojakasvien juuribkateerit pyydystävät ilmasta typpeä kasvien käyttöön.
Viljelykierto parantaa myös maan rakennetta ja vedenpidätyskykyä, ja kasvipeitteisyys auttaa tärkeää hiiltä muodostumaan riittävästi.
