Parempi voitti: Hyvinkääläinen H.K.H. ansaitsi kakkosdivisioonan mestaruuden, mutta kotkapaitojen ei tarvitse hävetä esitystään

Eaglesin lento katkesi finaalissa

– Aina ei voi voittaa. Olisi ollut surkea tilanne hävitä jollekin meitä huonommalle joukkueelle, mutta paremmalle joukkueelle häviämisen jälkeen olo ei nyt ihan niin murheellinen ole. Vastustaja oli vain niin kova, Kisa-Eaglesin valmentaja Arto Leino myöntää rehdisti.

Eagles taipui hyvinkääläiselle H.K.H.:lle kakkosdivisioonan finaalisarjassa voitoin 2–0. Molemmissa otteluissa vastustaja karkasi Eaglesilta heti ottelun alussa. Kangasalalaiset nousivat vielä haastamaan vastustajan, kunnes H.K.H. spurttasi lopullisesti karkuun. Hyvinkäällä kamppailu ratkesi toisen erän puolivälissä H.K.H.:n iskettyä kolme maalia vajaaseen viiteen minuuttiin. Kangasalla hyvinkääläiset olivat 0–4-johdossa jo 13 minuutin jälkeen.

Kisa-Eagles päätti kautensa kakkosdivisioonan toiseen sijaan. Hyvinkääläisvastus oli ainakin tällä kaudella liian vaikea kaadettava.

Kisa-Eagles päätti kautensa kakkosdivisioonan toiseen sijaan. Hyvinkääläisvastus oli ainakin tällä kaudella liian vaikea kaadettava.

– Meillä oli aito usko, että pystymme haastamaan ja voittamaankin, ja draivi joukkueessa oli kova. Se kuitenkin purkautui alussa virheinä, joista vastustaja sitten rankaisi karmealla prosentilla. Neljä maalia eteen noin kokeneelle joukkueelle oli liikaa, valmentaja Leino summaa.

Kotkapaidat pääsivät myöhemmin peliin paremmin kiinni ja pystyivät hyvinkin fyysiseen peliin sekä hallintaan, mutta H.K.H. osasi suojata johtoaan hyvin varmaotteista maalivahtia Julius Kivistä myöten.

Hyvinkääläiset tiedettiin ennalta erittäin vaikeaksi vastukseksi. Tylysti ja toisinaan sääntöjen rajamailla pelaava kokenut joukkue on ollut Eaglesille vaikea voitettava jo useana kautena. H.K.H. kykeni nytkin hyödyntämään kotkapaitoja vastaan pelityylinsä ja pelaajamateriaalinsa tarjoamat edut, eikä Eagles puolestaan kyennyt riittävän nopeasti sopeutumaan vaadittuun uudenlaiseen pelityyliin.

– Se, mihin kompastuttiin, oli fyysisyys. Muutama ”karpaasimallinen” äijä olisi tarvittu. Pari sellaista kun saadaan ensi kaudelle, niin varmaan Eagles on taas sarjan kärkipäässä.

 

Leino väistyy sivuun

Lauantaina pelattu finaaliottelu oli Arto Leinolle viimeinen Eaglesin pääkäskijänä. Hän siirtyy ensi kaudella valmentamaan C-nuoria Tampereelle.

– Naama on tullut täällä jo liian tutuksi. Vaihtoehtoina oli ensi kaudelle vaihtaa joko valmentajaa tai paljon pelaajia, ja tämä oli nyt helpompi vaihtoehto. Pojat koettavat sitten haastaa H.K.H.:n uudelleen ensi vuonna.

Leinon mukaan ajasta Eaglesin peräsimessä jää hyvä maku suuhun.

– Neljä vuotta sitten joukkue perustettiin melkein tyhjästä ja toivottiin, että kaiken mennessä kohdilleen voisimme olla kolmen–neljän vuoden päästä Suomi-sarjan karsinnoissa. Viimeisessä pelissä lauantaina oli yli 500 katsojaa, mikä kertoo siitä, että jos Eaglesilla on jalkeilla kova porukka, niin se varmasti kiinnostaa.

 

Katso kaikki kuvat ja video finaalitunnelmista Digilästä.

Katso kaikki kuvat ja video finaalitunnelmista Digilästä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?