Potilas ei ole enää passiivinen tiedonsaaja, vaan tasavertainen toimija ammattilaisen rinnalla. Tulevaisuudessa potilaan rooli muuttuu yhä aktiivisempaan suuntaan. Osaavien potilaiden hoidon järjestelyt ja omahoidon tukikeinot ovat erilaisia kuin huonommin pärjäävien. Tällä tavoin ammattilaisen kohtaamiseen perustuvia palveluita pystytään kohdentamaan niitä eniten tarvitseville.
– Suomalaiset ovat sivistynyttä kansaa, ja ihmisissä on paljon voimavaroja itsessään. Tavoitteena on voimaannuttaa kansalaisia entistä aktiivisempaan rooliin lääketieteen ammattilaisten rinnalle, ylilääkäri Doris Holmberg-Marttila Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksiköstä lisää.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on viime aikoina mietitty uusiksi potilaiden hoitoketjuja. Hoitoketjut on pyritty tekemään toimiviksi nimenomaan potilaan näkökulmasta.
– Hoitohenkilökunnalla ja potilailla on yllättävän usein erilaiset näkökannat siihen, miten hoitoketjun pitäisi rakentua. Olemme ottaneet uudistamistyöhön mukaan potilaita, joilta olemmekin saaneet monia arvokkaita kommentteja ja ehdotuksia, Holmberg-Marttila sanoo.
Uudistamistyö tähtää siihen, että perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen, järjestöjen ja yksityissektorin palvelut olisivat potilaalle yksi kokonaisuus ilman toiminnallisia rajoja. Hoitoketjut ovat paikallisiin oloihin sovellettuja, hoitosuosituksiin perustuvia kannanottoja hoitopäätösten tueksi ja työnjaon selkeyttämiseksi.
– Hoitoketjuja tekevät eri organisaatioiden ja tahojen osaajat tiiviissä ja moniammatillisessa yhteistyössä. Hoitoketjut sisältävät myös hoidon järjestelyjä sekä omahoidon tukikeinoja kuvaavat asiakkuuspolut, jotka määräytyvät potilaan arjessa pärjäämisen ja sairauden vaikeuden mukaan, Holmberg-Marttila kuvaa.
Kolme tavallista virhettä
Tärkeintä hoidon suunnittelussa on ottaa huomioon, että ihminen on paljon muutakin kuin sairauksiensa summa. Sosiaali- ja terveydenhuollon eri alat toimivat edelleen suurelta osin omissa siiloissaan eli kukin erikoisala omassa yksikössään. Näitä yksikköjä johdetaan yksikön toiminnan ehdoilla.
– Entä mitä tapahtuu silloin, kun potilas putoaa siilojen väliin? Holmberg-Marttila kysyy.
Holmberg-Marttilan mukaan hoitavat tahot syyllistyvät usein kolmeen tavalliseen virheeseen potilasohjauksessa. Kun ihminen sairastuu, ammattilaiset saattavat kertoa potilaalle kaiken tietämänsä faktatiedon, jolloin suurinta osaa potilas ei pysty äkkiseltään omaksumaan.
– Oleellinen tieto pitääkin kertoa heti, mutta kaikkea ei tarvitse heti kaataa potilaan niskaan. On parempi vbaihtoehto, että ensin kerrotaan kaikkein tarpeellisin tieto ja sitten vähitellen lisää.
Toisekseen jokaisella kunnalla ja organisaatiolla on tällä hetkellä omat ohjeensa, miten toimia missäkin tilanteessa.
– Esimerkiksi raskaana oleville naisille voi olla erilaiset ruokasuositukset naapurikunnissa. Siinä odottavat äidit sitten pähkäilevät keskenään, kuinka heitä on ohjeistettu toimimaan eri tavalla, Holmberg-Marttila huokaa.
Kolmanneksi hoitavan henkilökunnan pitäisi tiedostaa entistä paremmin se, mitä ohjeistusta potilas on jo saanut ja mitä hän tietää jo entuudestaan. Näin vältetään turhaa päällekkäistä ohjeistusta, ja aikaa säästyy oleellisen läpikäymiseen.
Nykyisessä mallissa ongelmana on myös se, että jokainen ammattilainen säätää ohjausta ja hoidon järjestelyjä oman osaamisensa ja kokemuksensa mukaan. Tietotekniset järjestelmätkin puhuvat kukin omaa kieltään: eri kunnat käyttävät omia järjestelmiään, jotka eivät seurustele keskenään. Potilasta koskeva tieto ei välttämättä kulje saman talon sisälläkään.
– Taysissa eri klinikoilla toimiva henkilökunta ei välttämättä näe toistensa ajanvarauskalentereita. On siis vaikeaa saada potilaan käynnit eri erikoisaloilla sopimaan samaksi päiväksi. Potilaan näkökulmasta olisi kuitenkin parempi, mikäli mahdolliset eri käynnit hoituisivat samana päivänä. Miksi ihmeessä potilaan pitää juosta ammattilaiselta toiselle? Eikö olisi sujuvampaa, jos ammattilaiset kokoontuisivat yhtä aikaa potilaan ympärille? Holmberg-Marttila toteaa.
Tietty perustaso kaikille
Holmberg-Marttilan mukaan sote-uudistuksen onnistumisessa tärkeintä on johtamistavan muutos. Toiminnan johtamisesta pitäisi päästä asiakkaiden hoitokokonaisuuksien johtamiseen. Yksi isoista haasteista on myös luoda perusterveydenhuolto toimivammaksi. Sote tähtää siihen, että tietty perustaso terveyspalveluissa taataan kaikille.
– Nykyisellään tahtoo olla niin, että painopiste on liiaksi erikoissairaanhoidossa. Entistä vaativampia ja kalliimpia hoitoja annetaan entistä harvemmille, jolloin voimavaroja ei riitä peruspalveluihin kaikille. Potilaista kuitenkin vain yksi tuhannesta päätyy yliopistolliseen sairaalaan. Keinoja kansalaisten arjessa pärjäämisen tukemiseen ei sieltä löydy, Holmberg-Marttila tietää.
Ylilääkäri, vastuualuejohtaja Doris Holmberg-Marttila luennoi Tampereen Diabetesyhdistyksen tapahtumassa Aitoon Honkalassa viime viikon torstaina.
