Pirttiniemi haki Siperian avannosta MM-kultaa

Hyiseen avantoon meno ei Pirttiniemeä pelota. Hän astelee Veittijärven saunan laituria pitkin veteen useita kertoja viikossa.
Hyiseen avantoon meno ei Pirttiniemeä pelota. Hän astelee Veittijärven saunan laituria pitkin veteen useita kertoja viikossa.

Rautajärvellä syntynyt ja siellä yhä kesiään viettävä Leo Pirttiniemi on tykännyt uimisesta lapsesta asti. Hän ei muista tarkkaan, minkä ikäisenä oppi uimaan, mutta lapsuuden muistikuvissa Kukkian rannoilla pulikoitiin aina vedessä.

– Äiti kielteli, että järveen ei saa mennä ennen jäiden lähtöä, mutta sinne piti päästä, vaikka kylmässä vedessä hytistiin huulet sinisinä, Pirttiniemi muistelee.

Avantouinnista muodostui miehelle tärkeä harrastus nykyisessä asuinkunnassa Ylöjärvellä, jonne hän muutti jo vuonna 1965. Harrastus ei ole osoittanut laantumisen merkkejä, vaikka ikävuosia on mittarissa jo 75. Pikemminkin päinvastoin, sillä viime vuosina Pirttiniemi on polskinut avannossa myös kilpailumielessä.

– Olen ollut MM-kisareissuillakin jo aiemminkin muun muassa Lontoossa ja Riikassa, mutta osallistuin vain ”norppauintiin”, jossa ei oteta aikaa ollenkaan. Sitten huomasin, että uintivauhtini riittää saman ikäisten sarjassa kärkipäähän ja osallistuin viime vuonna ensi kertaa SM-kilpailuun.

Debyyttikisassa tuli heti kunniakas neljäs tila, mikä innosti mukaan myös tänä talvena.

– Voitin henkilökohtaisella matkalla SM-kultaa ja viestissä joukkueemme ylsi hopealle. Menestys takasi paikan avantouinnin MM-joukkueeseen Venäjän Tjumeniin.

Öljykaupungista irtosi kirkkain mitali

Tjumen, jota myös Länsi-Siperian pääkaupungiksi kutsutaan, on yli puolen miljoonan asukkaan öljykaupunki Uralin takana. Se tunnetaan muun muassa kuuluisan säveltäjän Irving Berlinin ja Grigori Rasputinin syntymäkaupunkina.

Vaikka Tjumenia ei tunneta varsinaisena turistikohteena, oli reissu Siperiaan veteraaniuimarille positiivinen kokemus.

– Ensin lennettiin Moskovaan ja siitä vielä 3 tuntia itään. Kaupunki vaikutti melko vauraalta, varsinkin autot olivat komeita. Pienissä, mukavissa ravintoloissa oli tarjolla esimerkiksi georgialaista, kiinalaista ja venäläistä ruokaa. Hintataso oli edullinen, mutta ruokalistat olivat usein vain venäjänkielisiä.

Kieliongelmista selvittiin sillä, että käytiin keittiössä näyttämässä, mistä padoista kukin ruokansa halusi. Avantouinnin MM-kilpailut ovat suuri kansainvälinen tapahtuma. Tjumenissa oli 1500 osanottajaa 43 eri maasta. Eniten oli venäläisiä, mutta Suomeakin edusti kunniakkaasti satahenkinen ryhmä. Pirttiniemi arvelee, että kaukaisimmat vieraat taisivat olla Etelä-Amerikan Chilestä.

Kaikki eivät ole mukana kilpailumielessä, vaan osa ui ”norppaa” ilman ajanottoa ja jotkut käyvät avannossa vain kastautumassa. Kilpasarjoja on sekä miehillä että naisilla rinta- ja vapaauinnissa. Kilpailumatkat vaihtelevat 25 ja 450 metrin välillä ja ikäluokat alle 14-vuotiaista yli kahdeksankymppisiin. Vanhin kilpailija oli 91-vuotias suomalainen teräsvaari Erkki Makkonen.

Kilpailupaikka oli kaupungin sydämessä, Tura-joen rannalla, johon oli avattu peräti 10-ratainen avanto sähköisine ajanottolaitteineen. Yleisö pääsi seuraamaan tapahtumia katsomoista ja joen yli kulkevalta riippusillalta.

Pirttiniemi osallistui 25 metrin rintauintiin, joka uitiin heti ensimmäisenä kilpailupäivänä. Avantouinnin sääntöjen mukaan liikkeelle lähdetään vedestä, uimarin varusteisiin kuuluu uimahousujen lisäksi pipa tai muu päähine ja kasvojen tulee olla uidessa koko ajan veden pinnalla.

– Uintini sujui ihan hyvin. Loppuvaiheessa huomasin, että Tanskan mies oli rinnallani ja kiristin vähän vauhtia.

Pirttiniemi voitti maailmanmestaruuden ajalla 27,29. Toiseksi tullut Tanskan Jan Johansen hävisi 17 sadasosasekuntia ja pronssimies Venäjän Boris Maltsev runsaat 0,4 sekuntia.

Leo Pirttiniemellä on arvometallia. Kaulassa roikkuvat SM-kulta- ja hopeamitalit sekä kirkkaimpana saavutuksena kultainen MM-mitali.
Leo Pirttiniemellä on arvometallia. Kaulassa roikkuvat SM-kulta- ja hopeamitalit sekä kirkkaimpana saavutuksena kultainen MM-mitali.

Kesä vetää Kukkian rannoille

Maailmanmestarin olemus kielii siitä, että mies liikkuu paljon. Ikävuodet eivät juuri vetreässä kropassa tunnu. Työuransa autonasentajana ja terveyskeskuksen huoltomiehenä tehnyt Pirttiniemi on koko ikänsä hakenut liikunnasta vastapainoa sisätyölle.

– Teen kävelylenkin joka aamu. Uinnin lisäksi hiihdän ja pyöräilen. Liikkuminen sujuu, kun kädet ja jalat pysyvät kunnossa. Avantouinnissa erityisesti jalkapotku on tärkeä, muuten ei pääse eteenpäin.

Avantoon hän pääsee neljänä päivänä viikossa, kun oman seuran, Ylöjärven Avantouimareiden komea sauna Veittijärven rannalla lämmitetään. Aktiivinen porukka lämmittää viikonloppuisin myös savusaunan kylpykuntoon. Pitkäaikaisena aktiivina Pirttiniemelle on myönnetty seuran kunniajäsenyys.

Kuluneen talven avannot ovat pian sulaneet, joten Pirttiniemenkin on aika muuttaa asuinpaikkansa kesän ajaksi kotiseudulle Luopioisiin. Kun vaimo Seijakin on kotoisin Aitoosta, viihtyvät Pirttiniemet mainiosti Rautajärven Kortteenpohjan kulmilla sijaitsevalla mökillään.

– Mökillä Kukkian rannalla ollaan puolet vuodesta huhtikuusta myöhäiseen syksyyn. Sinä aikana käydään Ylöjärvellä vain silloin tällöin piipahtamassa.

Pirttiniemet ovat aktiivisia kesäasukkaita, osallistuvat mielellään tapahtumiin ja käyttävät palveluita.

– Sappeessa käymme kesäteatterissa, Liekissä joskus syömässä ja Rautajärvellä Vanhan Savotan tilaisuuksissa. Aikoinaan käytiin myös paljon Kyynärön lavalla tansseissa, Seija Pirttiniemi luettelee.

Kauppa-asiat hoituvat Luopioisten kirkonkylällä tai Rautajärven omassa kaupassa.

– Kylillä on mukava poikkeilla, kun vastaan tulee vielä usein vanhoja rippikoulukavereita, Leo Pirttiniemi naureskelee.