Vien pankkikorttini työmaaruokalan maksupäätteen kupeeseen lähimaksun merkiksi. Jonkun kerran vuodessa vaaditaan tunnusluku ja läpyskän joutuu tunkemaan koneen nieluun sekä muistelemaan nelinumeroisen koodin.
Jo tuo pieni viivästys harmittaa, kunnes muisti karkaa kauas menneeseen, jolloin käypäistä tasarahaa kaiveltiin kukkaron perukoilta. Lompakkoon piti tankata aika ajoin pankkiautomaatilta käteistä juuri näitä pieniä ostoksia varten, kun kortinlukijaa ei ollut tai ihan vähäisiä kauppoja ei kehdannut tai saanut maksaa muovisella välineellä.
Ulkomaille lähtiessä setelit kuumottivat povitaskussa, sillä arvelin ovelailmeisen nahkatakkikauppiaan vetävän rotanloukkua muistuttavan mankelin läpi maksuvälinettäni takahuoneessa puolenkymmentä kertaa.
Eikä ole vielä hirveästi aikaa siitäkään, kun vastakirjan kanssa saapasteltiin pankkiin. Virkailija kirjoitti kuivamustekynällä aluksi kaunolla ”Nosto 50 markkaa.” sekä päivitti säästö-, pano- ja ottomerkinnät kuntoon. Kysyi vielä, laitetaanko kympin seteleinä?
Jossakin vaiheessa kirjoiteltiin shekkejä. Ravintolasta palatessa taksimiehelle suoritusta annettaessa piti käytännön syistä ja asiakirjan selvyyden vuoksi raapaista paperiin mieluummin ”sata” kuin ”viisikymmentä”. Summa näet piti sekä kirjoittaa kirjaimin että merkitä numeroilla.
Istun päätteelle tunnuslukusovellus kännykästä esiin räpellettynä maksaakseni laskuja. Yhteydet tökkivät ja jopa muutaman minuutin odotus ärsyttää.
Taas ajatuksissa taaksepäin. Mahdollisimman monta kuponkia laitettiin maksupalvelukuoreen ja kiikutettiin pankin tuulikaapin postiluukkuun toivoen samalla tililtä löytyvän riittävästi saldoa eräpäivinä.
Ennen noita uudistuksia ei hyvinyt muu, kuin ajaa nytkytellä polkupyörällä kesät ja talvet kirkonkylän pankkeihin usein ainoastaan yksi lasku kerrallaan. Konttoreita tosin löytyi jokaisesta vähäisestäkin taajamasta ja virkailijoita piisasi. Jonotella ei juuri tarvinnut.
Jopa pankkiauto ajeli sivukylillä. Nyt saa miettiä kotvasen muistaakseen edellisen vierailun rahalaitoksessa.
Matkaa Tampereen ytimeen Helsingin keskustasta tulee 160 kilometriä. Nojailen junan mukavaan penkkiin samalla silmäillen hermostuneita matkamiehiä. VR näyttää taas tapansa ja lähtö viivästyy vartin. Siitä huolimatta määränpäähän kolkutellaan reilusti alle kahdessa tunnissa.
Lapsuudessani linja-autot Rautalammilta Kuopioon harvemmin pääsivät liikkeelle aikataulun mukaisesti vallankin, jos ne tulivat Jyväskylästä. Suonenjoen ja Lempyyn kautta rytkyteltiin huonohkoja teitä kalakukkokaupunkiin kaksi ja puoli tuntia. Taivalta karttui vähän yli 70 kilometriä.
Mitä hyvänsä saa verkkokaupasta. Teknisesti lahjattomana miehenä ähellän tarpeettoman pitkään etsiskellessäni tuotteiden kuvia klikaten itseni välillä takaisin aloitussivulle tai sivustosta vallan kokonaan ulos. Ostosuorituksessa kuluu aikaa jopa puolisen tuntia ja hermot reuhahtelevat riekaleina.
Tuotteen saa hakea parin päivän toimitusajan jälkeen alakerran Siwasta. Toisena vaihtoehtona vaikkapa kaasugrillin poltinkaupoissa olisi parin tunnin autoilu pääkaupungin ytimestä Vantaan teollisuusalueelle ja takaisin.
Tekee mieli lähteä ulkomaille. Tuijottelen tietokoneen laakeasta näkymästä sopivia kohteita.
Kohtaan samat tekniset ongelmat kuin verkko-ostoksilla. Tiimalasissa valuu hiekka ja homma alkaa käydä mielen päälle. Päädyn kuitenkin suhteellisen joutuisasti johonkin vaihtoehtoon ja laite tarjoaa käypäisiä lentoja sekä heittelee majoituspaikkojen kuvia täydellisin tiedoin ja asiakaspalauttein. Kun valinta selviää lopullisesti, panen matkani saman tien maksuun ja palaan ohjeen mukaisesti myyjän sivuille. Printteri rallattaa kätevästi matkaliput ja muut tarvittavat asiakirjat kirjallisesta matkaoppaasta lähtien.
Nykyään myös kännykän näytöllä pääsee lentokoneeseen. Takavuosina odoteltiin malttamattomina puolen vuoden jaksoissa ilmestyviä matkatoimistojen paksuja pumakoita. Niitä tutkittiin huolella samalla ympyröiden mieluisin edullinen matkakohde, joka sitten saattoi konttoriin lopulta päästessä olla varattu loppuun. Kotimatkalle lähtiessä huomasi tehneensä kaupat huomattavasti kalliimmasta vaihtoehdosta.
Verottajan kanssa ei voi asioida hermostumatta. Valmiin kotiin lähetetyn ilmoituksen tai ehdotuksen tiedoista puuttuu osa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuista. Taas täytyy avata kone ja odotella pitkästyneenä jokunen minuutti, jotta pääsee virheen korjaamaan.
Tavallisen palkansaajan sinänsä yksinkertaista veroilmoituksen laatimista lykättiin ennen säännönmukaisesti aina viimetippaan. Niin vastenmieliseksi toimitukseksi se koettiin. Yläkerran laatikkoon varastoidut kuitit kaivettiin pintaan, matkavähennyksiä räknättiin joko koneella tai ynnäämällä paperille lyijykynällä ja lainankorkolappuja koottiin.
Vielä muistetaan apteekin miinuskirjat, joihin tarkoin merkittiin ostetut lääkkeet verovähennyksiin merkittäväksi. Hyvän mielen urakan päälle toi, mikäli palautuspostikuorta sulkiessaan tunsi onnistuneensa huijaamaan edes hiukan kansan verta janoavaa viranomaista.
Istun aamiaispöytään Aitoon mökillä ja avaan näköishesarin tietokoneen ruudulle. Sunnuntaina sisältöä löytyy paksulti biteissäkin, joten lataaminen ottaa tuskastuttavan tovin.
Vartoillessa takautuvat kallon perukoille ajat, jolloin loman tuli kestää vähintään kaksi viikkoa, jotta pystyi hyvissä ajoin etukäteen postikortilla kääntämään lehden kesäosoitteeseen. Kun se yleensä kannettiin muun postin mukana, aamu ehti pitkälle, ennen kuin aviisi löytyi kilometrin päästä maantien kokoomalaatikosta.
Se täytyy kumminkin sanoa, että tämmöinen iltapäivän ukko huomattavasti mieluummin lukee Sydärinsä ja Hesarinsa paperilta kuin tihrustaa niitä aibädin silmästä.
Mitäpä tekee nykykansalainen lukuisilla säästyneillä tunneilla? Näpelöi niska kyssässä kännykkäänsä pyörien päämäärättömästi sosiaalisessa mediassa?
