Olavi Seppälä Pirkan Helmen puheenjohtajaksi

Pälkäneläinen Olavi Seppälä valittiin Pirkan Helmen puheenjohtajaksi viime viikolla. Pirkan Helmen vuosikokous pidettiin 19.4. Ritvalan nuorisoseurantalolle Valkeakoskella.

Pälkäneläinen Olavi Seppälä valittiin Pirkan Helmen puheenjohtajaksi viime viikolla. Pirkan Helmen vuosikokous pidettiin 19.4. Ritvalan nuorisoseurantalolle Valkeakoskella.

Rautajärvellä asuva Olavi Seppälä valittiin viime viikon tiistaina Pirkan Helmi ry:n puheenjohtajaksi. Seppälä seuraa tehtävässä Martti Miikkulaista, jolla tuli yhdistyksen sääntöjen sallima enimmäisaika yhtäjaksoista hallitustyöskentelyä täyteen.

Seppälä (kok) on toiminut pitkään ja aktiivisesti kunnallispolitiikassa Pälkäneellä, ja kunnanvaltuutettuna hän edustaa Pirkan Helmen hallituksessa kuntatoimijoita. Pirkan Helmen hallituksessa hän on ollut mukana vuodesta 2014 alkaen.

– Edellinen puheenjohtaja teki ansiokasta työtä, ja tarkoitus on jatkaa samoilla linjoilla, Seppälä suunnittelee.

Suurimpana haasteena puheenjohtajakaudelleen Seppälä näkee maksatusjärjestelmän saamisen ajan tasalle.

– Käytössä oleva Hyrrä-järjestelmä ei ole millään muotoa Pirkan Helmen alainen, mutta toki siinä ilmaantuvat puutteet heijastuvat toimintaamme. Ymmärrän hyvin sen, että kun tukea on ensin haettu ja sitten myös saatu, harmittaa suuresti, kun maksamisen kanssa syntyy viivettä.

Seppälä jatkaa, että erityisen harmillista viive on yrityksille, jotka ovat kenties jo tehneet isojakin investointeja ennen tukirahojen saapumista tilille.

– Toki yhdistyksiäkin harmittaa, mikäli tukirahan saaminen venyy, Seppälä jatkaa.

Haasteista huolimatta Seppälä kannustaa ihmisiä ja yhdistyksiä hakemaan Pirkan Helmen Leader-rahoitusta hankkeisiinsa.

– Tämä on kuitenkin hyvä kanava saada asioita eteenpäin, Seppälä huomauttaa.

Käynnissä olevista hankkeista Seppälä antaa ajankohtaisen esimerkin Rautajärveltä, sillä Rautahovin remonttia tehdään parhaillaan Leader-rahoituksen turvin.

12-jäseninen hallitus

Puheenjohtajan lisäksi Pirkan Helmen hallitukseen valittiin 12 jäsentä ja kolme varajäsentä huomioiden Leader-toiminnalle tuttu kolmikantamalli siten, että hallitusjäsenistä kolmasosa edustaa toimialueen kuntia, kolmasaosa yhdistyksiä ja kolmasosa asukkaita.

Hallituksen muodostavat puheenjohtaja Seppälän lisäksi kuntaedustajat Heikki Knuutila Akaasta, Anja Peräkääly Valkeakoskelta ja Heidi Rytky Urjalasta, yhdistysedustajat Jorma Kytölä Valkeakoskelta, Tiina Ryyppö Akaasta, Piia Salmi Pälkäneeltä, Pasi Tuominen Akaasta ja Heli Parikka-Makkonen Valkeakoskelta sekä asukasedustajat Elina Hujanen Akaasta, Matti Pitkänen Pälkäneeltä, Johanna Vesakoski Urjalasta ja Helinä Vuorenmaa Pälkäneeltä.

Pirkan Helmi ry on yksi Suomen 54:stä paikallisesta maaseudun kehittämisyhdistyksestä eli Leader-ryhmästä. Pirkan Helmi toimii Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken muodostamalla alueella. Yhdistyksen tavoitteena on kannustaa alueen asukkaita kehittämään omaa asuinseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään uusia työpaikkoja ja yrityksiä muun muassa rahoittamalla pienten yritysten ja yleishyödyllisten toimijoiden kehittämis- ja investointihankkeita.

Rahoituskaudella 2014–2020 Pirkan Helmen julkinen rahoituskehys on 3,52 miljoonaa euroa. Rahoituskehys koostuu Euroopan unionin, Suomen valtion ja toimialueen kuntien rahoitusosuuksista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?