– Tulppaanit ovat minulle ikuisuusaihe. Maalaan kukkia aina tammi–helmikuussa, kun luonto on hiljaa, taiteilija Kaija Juurikkala sanoo.
Kukat ovat vallanneet Pälkäneen Keltaisen Talon. Talon emäntä Heli Rapatti tiesi taiteilijaystävänsä kukkean sydäntalven ja kysyi töitä näyttelytilaan Nuijantalolle. Taulut levittäytyivätkin kaikkiin tiloihin.
– En yleensä kehystä töitäni, mutta tämän ”Hajuherneen” kehystin ihan tämän tilan takia. Nyt se sopii vessan upeaan kultakehyksiseen peiliin, Juurikkala näyttää.
Osa Keltaisen Talon kukkasista syntyi etukäteen, mutta osan nainen maalasi juuri tätä näyttelyä varten. Pälkäneelle pääsivät englantilaisen puutarhan runsaat kukat.
– Näissä töissä on kiitosenergiaa Helille, maalasin näitä tosi hyvällä tunnelmalla.
Keltainen retriitti
Kaija Juurikkalalla on erityinen suhde taloon. Hän on yöpynyt Keltaisessa Talossa jokaisena vuodenaikana ja nauttii ympärillä olevasta historiasta.
– Tämä on minun retriittini. Nukun tosi hyvin täällä ja saan annettua itselleni rauhan. Kuljen, näen kauneutta ja saan sisäistä virkistystä. Tulen tänne hiljentymään ja sanat alkavat virrata. Tämä on nimenomaan kirjailijaminäni paikka, Juurikkala kiittelee.
Kun Juurikkala jokin aika sitten saatteli äitinsä viimeiselle matkalle, lapsuudenmuistot aukesivat. Keltainen Talo toi lohtua ja auttoi kirjaamaan tunteita ylös. Nyt työn alla onkin kahdeksas kirja. Maalaamisen lisäksi Juurikkala on kirjailija ja elokuvaohjaaja.
Taidetta vuorovaikutuksessa
Juurikkala saapuu Keltaisen Talon kesän avajaisiin sunnuntaina 5. kesäkuuta maalaamaan Sielun muotokuvia. Ne ovat nopeita, intuitiivisia maalauksia, jotka kuvastavat maalattavan sisintä.
– Vastaanotan ja päästän irti. En ajattele lopputulosta, vaan annan taulun syntyä.
Kuvataiteilija uskaltaa päästää irti mielen kritiikistä ja on vapaa odotuksista. Taide on kuin leikkiä. Juurikkala astuu täysin ulos perinteisestä mallista, jossa taiteilija työskentelee yksin ja jakaa työnsä vain hetken aikaa näyttelyn avajaisten yleisön kanssa.
Taiteen tekeminen vuorovaikutuksessa yleisön kanssa on päinvastaista, mihin on totuttu. Juurikkala opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa aikanaan elokuvaohjausta ja halusi kesken koulun kiivaasti vaihtaa maalaustaiteen puolelle. Palkittuna ohjaajana hän jäi kuitenkin ohjaajapuolelle ja ohjasi parikymmentä vuotta. Nyt hän ammentaa elokuvanteosta ja rikkoo jälleen raja-aitoja. Samalla tavalla kuin elokuvaohjauksessa Sielun muotokuvaa maalatessa Juurikkalan työskentelyä seuraa joukko ihmisiä. Viiden tunnin maalaussessio on kuin elokuva, se vain koostuu kohtausten sijaan maalauksista.
– Tämä on vielä enemmän hetkessä olevaa, yleisö hengittää jokaisen siveltimenvedon ja vaikuttaa vahvasti maalaamiseen.
Sielun muotokuvat lähtivät liikkeelle vuonna 2011, kun taiteilija maalasi muotokuvaa. Mallin sisko videoi prosessin.
– Kun näin videon, ymmärsin, että tätä polkua haluan kulkea!
Juurikkala maalasi Sielun muotokuvia kahden kesken mallin kanssa, kunnes huomasi, että maalaamisesta voi tehdä myös yhteisen kokemuksen. Juurikkalan poikkeuksellinen työskentelytapa on myös inspiroinut muita ja hän on saanut seuraajia.
Maalausmeditaatio
Taiteilija antautuu maalatessa täysin virtauksen vietäväksi, siveltimen veto on nopea ja tauluja syntyy vauhdikkaasti. Hän aistii ihmisen energiat ja antaa intuition johdattaa. Maalattavaksi voi istua kuka vaan.
– Se on salainen puutarha, jossa kukat avautuvat, Juurikkala kuvaa.
Ihmiset kerääntyvät katsomaan ja nauttimaan taiteesta ja hetkestä. Tilanne on kuin meditaatio.
– Viidessä tunnissa ajatukset tyhjenevät ja kaikki virtaa nopeasti. Keho alkaa ilmentämään muiden ihmisten sielua.
Juurikkala puhuu maalatessaan ja kannustaa muitakin vuorovaikutukseen.
– Jos haluaa keltaisen taulun, se kannattaa sanoa!
Toisaalta jos ei halua missään nimessä mustaa taulua, voi saada pääväriltään juuri mustan taulun. Eräs rouva kertoi, että väreiksi sopivat kaikki muut paitsi musta. Juurikkalan intuitio sanoi kuitenkin aivan muuta ja hän tarttui rouvan käteen ja kysyi:
– Tehdäänkö matka mustaan?
Tauluun tuli kolmasosa mustaa, mutta vedot olivat läpinäkyviä. Kolmen päivän päästä nainen viestitti kiitollisena, että hänen pimeänpelkonsa oli mennyt ohitse.
– Värit ovat tasa-arvoisia, ne ovat viestejä ja energiaa, Juurikkala sanoo.
Sielun muotokuvat voimauttavat, auttavat ihmisiä saamaan yhteyden sisäiseen lapseensa. Taiteilijan työ on toimia viestinvälittäjänä, raapaista pintaa, jotta sisin pääsee esiin.
Töihin tarttuu paljon kauneutta, joka on ihmisissä itsessään. Usein maalattava häkeltyy nähdessään työn ja kehuu sitä kauniiksi. Taiteilija voi silloin kertoa:
– Niin, se olet sinä!
