​Loppumaton menestyksennälkä – oltiin sitten koulussa tai kisoissa

Erika: Erika Parviainen iloitsee Kangasalan tarjoamista treeniolosuhteista. Luonnonvesissä hän ei vielä toukokuun puolessa välissä ollut uinut, mutta Kyötikkälän urheilukenttä on Suomen hienoin, Kuohu ihanan valoisa, ja läheltä löytyy asvalttibaanaa, jolla pyöräillä. (Kuva: Katja Sirviö)

Erika: Erika Parviainen iloitsee Kangasalan tarjoamista treeniolosuhteista. Luonnonvesissä hän ei vielä toukokuun puolessa välissä ollut uinut, mutta Kyötikkälän urheilukenttä on Suomen hienoin, Kuohu ihanan valoisa, ja läheltä löytyy asvalttibaanaa, jolla pyöräillä. (Kuva: Katja Sirviö)

Mitä pidempi, sen parempi. Mitä rankempi, sen parempi. Mitä vaikeampi, sen hauskempi.

Pöydän ääressä istuva Erika Parviainen ja hänen pari vuotta nuorempi sähköpostitse tavoitettu siskonsa Henrika vaikuttavat aivan normaaleilta nuorilta naisilta, mutta heidän suhtautumisensa urheiluun on vähintäänkin erikoista. Silti Erika vain nauraa kertoessaan, mikä triathlonissa siskoksia viehättää, ja miksi kilpakävely sekä uinti olivat heidän lajejaan vuosien ajan.

– Ne ovat vaan niin rankkoja lajeja, ja niin siistejä. Kaikissa pääsee äärirajoille.

Parviaisen siskokset ovat tuttuja yleisurheilu- ja uimaväelle, mutta viimeistään tästä kesästä alkaen heidän nimiään kannattaa etsiä triathlonkisojen tuloslistoilta. EM-kisat käytiin toukokuun lopussa Lissabonissa, MM-kisat ovat mahdollisesti ohjelmassa syyskuussa ja Henrika kertoo kesän tavoitteekseen 19-sarjan Suomen mestaruudet sekä sprintti- että olympiamatkalla.

– Kaikkea lähdetään aina voittamaan, 20-vuotias Erika huomauttaa.

Heinäkuista Kangasala Triathloniakin, jonka tytöt kertovat olevan melkein kotikilpailu.

– Kangasala on meille tärkeä paikka. Mummi on syntynyt täällä, sen jälkeen tämä on ollut äidille ja meille kesäpaikka. Meille ei ole ikinä tullut sitä teinivaihetta, että jäisimme kotiin Espooseen bilettämään, kun vanhemmat lähtevät mökille, Erika kertoo.

– Kangasala on toinen kotini. Jos saisin valita, asuisin mökillä. Harjoitteluolosuhteet ovat loistavat niin uintiin, pyöräilyyn, juoksuun kuin kävelyynkin, Henrika puolestaan täydentää.

 

Kova hinku lähtöviivalle

Henrika Parviainen valmistautui toukokuisiin EM-kisoihin kisamaisemissa Portugalissa ja osallistui European Triathlon Unionin järjestämälle Athlete development camp:ille. – Treenaan kävelyäkin vielä säännöllisesti, mutta jos kilpailut osuvat päällekkäin, valitsen triathlonin, hän kertoo. (Kuva: Henrika Parviainen)

Henrika Parviainen valmistautui toukokuisiin EM-kisoihin kisamaisemissa Portugalissa ja osallistui European Triathlon Unionin järjestämälle Athlete development camp:ille. – Treenaan kävelyäkin vielä säännöllisesti, mutta jos kilpailut osuvat päällekkäin, valitsen triathlonin, hän kertoo. (Kuva: Henrika Parviainen)

Voitontahdon lisäksi Parviaisen siskoksilla on kova tahto kilpailla – on aina ollut. Erikan sanojen mukaan tytöt ovat olleet lähtöviivalla jo ennen kuin ovat tienneet, missä lajissa kilpaillaan.

Verenperintöä kilpailu- ja voitontahto eivät välttämättä ole, sillä tyttöjen äiti ei ollut urheillut lainkaan, ennen kuin aloitti maratonien juoksemisen tyttöjen aloittaessa yleisurheilun. Isä puolestaan on pelannut pallopelejä ja ollut lahjakas yleisurheilija, mutta lopettanut 16-vuotiaana.

Triathlonin lähtöviivalla tytöt olivat ensimmäistä kertaa koululiikuntaliiton kisoissa vuonna 2007. Henrika voitti oman sarjansa, vaikka alla oli kolmivaihteinen lastenpyörä.

– Vahva uinti ja juoksu riittivät mestaruuteen. Kilpailun jälkeen tiesin heti, että tätä lajia haluan harrastaa. Muiden lajien takia triathloniin panostaminen venyi ja kävimme kilpailuissa kesäisin sen enempää treenaamatta, hän kertoo.

Siskokset todellakin tekivät valinnan päälajistaan vasta viime syksynä – 18- ja 20-vuotiaina. Monipuolinen urheilutausta on hyväksi, mutta kilpaurheilussa useaa lajia tekemällä antaa tasoitusta.

– Meille on sanottu monesti, että jos olisimme päättäneet lajimme kaksi vuotta sitten, pärjäisimme paremmin. Tiedämme sen toki itsekin, mutta olemme saaneet aina tehdä itse päätöksemme, edes vanhemmat eivät ole huomautelleet. Meille on ollut tärkeää se, että olemme saaneet tehdä sitä lajia, mistä tykkäämme, Erika selittää.

 

Koulukin hoidetaan täysillä

Menestys urheilussa ei siskoksille riitä, sillä molemmat suhtautuvat periksiantamattomasti myös opintoihin. Neljän lukiossa vietetyn vuoden jälkeen Erika kirjoitti yli yhdeksän keskiarvolla kuusi E:tä ja yhden L:n. Pikkusisko Henrika tulee samaa vauhtia perässä. Kursseja molemmille on kertynyt reippaasti yli vaaditun.

– Onhan se raskasta, emmekä ehdi juuri muuta tekemään. Olimme ranskalaisessa koulussa ja yhdeksännellä luokalla väänsin aineita ranskaksi aamukolmeen asti. Uimassa piti olla 5.30, Erika muistelee.

Kovaan työhön tottunutta Erikaa varoiteltiin turhaan Mäkelänrinteen Urheilulukion rankkuudesta. Lukioaikana aamutreenit alkoivat vasta seitsemältä, joten aamulla sai nukkua totuttua pidempään.

– Se oli huikeaa! Lukion jälkeen olin suunnitellut pitäväni välivuoden, mutta äiti patisti minut harjoittelemaan pääsykoetilannetta, sillä jännitän paljon. Menin kokeeseen lukion tiedoilla ja opiskelen nyt Tampereen yliopistossa biolääketieteellistä teknologiaa, Erika kertoo.

Pääsykokeeseen olisi ollut kirjakin luettavana, mutta se Erikalle selvisi vasta kokeessa vietetyn kolmen tunnin jälkeen.

Tieto opiskelupaikasta sai tytön itkemään, sillä hän oli odottanut edessä olevaa välivuotta, eikä opiskelun aloituksen siirtäminen ole mahdollista.

– Oli kuitenkin seitsemäs ihme, että pääsin opiskelemaan. Olen ollut yliopistossa itselleni armollisempi ja ottanut rennommin.

Ensi keväänä valmistuva Henrika haaveilee eläinlääkärin opinnoista, mutta myöntää, että niiden yhdistäminen urheiluun on mahdotonta.

– Urheilun ohella haluan kuitenkin opiskella jotain biologiaan liittyvää.

 

Sisarussuhde on treeneissä etu

Menestyksen nälkä ja kilpailuvietti eivät ole nakertaneet siskosten lämpimiä välejä. Päinvastoin, molempien mielestä se on suuri etu, että tsemppari ja treenikaveri löytyy saman katon alta.

– Treeniajat on helppo yhdistää ja koko perhe elää treenien mukaan. On kiva, että on treenikaveri, jolle voi kertoa kaiken. Emme koskaan kisaa keskenämme, enkä pidä kisoissa Erikaa kilpakumppanina, joka on pakko voittaa, Henrika kertoo.

Erikan mukaan siskokset saattavat treenata samoja juttuja samassa paikassa, mutta ei yhdessä. Yhdet jos toisetkin kävelytreenit on viety läpi niin, että toinen lähtee lenkille toisesta päästä tietä kuin toinen.

– Kisojen jälkeen olemme toistemme puolesta joko iloisia tai harmissaan. Ikinä ei kuitenkaan ole tarvinnut kisojen jälkeen olla tuppisuuna tai varoa sanojaan, vaikka toinen olisi kisassa epäonnistunut, Erika kertoo.

Katja Sirviö

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?