Vihavuosi ei ole lainkaan vihainen paikka, nimestään huolimatta. Nimi juontaa juurensa koskesta, jota on kutsuttu vihaiseksi vuolteeksi tai vuoksi. Tästä on sitten liudentunut kylälle nimeksi Vihavuosi.
Kahvilan terassilla raikui musiikki heinäkuun ensimmäisenä lauantaina, kun ihmisiä oli kokoontunut laulamaan ja kuuntelemaan karaokea. Lavalla kuultiin upeita tulkintoja, suurimmaksi osaksi suomalaista tanssimusiikkia. Ritva ja Pertti Kulovuori olivat saapuneet paikalle Onkkaalasta.
– Olemme harrastaneet karaokea 15 vuotta ja kierrämme laulamassa lähiseuduilla Tamperetta ja Hämeenlinnaa myöten, Pertti kertoo.
Hänen suosikkilaulujaan ovat Olavi Virran ja Topi Sorsakosken levyttämät kappaleet, kun taas Ritva laulaa Katri Helenan ja Paula Koivuniemen musiikkia. Pariskunta viihtyi Vihavuodessa hyvin.
– Täällä on mukavaa istua ulkona ja laitteet on säädetty hyvin, he kiittelivät.
Luopioislainen Eero Valtanen harrastaa karaokea Luopioisten Nuokun karaoke-ryhmässä. Lisäksi hän laulaa Luopioisten kirkkokuorossa. Vihavuoteen hän tuli nimenomaan laulamaan karaokea.
– Suosikkilaulujani ovat muun muassa Hopeinen Kuu, Satumaa, Paperitähdet, Nousevan auringon talo ja Vanha Holvikirkko, Valtanen kertoo.
Karaokessa oli päivän aikana kaikkiaan kymmenkunta solistia. Kuulijoitakin oli paikalla jonkin verran. Suurin seurue koostui Kangasalalta veneellä ja asuntoautolla saapuneista lomailijoista, jotka viettävät Vihavuodessa aikaa yön yli.
– Tämä on upea veneilykohde. Teemme tänne reissun koko lailla joka vuosi, Sirpa Poussa kertoi.
Vihavuoden kesäkahvila on avoinna joka päivä, kesä-elokuussa klo 10-20. Kahvilaa pyörittävät yrittäjä Mona Iso-Mustajärvi sekä kesätyöntekijät.
– Minulle on tärkeää, että voin työllistää nuoria täällä kahvilassa, Iso-Mustajärvi kertoo.
Kahvila tarjoaa kesäisin työtä viidelle tai kuudelle nuorelle. Anna Heiskanen Espoosta on kahvilassa kesätöissä jo neljättä kesää. Hän aloittaa ylioppilaskirjoitukset syksyllä tavoitteenaan kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä.
Myllymuseo henkii historiaa
Vihavuosi on yksi vanhimmista myllypaikoista, joita Hämeestä tunnetaan. Myllytoimintaa on paikalla ollut jo keskiajalla, ainakin vuodesta 1423.
– Tämän Sotjalan kylän myllyn toiminta loppui vuonna 1958, sillä kotitarvemyllyjä alkoi olla niin paljon, Mona Iso-Mustajärvi kertoo.
Neljä vuotta myöhemmin Hauho-seura sai myllyn rakennukset lahjoituksena. Ehtona oli, että myllyrakennus ja pirtti on pidettävä museoina.
Sotjalan myllyä kutsuttiin Rekolan myllyksi, sillä yli kolmensadan vuoden ajan myllärinä oli Rekolan suvun edustaja.
– Mylläri oli kyläyhteisössä hyvin arvossa pidetty henkilö. Perheessä saattoi olla jopa neljätoista lasta ja koko perhe tuvassa, penkeillä tai lattialle levitetyillä oljilla, Iso-Mustajärvi kertoo.
Myllyn pihapiirissä on 1800-luvulta peräisin oleva pytinki, 1700-luvulta peräisin oleva aitta sekä itse mylly. Myllärin tupa on yhdistetty myllypirttiin, jossa myllylle tulijat odottivat vuoroaan ja huonon sään sattuessa myös kotimatkalle pääsemistä. Nykyisin myllärin tupa toimii myös kahvituspaikkana. Yksi tuvan erikoisuuksista on kello, joka näyttää vain tunnit. Ensiaikaan minuuteilla ei niin ollutkaan merkitystä.
Myllyssä on kolme eri siiloa, joita on ilmeisesti käytetty eri viljoille. Satojen vuosien ajan mylly kävi pelkästään vesivoimalla. Nyt voimansiirtorattaita ei ole enää jäljellä.
