Kirkastussunnuntain kotiseutujuhlaa vietettiin Mikkelinmäellä kirjaimellisesti keskellä asiaa, sillä juhlan aiheena olivat 60 vuotta täyttävät Luopioisten museot.
Ensimmäinen museo avautui vuonna 1956 kirkon pihassa sijaitsevassa entisessä viljamakasiinissa, jonka Luopioisten manttaalikunta oli lahjoittanut Kukkia-Seuralle.
Samana vuonna seura sai lahjoituksena Ämmätsässä sijaitsevan Hirvelän torpan päärakennuksen, joka on rakennettu 1800-luvun alussa ja jonka toinen pää on entinen savutupa. Rakennus siirrettiin pian Mikkelinmäelle kirkon viereen, ja Kukkia-Seura käynnisti museoesineiden keruutalkoot.
Kotiseutujuhlan pääpuhuja, rehtori emeritus Tuomo Nisula on ollut itse mukana keräämässä esinekokoelmaa Luopioisten museolle 1960-luvun alussa. Retket olivat kerääjille korvaamaton paikallishistorian oppitunti, mutta aivan kaikki kysymykset eivät koskaan ratkenneet.
– Kuka tietää, mikä tämä on ja mitä tällä tehdään? Nisula nosti yleisön nähtäväksi esineen, jota on nimitetty ulkuriksi, mutta jonka käyttötarkoitus on hämärän peitossa.
Kukkia-Seura ottaa mielellään vastaan tietoa, jos joku tunnistaa ulkurin.
Aitat päätyivät logoon
Aikanaan Kukkia-Seura lahjoitti museot Luopioisten kunnan omistukseen ja sitä mukaan ne siirtyivät kuntaliitoksen yhteydessä Pälkäneen kunnalle. Lahjoittaminen takasi isolla työllä aikaansaadulle museokokonaisuudelle riittävän rahoituksen, niin että ne saatiin säilymään hyvässä kunnossa.
Luopioisten museoissa on nykyään yli 2500 luetteloitua esinettä ammattitaitoisesti hoidettuna kokoelmana, josta huolehtii paikallinen Mrs. Kotiseutumuseo, Johanna Järvinen. Järvinen kukitettiin juhlan päätteeksi kiitokseksi arvokkaasta työstään.
– Iloitsemme kaikki siitä, että meillä on nämä upeat museot, ja tiedämme, että ne pysyvät hyvissä käsissä jatkossakin, Kukkia-Seuran puheenjohtaja Erkki Toivari kiitti.
Hän kertoi, että erityisen onnistuneen museotoiminnan kunniaksi myös Kukkia-Seuran logoon on valittu kuvaksi Mikkelinmäen aittarivi.
Jäähyväisiä lypsinkiuluille
Tuomo Nisula kierteli aikanaan museoesineiden keräysmatkoilla Kukkia-Seuran suuren vaikuttajahahmon, johtajaopettaja Altti Havaksen kanssa.
– Etukäteen otimme vähän selville, mihin taloon mennään. Saattoi siinä mennä tunti jos toinenkin, kun kyselimme ja kuuntelimme länkien, pellavatyökalujen tai puntarin historiaa. Mutta samalla huomasimme, että emäntä piti rakkaalle esineelleen jäähyväispuhetta, oli kyseessä lypsykiulu tai reikäjakkara, jolla perheen lapset olivat opetelleet kävelemään, Nisula kertoi.
Esineistä luopuminen ei ollut kaikille helppoa. Museokeräyksen kohteet olivat peräisin niiltä ajoilta, jolloin ihmisillä oli vähän tavaraa mutta useimpien esineiden käyttöikä oli pitkä, jopa sukupolvien mittainen. Ne olivat alkujaan lujaa tekoa ja kestivät monet korjaukset, mutta samalla niissä säilyivät talon ja omistajien muistot ja tarinat.
– Joskus isännän ja emännän piti mennä peräkammariin pitämään neuvonpitoa, annetaanko vai ei, Nisula muisteli.
Jotkut olisivat suostuneet vain myymään tavaroita, mutta kun keräyksen täytyi perustua vain lahjoituksiin, muutamat esineet jäivät saamatta.
Museot ja kokoelmat kasvoivat yhdessä
Museoesineiden kerääjät pääsivät näkemään paitsi menneen ajan esineitä, myös vanhakantaista elämää. Vielä kuusikymmenluvun alussa sekä karja- että keittiöhuusholli saattoi olla paikoitellen huomattavan alkeellista. Eräässä talossa kokenut Altti Havas varoitti nuorta Nisulaa:
– Älä pistä maitoa kahviisi, näitkö miten lypsyhommat talossa hoidetaan!
Toisaalta Luopioisissa oli useita herraskartanoita ja vauraita tiloja, joissa kaikkea tavaraa ei ollut tarvinnut käyttää loppuun asti. Vanhoja arvokkaita esineitä, vaatteita ja kirjoja saatiin hyvässä kunnossa museon kokoelmiin.
Kaiken kaikkiaan kuusikymmenluvun taitteen kahta puolta toteutetun keräyksen avulla Luopioisten museoihin saatiin noin 600 kotien käyttöesineittä.
Samaan aikaan Mikkelinmäen ulkomuseoalueelle alkoi kasvaa torpparimuseo. Hirvelän torpan päärakennuksen ympärille nousi vähitellen talousrakennuksia, joita löytyi ympäri pitäjää. Monet keräyksessä saadut lahjoitusesineet pääsivät siten käyttötarkoitustaan vastaavaan ympäristöön.
Jos laulun kesälle tekisin taas…
Jos laulun kesälle tekisin taas ja uusille aamuille kevään…, alkaa tutun luopioislaisen runoilijan Aili Vuorisen Laulu kesälle.
Samoilla sanoilla voisi otsikoida Runo-Kukkian koko esityksen Mikkelinmäen juhlassa, vaikka sen oikea nimi olikin lyyrisempi, Kukkian lumossa.
Kaikkiaan 14 paikallisen kirjoittajan eri aikoina syntyneistä runoista koottu sikermä oli alusta loppuun täynnä kesää ja Kukkiaa, joten ei ihme että osa yleisöstä joutui kuivailemaan silmäkulmiaan lähes tunnin pituisen esityksen aikana.
Kahdeksan naisen esittämät runot siirsivät kuulijat Mikkelinmäen männynpihkan ja mustikanvarpujen tuoksusta Kukkian rannalle, sillä lausujat onnistuivat loihtimaan juhlapaikalle melkein näkyviin vesilinnut ja kalat, auringonnousut ja iltaruskot, kukkivat rannat, kuutamot ja kalapolut.
Kukkian laineet myös soivat esityksen aikana, sillä osa runoista kuultiin Katriina Roikolan säveltäminä lauluina, joita esittivät Johanna Järvinen ja Rauno Myllylä.
Runo-Kukkia on nykyinen Kukkia-Seuran lausuntaryhmä, joka siirtyi Luopioisten martoista kotiseutuseuran suojiin. Johtajana toimii edelleen Marja Kärpänniemi, ja ryhmän kantajoukko on tuttu monen monista juhlatilaisuuksista. Runo-Kukkiaa siivittää siis vankka kokemus, vaikka nimi on uusi.
– Me olemme nyt kukkia, hymyili juontaja Marjatta Koskenvesa, ja aivan oikein, ryhmä oli koristautunut kesäkukin.
