Ylipitkät polkujuoksukilpailut tuntuvat olevan kestävyysurheilijoiden piirissä nykyään kova juttu. Moni Suomen kesässä kirmattava ultrajuoksutapahtuma menee loppuunmyydyksi. Määräänsä enempäähän polulle ei voi porukkaa ottaa.
Kangasalalainen Ville Maksimainen on tohinassa mukana täysillä nyt kolmatta vuotta. Tänä kesänä hän saavutti kolmannen sijan Lapissa käydyssä NUTS Pallas –kisassa, joka juostaan vuosittain Ylläkseltä Hettaan. Reitillä oli mittaa peräti 134 kilometriä.
– Kevätkauden treenit olivat sujuneet mukavasti. Ajattelin etukäteen, että kyseinen reitti voisi taittua noin yhdeksääntoista tuntiin. Se riittäisi sitten noin kymmenennelle sijalle. Reitti oli kuitenkin odotettua vaativampi. Maasto oli märkää, ja lisäksi myrskyn kaatamia puitakin piti kierrellä siellä täällä, Ruutanassa asuva Maksimainen kertoo.
– Loppuaikani oli 19.32,03. Raskas reitti koetteli muita kilpailijoita vielä sen verran rajummin, että tuollakin ajalla pääsin kolmen kärkeen.
Tyttären kanssa maaliin
Matkaan lähdettiin iltakuudelta, ja heti alussa oli kova nousu Ylläksen huipulle. Maksimainen aloitti suhteellisen rauhallisesti, sillä hänen taktiikkanaan oli pitää koko urakan ajan suunnilleen samanlainen juoksutuntuma. Niinpä alussa ei ollut tarkoituksenmukaista päästää sykettä nousemaan liian korkeaksi.
– Aurinko paistoi, ja lämmintä oli 22 astetta. Kymmenen kilometrin jälkeen meno alkoi tosissaan maittaa. Siitä kolmeenkymppiin asti eli ensimmäiselle huoltopisteelle etenin viiden hengen porukassa, johon kuului muun muassa naisten sarjan lopullinen voittaja. Olin tässä vaiheessa 15. sijalla, Maksimainen muistelee.
Huoltopisteeltä hän suoriutui jatkamaan juoksua hieman nopeammin kuin muut sille samaan aikaan saapuneet. Alkoi lyhyiden jyrkkien nousujen ja laskujen vuorottelu, ja tossu lensi rivakasti.
Pallakselle saapuessaan Maksimainen oli noussut kolmanneksi. Matkaa oli takana 80 kilometriä. Maaliin asti mentiin kolmen kärjen osalta sitten samassa järjestyksessä. Voitto kisassa meni Mikael Heermanille.
– Loppumatkasta juostiin kovassa sateessa ja myrskyssä. Piti oikein pukea kuoritakkia päälle. Suomen luonto ja kesäsää näyttivät kaikki puolensa kisan aikana.
Niin NUTS Pallaksessa kuin muissakin ultrajuoksuissaan Maksimainen on jossakin vaiheessa kokenut, kuinka koko kehon läpi iskee se ajatus, että tässähän todellakin päästään maaliin asti.
– Se on jotenkin liikuttavakin tunne. Sellainen lämmin aalto. Nyt se tapahtui noin 15 kilometriä ennen maalia. Muita huimia hetkiä olivat ainakin se, kun saavuin Äkäskeron huipulle puolen yön maissa ja sieltä oli komeat näköalat. Ja tietenkin se, kun pieni tyttäreni juoksi pätkän loppusuorasta kanssani maaliin.
Kolme ultraa vuodessa
Maksimaisen ultrajuoksuinnostus on melko tuore ilmiö. Lapsena hän oli toki ahkera liikkumaan, ja armeijaiän jälkeenkin tuli tehtyä esimerkiksi maraton-hiihtoja. Sitten opiskelu-, työ- ja perheasiat ottivat omansa. Ylipainoakin kertyi, kun urheilu puuttui harrastevalikoimasta yli kymmenen vuotta. Eräretkeilyä toki tuli hieman harrastettua.
– Aloin nostaa kuntoa kävelemällä ja hiihtämällä. Luin jutun Kolilla järjestettävästä Vaarojen Maratonista ja päätin osallistua sinne seuraavana kesänä eli vuonna 2013. Juoksinkin 43 kilometrin kisan. Ennen sitä olin osallistunut vain yhdelle puolimaratonille, nelikymppinen Maksimainen juttelee.
Seuraavana vuonna ohjelmassa oli Vaarojen Maratonin pidempi versio eli 86 kilometrin kisa, joka oli Maksimaisen ensimmäinen ultrajuoksutapahtumaa. Viime vuonna startteja oli kolme.
– Sama juttu tänä vuonna. Kävin kevättalvella Transgrancanarian, joka oli ensimmäinen varsinainen vuoristojuoksuni. Sitten oli tuo Pallas, ja kyllä menen taas Kolillekin, tällä kertaa 131 kilometrin kilpailuun. Kolmea enempää ei näitä ylipitkiä voi yhden kauden aikana mielestäni juosta. Tarkoitus on selvitä ilman rasitusvammoja ja muita vaivoja.
Treenitunteja Maksimaiselle kertyy vuosittain noin 500. Kesäaikaan harjoituksista 80 prosenttia on juoksua, mutta mahtuu mukaan hieman myös esimerkiksi pyöräilyä. Talvisin hiihdolle ja kuntosaliharjoittelulle annetaan tilaa enemmän.
– Lihaskuntoharjoittelua olen lisännyt parin viime vuoden aikana selvästi, ja se on kannattanut. Lihashuoltoa puolestaan tulee kolmisen varttia joka päivä.
Ultrajuoksu on Maksimaisen mielestä sitkeän työmiehen puurtamista, ei niinkään extreme-henkistä kicksien hakemista. Reitin aikana tulee pohdittua asioita, ja koko kisa on jonkinlainen kasvuprosessi. Välillä tulee vaikeita hetkiä, ja niistä rullataan yli kokemuksen sekä vahvan psyyken turvin.
– Polkujuoksussa yhdistyvät luontoelämys ja kestävyysurheilu. Hienoa on myös, että voi ottaa oman perheen mukaan kisareissuille, joensuulaista Ultrajuoksuseura Sisua edustava Maksimainen pohdiskelee.
