Julkisuutta saavat yksinkertaiset

Viimeisien vuosien, noin vuosikymmenen aikana yhteiskuntaamme on pesiytynyt sellainen malli puhua julkisuudessa, että puheen – ja varsinkaan sen sisällön – omalaatuisuudella ei ole enää merkitystä.

Populistit nousevat barrikadeille mielellään. Hallitusta syytetään sen toimien epäoikeudenmukaisuudesta, Rion olympiaurheilijoita mitalittomuudesta ja kanssaihmisiämme ollaan valmiita haukkumaan mitä loukkaavimmin sanankääntein.

Ja nämä samat ihmiset jotka syytteitä, ja joskus tuomioita, lausuvat, yleensä vaativat faktaperusteista keskustelua ja asia-argumentointia. Kuitenkin itse ollaan valmiita perustelemaan omaa agendaa tunteisiin vetoavilla lausahduksilla ja todella räikeillä yksinkertaistuksilla. Faktoja esitetään vain silloin, kun ne palvelevat omia ajatuksia, ja näillä lausahduksilla noustaan suuriksikin messiaiksi.

 

Kun rakastettu puhuja sanoo mitä tahansa, joka ei heikennä kuulijakunnan omia oikeuksia, häntä rakastetaan – sillä ei ole väliä, mitä hän on oikeasti sanonut.

Otetaan esimerkiksi työmarkkinoiden vapauttaminen. Useat vasemmistopoliitikot mielellään puhuvat työmarkkinoiden vapauttamisen aiheuttamasta palkka-alesta. Kuten varmasti jokainen ymmärtää, tämä ei pidä paikkaansa.

Työmarkkinat eivät ole mitenkään erityiset markkinat: myytävä tuote on oma työpanos ja asiakas on työnantaja.

Työmarkkinoihin vaikuttavat kaikki samat lainalaisuudet kuin kaikkiin muihinkin markkinoihin: inflaatio, maailmanpoliittiset kriisit ja työttömyys. On täysin selvää, että mitään jatkuvaa palkka-alea ei ole olemassa.

Mitä suurempi Suomen työllisyysaste on, sitä suuremmat ovat myös palkat. Kun työttömiä, eli potentiaalista työvoimaa, on tarjolla työnantajille vähemmän, heillä ei ole niin suuria neuvotteluvaltteja kuin suuren työttömyyden aikana – tällöin neuvotteluvoima siirtyy työnhakijalle ja nykyiselle työntekijälle.

On paljon helpompaa pyytää palkankorotusta tilanteessa, jossa omaa työpanosta on vaikeampi korvata. Tätä on selventänyt muun muassa kansanedustaja Elina Lepomäki blogissaan useasti, viimeksi viime viikon perjantaina 26.8.

 

Tyhjillä argumenteilla perustellaan myös Suomen ilmasto- ja energiapolitiikkaa ja päästövähennyksiä. Samaan aikaan, kun Eurooppa on vähentänyt päästöjään suuresti, Kiina, Intia ja Venäjä ovat lisänneet päästöjään.

Pariisin ilmastosopimuksessa sovitut päästövähennykset jakautuvat siten, että Eurooppa vähentää vuoteen 1990 suhteutettuna 40 prosenttia päästöistään. Samaan vuoteen suhteutettuna Venäjä saa lisätä yhtä paljon, Kiina taittaa päästöjenkasvunsa vuonna 2030 ja USA:n päästövähennykset ovat 15 prosenttia.

On selvää, että nämä päästövähennykset eivät tule koskaan vähentämään globaaleja päästöjä varsinkaan, kun Pariisin ilmastosopimuksen lailliseksi saattamiseksi vaaditaan maailman valtioista 55 prosentin ratifiointi, jotka yhdessä kattavat 55 prosenttia globaaleista päästöistä.

Kirjoittaja on Tampereen yhteiskoulun lukiossa opiskeleva laitikkalalainen.

Kirjoittaja on Tampereen yhteiskoulun lukiossa opiskeleva laitikkalalainen.

Tuhoamme oman kilpailukykyämme hyvän tavoitteen vuoksi, joka ei kuitenkaan toteudu toimiemme vuoksi. Tämä kaikki vain siksi, että omia argumentteja ei olla valmiita tarkastelemaan kriittisesti.

Globaalit päästöt eivät vähene ennen kuin vähäpäästöisien maiden uurastus palkitaan esimerkiksi verotuksen keinoin.

Liian paljon on saatu maailmassa pahaa aikaan ymmärtämättömyydellä, välittämättömyydellä ja ajattelemattomuudella – niin lokaalisti kuin globaalistikin. Toivottavasti ei enää tulevaisuudessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?