– Ennen meillä oli 350 eläintä, mutta vuosi sitten vähensimme määrää pariin sataan, Veikko Ahola kertoo.
Hän kasvattaa sonneja yhdessä veljensä, Asko Aholan kanssa. Syy määrän vähentämiseen on Veikon vaurioitunut selkä, joka estää ruumiillisesti raskaan työn tekemisen.
Sonnit tulevat tilalle lähiseudun maitotiloilta. Ikää niillä on tilalle tullessaan kolmesta viikosta pariin kuukauteen.
Aholoiden viljelemällä Viitasalon tilalla eläimet kasvavat reilut puolitoista vuotta.
– Sonnit lähtevät meiltä, kun painoa on kertynyt jonkin matkaa yli 600 kiloa, Veikko Ahola kertoo.
Paimion teurastamon auto hakee eläimet tilalta niin, että kyytiin lähtee kerrallaan viidestä kahteenkymmeneen sonnia. Isojen eläinten saaminen auton kyytiin ei ole ihan yksinkertaista.
Työtä isojen eläinten kanssa
Kolmesataakiloinen sarvipää on kunnioitettavan näköinen eläin. Pihaton karsinoissa eläimet vaikuttavat rauhallisilta, mutta joukkoon ei tee varsinaisesti mieli mennä.
– Harva sonni on luonteeltaan aggressiivinen, mutta kyllähän niitäkin isoon joukkoon mahtuu. Selkäänsä ei auta kääntää hetkeksikään, Asko Ahola sanoo.
Toistaiseksi pahinta, mitä hänelle itselleen on käynyt, on pohjeluun murtuminen.
– Sonni laittoi portin väliin päänsä, kun teuraita lastattiin autoon ja lähti viemään minua ja kuskia. Kuskilta meni nilkka, minulta pohjeluu, Asko kertoo.
Suurimmat riskit lihakarjan kasvattajan työssä liittyvät nimenomaan kanssakäymiseen eläinten kanssa. Kaikkein vaarallisin on lastausvaihe, sillä silloin on mentävä eläinten keskelle.
Korvamerkkien vahtimista
Aholan veljekset hämmästelevät EU:n vaatimuksia ja säännöksiä.
– Työssä pitää olla varovainen, mutta korvamerkkien puuttumisesta tulee tuntuva sakko. Jos kolmelta eläimeltä puuttuu merkki, se maksaa 12 000 euroa. Sonneilta merkit lähtevät helposti, kun ne teutaroivat laitumella tai karsinassa. Sinne pitäisi sitten mennä kiinnittämään merkit takaisin isolle ja vihaiselle eläimelle, Veikko Ahola päivittelee.
Kaikkein persoonallisimmat sonnit saavat Viitasalon tilalla nimet. Lisäksi osalla vasikoista on jo saapuessaan nimet annettuna. Tällä hetkellä pihatossa majailevat muun muassa Mukkelis, Makkelis ja Laikku.
– Sonneilla on selvä järjestys ja toisinaan eläimet ottavat rajustikin yhteen, Asko kertoo.
Sujuvaa yhteistyötä
Asko ja Veikko Ahola ovat kasvaneet kotitilansa töihin jo peruskouluikäisistä lähtien. Veikko kävi Ahlmanin maatalousoppilaitoksen ja Asko opiskeli ammattikoulussa työkoneasentajaksi. Parikymmentä vuotta sitten veljekset perustivat maatalousyhtymän.
Tilalla riittäisi töitä molemmille miehille, mutta Veikon sairauden vuoksi tuotantoa on jouduttu supistamaan. Veljekset hoitavat itse kaikki tilan työt EU-papereita lukuun ottamatta.
– Tukihakemukset olemme ulkoistaneet ja ProAgria hoitaa sen puolen, Veikko kertoo.
Kiireisintä aikaa tilalla on keväästä syksyyn, kun peltotyöt työllistävät eläinten hoidon lisäksi. Miehet ovat kuitenkin tyytyväisiä työhönsä.
– Tämä on maailman tärkein ammatti, Veikko lataa.
Asko arvostaa työssä erityisesti sitä, että työn saa rytmittää itse ja työn jälki on näkyvää.
– On hienoa seurata läheltä luonnon kiertoa ja nähdä, mitä se antaa, hän lisää.
Veikko asuu vaimonsa kanssa tilan päärakennuksessa ja Askolla on oma talo parin sadan metrin päässä.
Molempien vaimot käyvät muualla töissä. Veikon vaimo Anne Ahola toimii lomittajana ja Askon vaimo Taina Lauhamo ajaa päivittäin töihin Pirkanmaan käräjäoikeuteen.
Pihatto on ollut hyvä ratkaisu
Aiemmin Viitasalon tilalla oli lehmiä, mutta 2000-luvun alussa tuotantosuunnaksi vaihtui lihakarjan kasvatus. Vanha navetta toimii vasikoiden valtakuntana ja isompia sonneja varten veljekset rakennuttivat pihaton.
Navetassa vasikat on jaettu karsinoihin iän mukaan. Pienimpien karsinassa on maitoautomaatti, josta vasikat juovat korviketta omaan tahtiinsa parin kuukauden ikäisiksi. Muissa karsinoissa vasikat kasvavat ikäistensä seurassa ennen siirtoa pihattoon isompien joukkoon.
Pihatossa sonnit oleilevat kymmenen yksilön karsinoissa. Eläimet ruokitaan kaksi kertaa päivässä.
– Aamuruokinta on seitsemän aikaan ja toisen kerran neljän maissa iltapäivällä, Asko Ahola kertoo.
Sonnit syövät säilörehua, rypsiä ja jauhoja. Rypsi tulee tilalle ostotavarana. Myös osa jauhojen raaka-aineina toimivista kaurasta ja ohrasta ostetaan muilta tiloilta.
Rehu jaetaan eläimille paalisilppurilla. Päivässä isoja paaleja kuluu jopa viisi kappaletta. Jauhot ja rypsi jaetaan ruokintakaukaloihin Avantin jauhojakokauhalla. Vesi tulee karsinoiden välisiin juomakuppeihin automaattisesti.
– Vesi pysyy sulana talvellakin, sillä kupeissa on lämpövastukset, Asko esittelee.
Aholat ovat olleet tyytyväisiä pihattoonsa.
– Erityisesti nyt olemme kiitollisia siitä, ettemme ole investoineet enempää, Asko viittaa veljensä tilanteeseen.
Tulevaisuus askarruttaa
Eläinten kanssa työskentelyssä sairastuminen on erityisen hankalaa, sillä työtä ei voi jättää tekemättä yhtenäkään päivänä.
– Onneksi olemme saaneet hyvin lomituspalvelua, Veikko Ahola kertoo.
Maatalousyrittäjän sosiaaliturva – tai paremminkin turvattomuus – on tullut tutuksi Veikon sairauden myötä. Ensimmäiset kolmesataa päivää Kela maksoi sairaspäivärahaa, mutta Maatalousyrittäjien eläkelaitos ei ole myöntänyt kuntoutustukea.
– Siellä lääkäri on papereistani tulkinnut, että olen työkykyinen. Oikeasti en kipujen vuoksi pysty juuri mihinkään, vaikka syön jo todella vahvoja kipulääkkeitä, Veikko manailee.
Mies on juuri ollut kuntoutuksessa, jossa lääkärit totesivat, ettei selälle voida tehdä mitään. Leikkaus olisi liian suuri riski, sillä korjattavaa on niin paljon.
Sairasloman jälkeen lomittajien saamiseksi on käytetty vuosilomapäiviä.
Pian Veikon sairastumisen jälkeen veljekset päättivät supistaa tuotantoa. Moneen työtehtävään isojen eläinten kanssa tarvitaan kuitenkin kaksi henkilöä.
Tilan pitoa on tarkoitus jatkaa, sillä vanhuuseläkkeeseen on miehillä vielä matkaa. Asko Ahola on juuri saavuttanut puolen vuosisadan virstanpylvään ja Veikko on muutaman vuoden nuorempi.
Nykyinen järjestelmä ei miellytä
Tällä hetkellä vallitsevaan maatalouspolitiikkaan Asko ja Veikko Ahola ovat kumpikin hyvin tyytymättömiä. He katsovat, että sitä ohjaillaan liikaa rajojemme ulkopuolelta.
– Suomalaisten pitäisi voida päättää omista asioistaan, Veikko painottaa.
Toisaalta koko valtiojohtoinen maatalous saa häneltä kyytiä.
– Tämä ei ole kestävä ratkaisu, eihän se toiminut Neuvostoliitossakaan, mies puhahtaa.
Asko nyökkää vieressä ja harmittelee sitä, että Suomi valitsi muutaman muun EU-maan kanssa kaikkein monimutkaisimman tukijärjestelmän.
Myös maatalousyrittäjien ansiokehitys harmittaa miehiä. Maataloustulo on heidän mukaansa jäänyt selvästi jälkeen palkansaajien tulojen kehityksestä. Veikko on laskenut, että lihasta saa nyt saman verran euromääräisenä kuin vuonna 1994.
Osansa saa myös tuottajien oma etujärjestö.
– MTK:sta on tullut pikemminkin C-alueen maidontuottajien järjestö, Asko harmittelee.
Hän on huolissaan Suomen maatalouden tulevaisuudesta.
– Päättäjät eivät ymmärrä tilannetta ja muut tahot ohjailevat meitä liikaa.
