Mummon murinat
Meillähän on tämä mielikuvitus, josta yleensä on saanut iloa arkipäivään. Etenkin silloin nuorena, kun kuvitteli unelmien prinssin saapuvan kosimaan ja elämän muuttuvan kuin saduksi. Siitäkin taisi uneksia, että tylsä ja pienipalkkainen ansiotyö vaihtuisi loistoammatiksi ja palkka moninkertaistuisi. Kuvitelmat jäivät kuvitelmiksi, mutta ei niistä isommin haittaakaan ollut. Meniväthän ne vuosikymmenet, vaikka prinssin sijasta rinnalla vaelsi tavallinen miehenköriläs ja vaikka oma uraputki oli melko vaatimaton.
Nyt vanhana ja vaivaisena ovat mielikuvituksen antimet synkemmät, joskus ihan haitalliset. Harvoin enää haaveilee satumaisista onnenpotkuista. Tai joskus hiukan. Kun katsoo lauantain lottoarvontaa, voi hetken uneksia saavansa pääpotin ja elävänsä sitten loppuvuodet ylellisessä hoidossa. No, mielikuva kestää vain muutaman minuutin, kun ei taaskaan tullut edes neljää oikein.
Harmi, että nyt elon illassa ovat alkaneet päästä voitolle kielteiset mielteet. Yhä enemmän liikkuu päässä kauhukuvia, jotka voisivat muuttua todeksi. Pelkää sairauksia, tapaturmia, tohelointia ja ikäviä yhteensattumia. Oman poismenon todennäköisyys kasvaa vuosi vuodelta. Terveyden heikkeneminen on tosiasia, jota ei unelmien pilvilinnoihin pakeneminen muuksi muuta. Apeus käy päälle, vaikka yrittäisi kuvitella itsensä yhtä pirteäksi kuin keskitason viisikymppinen.
Lienee tuttua muillekin ikätovereille, että pitää tehdä monta tarkistusta, kun lähtee kotoa pois. Ei uskalla uskoa siihen, että hellan levyt on käännetty nollille, vesihanat kiinni, ikkunat ja ovet suljettu. Ehkä vielä kerran pitää käydä varmistamassa. Mielikuvitus maalaa kauhukuvia tulipalosta, vesivahingoista ja varkaista.
Nuoremmalla iällä eivät ulkoa kuuluvat äänet paljon unta häirinneet. Jos nykyään osuu yöllä korvaan epämääräistä auton ääntä, rasahduksia ja outoa puhetta, niin säpsähtää hereille. Unenpöpperössä kuvittelee vaikka minkälaista uhkaa. Kurkistelee ikkunasta ja näkeekin vain naapurin pihassa nuorisojoukon purkautuneen autosta ja vetävän henkisavuja.
No se on nuorten elämää se, mutta vanhalle autoilukin voi saada haitalliset mielikuvat liikkeelle. Nuorten kyydissä ei isommin pelkää, paitsi jos he ajavat ylinopeutta. Mutta iäkäs kuljettaja!! Mitä kaikkea voikaan sattua, kun kuskin kuulo on heikentynyt ja näkökykykin enintään kohtalainen. Yrittää vakuuttaa itselleen, että nykyautoissa on aika turvallista: turvavyöt ja usein turvatyynytkin. Välähtää mieleen, miten nuorena ei pelätty hurjastelijoittenkaan kyydissä, vaikka autot olivat sitä ja tätä, tietkin kuoppaisia, mutkaisia ja kapeita.
Vesillä liikkuminenkin herättää joskus pelkokuvia, vaikka enää ei ole kovalla tuulella pakko Kukkialle mennä. Tyynellä säällä ehkä pari kertaa kesässä. Mitenkähän silloin joskus uskallettiin soudella pienten lastenkin kanssa, kun ei ollut edes turvaliivejä?
Eipä taida monikaan enää tänä syksynä lähteä Laipanmaahan marjojen ja sienten perään. Hyvät oli saaliit, mutta paljon oli näin korkeassa iässä pelkoja kaikista vaaroista siellä synkässä korvessa. Metsätyömaitten vaiheilla voi kompastua hakkuujätteisiin. Jyrkkiä mäkiä kavutessaan voi saada sydänkohtauksen. Entä jos tulee hirvi vastaan, tai karhu? Elävänä metsästä selvisi, mutta hirvikärpästen retkeily iholla ei sitten enää ollutkaan pelkkää mielikuvituksen tuotetta.
Mymmeli
