– Ei minun työmatkani niin poikkeuksellinen ole. Moni muukin ajaa Hämeenlinnaan tai vastaavalle etäisyydelle, Hannu Järvinen kertoo.
Järvinen herää joka aamu viideltä ja lähtee töihin kuudelta. Työpaikallaan Säteilyturvakeskuksessa, Helsingin Roihupellossa, hän on kahden ja puolen tunnin matkustamisen jälkeen. Hämeenlinnasta alkavaa junamatkaa hän ei kuitenkaan koe matkustamiseksi.
– Junissa on niin erinomainen työrauha, että teen yleensä päivän tehokkaimmat tunnit niissä, hän kehuu.
Pasilan asemalta matka toimistolle jatkuu vielä bussilla ja kävellen. Sama reitti toistuu iltapäivisin toiseen suuntaan. Kotona Järvinen on yleensä iltakuuden tai -seitsemän aikoihin. Sitten onkin iltalenkin aika aitoolaisessa maisemassa.
– Arvostan elämää maaseudulla ja mielestäni lumityöt ja nurmikon leikkuu ovat maalla asumisen hyviä puolia, Järvinen sanoo.
Kotinsa lähiympäristön lisäksi Järvinen nauttii työmatkojensa näkymistä.
– Jos asuisimme pääkaupunkiseudulla, olisin siellä pakokaasuissa työmatkat mennen tullen. Nyt saan nauttia hämäläisistä järvimaisemista matkallani Hämeenlinnaan.
Töitä terveydenhuollon parissa
Työ on Hannu Järviselle sydämen asia. Hän toimii Säteilyturvakeskuksen johtavana asiantuntijana terveydenhuollon säteilyä koskevissa asioissa. Eläkeikä on jo tullut vastaan, mutta Järvinen haluaa jatkaa työssään vielä vuoden ajan.
– Haluan saada ne projektit, myös kaikki kansainväliset tehtävät, joissa olen mukana, valmiiksi tai delegoitua seuraajille. Nyt keskitynkin nuorempien kollegojen opettamiseen ja mentorointiin, hän kertoo.
Nuorena Järvinen halusi lääkäriksi, mutta hän pelkäsi, ettei henkinen kantti riittäisi lääkärin ammattiin. Niinpä hän opiskeli diplomi-insinööriksi ja suuntautui palvelemaan lääketiedettä säteilyturvallisuuden kautta.
Diplomityössään hän rakensi laitteen sädehoitolaitteiden annosmittauksiin. Siitä lähtien ura on jatkunut Säteilyturvakeskuksessa. Jatko-opiskelijanakin hän oli jonkin aikaa, mutta aika ei riittänyt väitöskirjan tekoon.
– Tunnen tekeväni järkevää, mielenkiintoista ja haasteellista työtä, Järvinen kertoo.
Koti synnyinkodin naapurista
Hannu Järvinen on paljasjalkainen aitoolainen. Vain opinnot ja työuran alkupuoli veivät hänet viideksitoista vuodeksi Helsinkiin.
Elämänkumppani kuitenkin löytyi Aitoon postista, missä Virpi Järvinen oli aikoinaan töissä. Pariskunta muutti aluksi Helsinkiin, mutta muutaman vuoden jälkeen kypsyi päätös muuttaa takaisin Aitooseen.
– Ajattelin, että yhden ihmisen on helpompaa matkustaa edestakaisin kuin koko perheen, Hannu kertoo.
Ratkaisuun vaikutti myös hintataso. Aitoosta sai omakotitalon pienen helsinkiläiskaksion hinnalla. Talo tilattiin osin valmiina osina, mutta Järviset tekivät myös paljon itse.
– Tänne oli helppoa rakentaa, kun tutut ammatti-ihmiset löytyivät omasta kylästä, Järviset sanovat.
Muutto Aitooseen tapahtui 27 vuotta sitten. Pariskunnalla oli silloin jo kaksi pientä lasta, Tapani ja Johanna. Pian talonrakennusprojektin jälkeen perheeseen syntyi kolmas lapsi, Sakarias.
– Täällä Aitoossa kouluolot olivat lapsille erinomaiset. Lisäksi täällä on paljon ystäviä ja sukulaisia, hyvä sosiaalinen verkosto, Virpi ja Hannu kiittelevät.
Hannun isä Martti Järvinen huolehti aamuisin pariskunnan lasten kouluun lähdöstä, kun nämä olivat pieniä ja vanhemmat lähtivät töihin jo varhain aamulla.
Myös seudun ympäristö ja aktiiviset yhdistykset saavat pariskunnalta kiitosta. He toimivat itsekin sekä Aitoon VPK:ssa että SPR:n Aitoon osastossa.
– Olen ollut pitkään VPK:n taloudenhoitajana ja sitä ennen sihteerinä. Edelleen olen valmis olemaan mukana, jos ihmiset näin haluavat, Hannu lupaa.
Yhdistystoiminnan ja kuntoilun lisäksi Järvisen vapaa-aika kuluu omakotitalon hoidossa ja huonekalujen rakentamisessa. Käsistään taitava mies on tehnyt hyllyjä, kaappeja ja lipastoja.
Etäpäivät eivät houkuta
Pitkän työmatkan luulisi houkuttelevan pitämään mahdollisimman paljon etäpäiviä. Nykytekniikka tarjoaisi siihen entistä enemmän mahdollisuuksia. Hannu Järvinen tekee kuitenkin vain pari etäpäivää kuukaudessa.
– Silloin saa kyllä tehokkaasti tehtyä töitä, mutta kaipaan työpaikan sosiaalisuutta, mies kertoo.
Niinpä hän matkustaa mielellään päivittäin Helsinkiin. Vaikka matkoihin kuluu paljon aikaa, on Järvisen kellokortti jatkuvasti plussalla.
– Lisäksi teen töitä junassa, mitä ei lasketa työajaksi. Sen sijaan ulkomaille suuntautuvien matkojen iltatyöt saan kyllä luettua työajaksi, hän kertoo.
Ylityöt eivät selvästikään haittaa työlleen omistautunutta miestä. Hän nauttii syventymisestä asioihin ja on erittäin hyvä keskittymään.
– Kerran keskityin kotimatkalla niin tiukasti, että havahduin vasta, kun konduktööri tuli tarkastamaan Hämeenlinnasta junaan nousseiden matkalippuja. Tämä pyysi sitten radiopuhelimellaan junaa vielä hiljentämään vauhtia, että yksi hämäläinen ehtisi ulos junasta, Järvinen nauraa.
