Pälkäneen seurakunnan järjestämä neliosainen Turvallisuutemme tänään? -luentosarjan kolmannessa osassa käsiteltiin Suomen sisäistä turvallisuutta ja siitä vastaavia ja huolehtivia tahoja.
Sisäisen turvallisuuden hallintovastuu on paikallistasolla kunnilla, sen jälkeen Aluehallintovirastoilla ja ylimmällä tasolla valtioneuvostolla, mutta käytännössä sisäisestä turvallisuudesta huolehtivat myös kolmannen sektorin toimijat ja yksityiset kansalaiset.
Parhaimmillaan sisäisen turvallisuuden portaat alkavat kodeista, joissa tiedetään, miten kriisitilanteisiin pitää varautua ja miten niiden sattuessa toimitaan.
Pääluennoitsijana oli pelastusylitarkastaja Ari Saarinen Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirastosta. Kommentoimassa olivat Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tampereen alueen paikallistoimikunnan puheenjohtaja Hanna Laasanen ja yrittäjä Outi Helminen-Järvinen.
Luentosarjan isäntä ja juontaja, kenraali Pertti Salminen muistutti, että Suomen nykyinen ongelma on hallintorakenteiden nopea muutos.
Vanha lääninjärjestelmä oli hänen mukaansa suhteellisen yksinkertainen ymmärtää, mutta kun tehtävät siirtyivät AVI:en ja ELY:jen hoitoon, asia monimutkaistui yksittäisen kansalaisen näkökulmasta. Lisäksi nykyinenkin järjestelmä on pian historiaa, kun tuleva maakuntahallinto jakaa tehtävät uudella tavalla.
– Suomalaisten on hyvä tietää, että sisäistä turvallisuuttamme kehitetään koko ajan eteenpäin ja siitä on olemassa perusteelliset suunnitelmat sekä kuntien että koko valtakunnan tasolla, Salminen totesi.
AVI valvoo valmiutta
Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston alue on laaja, sillä siihen kuuluvat kuuluvat Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Merenkurkun rannikon Pohjanmaan maakunta sekä Keski-Suomi ja Pirkanmaa.
Ari Saarinen selvitti, että Aluehallintoviraston tehtäväksi on laissa määritelty varautumisen yhteensovittaminen alueellaan. Sen tulee siis järjestää ja sovittaa yhteen eri tahojen yhteistoimintaa ja koordinoida valmiussuunnittelua. AVI järjestää alueellisia maanpuolustuskursseja ja valmiusharjoituksia ja tukee kuntien valmiussuunnittelua.
AVI valvoo ja tukee siis oman alueensa valmiutta toimia kriisitilanteissa ja kykyä valmistautua niihin.
Turvallisuuteen liittyviä tilanteita hoitavat tavallisesti poliisi- ja pelastuslaitosten viranomaiset. Aluehallintoviraston tehtävä on tukea toimivaltaisia viranomaisia ja sovittaa tarvittaessa toimintaa niiden kesken. AVI:t laativat omaa tilannekuvaa tapahtumista kuten monet muutkin tahot.
– Suomen sisäisen turvallisuuden tilannekuva etenee putkia ylös ja putkia alas, mutta putkien välillä on heikoin kohta, Saarinen ja Salminen arvioivat.
Toisin sanoen tieto kulkee sujuvasti esimerkiksi kunnista eri tilannekeskuksista Aluehallintovirastoille ja sieltä edelleen ministeriöön. Sen sijaan tiedon kulussa ja sen koordinoinnissa paikallis- ja maakuntatason toimijoiden kesken on kehitettävää. Asia on tarkoitus tuoda esiin muun muassa ensi vuonna järjestettävässä Pirkka17 -valmiusharjoituksessa.
Mikä meitä uhkaa?
Ari Saarinen tiedusteli pälkäneläisiltä kuulijoiltaan, mitä asioita he mieltävät vakavaksi uhaksi suomalaisessa yhteiskunnassa.
Vastaukseksi tulivat muun muassa vieraat kulttuurit, talouden taantuman monet vaikutukset, ympäristöongelmat ja laajat sähkönjakeluongelmat sekä Venäjän nykyinen politiikka Suomen lähialueilla. Kysymys tuli myös siitä, mistä saataisiin tarvittaessa riittävästi väestönsuojia, jos olisi tarve saada suojaan kaikki kuntalaiset tai vain keskustan alueenkin ihmiset.
Viranomaisten määrittelemiä uhkia ovat niin ikään turvallisuusympäristön muutos ja Venäjän uudenlainen voimapolitiikka. Samaten uhkia ovat muun muassa hybridiuhkat, kuten kansainvälinen terrorismi, kyberrikollisuus, pandemiat ja rajat ylittävä rikollisuus; väestönkasvu, elintasoerot ja humanitääriset kriisit sekä sosiaalisen polarisaatioin kasvu.
– Yksi vakava uhka on, että viranomaisten resurssit vähenevät. Se pakottaa keskittymään vain ydintehtäviin, ja säästöpaineessa jopa turvallisuusviranomaisten ydintoimintoja joudutaan leikkaamaan, Saarinen selitti.
Uhkana ovat myös pirstaloituneet tietojärjestelmät. Kriiseisin varautumiseen pitäisi olla sekä riittävät taloudelliset resurssit että toimivat tietojärjestelmät, koska niissä on otettava huomioon uudenlaisia tekijöitä, kuten nopea tiedonkulku ja esimerkiksi kyberhyökkäyksen laajat ja nopeat vaikutukset.
Turvallisuus lähtee kodista
Paikallisena kommentoijana luennolla oli yrittäjä, vapaaehtoinen avustustyöntekijä Outi Helminen-Järvinen. Hän painotti,
että turvallisuutta kannattaa kunkin ryhtyä rakentamaan ja varmistamaan omasta kodistaan ja lähiympäristöstään käsin – myös huolehtimalla lasten ja perheiden henkisestä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.
– Turvallisuus on osa elämänhallintaa, ja kotien merkitys siinä kasvaa sitä mukaa, kun yhteiskunnan resurssit vähenevät, Helminen-Järvinen muistutti.
Kylmän sodan aikana kansalaisia opetettiin varautumaan ydinlaskeumaan ja muihin suuriin uhkiin, mutta tavallinen arki järkkyy raiteiltaan vähemmälläkin.
– Hahmotus omasta elämästä ja sen sujumisesta kriisitilanteessa on tarpeen, vaikka tulisi vain pitkä sähkökatko. Itselläni on aina kotivara ja puhdasta vettä varastossa. Mielestäni on kansalaisen velvollisuus huolehtia oman lähiympäristönsä turvallisuudesta niin hyvin kuin pystyy, hän totesi.
Helminen-Järvinen näkee maaseudun autioitumisen turvallisuusuhkana. Hänen mukaansa yhteisöstä tulee liian herkkä vakaville kriiseille, jos elämä keskittyy isoihin keskuksiin.
– Puhdas, oma ruoka ja vesi ovat tulevaisuuden aarteita ja tärkein turva, jos yhteiskuntaa kohtaa vakava kriisi. Siksi maaseudun pitäisi säilyä elävänä ja toimintakykyisenä, hän painotti.
