Vihavuosi: Vanhaa siltaa vahvistetaan ja levennetään

Siltatyömaa ajeluttaa Raatteenkorventien kautta

Vihavuoden siltatyömaan vuoksi kiertotie kulkee Raatteenkorventien kautta.

Vihavuoden siltatyömaan vuoksi kiertotie kulkee Raatteenkorventien kautta.

Pääosa Vihavuoden asukkaista kulkee joulukuun alkupuoliskon Raatteenkorventien kautta. Kiertotie otettiin käyttöön Vihavuoden sillan korjaustöiden vuoksi.

Sillan puukannen lankut pitää uusia parinkymmenen vuoden välein. Tällä kertaa siltaa myös levennetään parillakymmenellä sentillä, sillä maatalouskoneet ovat kasvaneet sellaisiin mittoihin, ettei niillä tahdo mahtua kulkemaan neljä metriä leveällä sillalla.

– Vaikka kansi tehdään kyllästetystä puusta, niin se pehmenee ajan myötä. Kulumista lisää se, että silta on kapea, ja liikenne kulkee käytännössä samaa uraa, rakennusmestari Otto Suominen Destialta sanoo.

Vihavuodenkosken ylittävä silta rakennettiin 70 vuotta sitten. Aikanaan se oli korkeampi ja pidempi, sillä kosken uoma oli leveämpi. Lisäksi sillan ali kulki tukkeja ja puutavaraa, kun Vihavuoden saha oli toiminnassa.

Siltaremontin pitäisi valmistua viimeistään tiistaina 20. joulukuuta, mutta silta saatetaan avata aiemminkin.

– Työtä nopeuttaa se, että silta voidaan pitää kokonaan suljettuna, eikä töitä tarvitse tehdä kahdessa osassa, kuten vilkkaammilla väylillä, Otto Suominen sanoo.

Kevyt liikenne pääsee työmaan ohi väliaikaista reittiä pitkin, mutta ajoneuvoliikenne ohjataan töiden ajan Raatteenkorventien kautta. Vihavuodesta Luopioisten suuntaan ajettaessa kyse ei ole kierto- vaan oikotiestä. Sen sijaan Hauhon suuntaan matkaa kertyy muutama kilometri enemmän, kun kyläläisten pitää ajaa Puutikkalan kautta.

Siltatyömaa saattaa venyä viikon liikennemerkissä ilmoitettua pidempään.

Siltatyömaa saattaa venyä viikon liikennemerkissä ilmoitettua pidempään.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?