Syrjäisellä metsään kätkeytyvällä tiellä on ajettava hitaasti. Jäätynyt tienpinta on arvoituksellinen; talvella mökkitie metsän läpi Kukkian rantaan on enimmäkseen eläinten.
Ohut lumikerros paljastaa peurojen kulkureitin tien poikki. Autoja ei ole aamun mittaan vielä kulkenutkaan, mutta jänis on jättänyt rytmikkään rivin käpälänjälkiä pientareelle.
Jari Salminen tarkkailee jälkiä koko ajan ajaessaan. Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtjajan on syytä pysyä selvillä, mitä metsissä liikkuu.
Puutikkalan metsästysseuralla on näillä mailla 3000 hehtaarin suuruinen metsästysalue. Ensi vuonna Salminen tulee olleeksi seuran jäsenenä 40 vuotta. Voi sanoa ilman kliseitä ja liioittelua, että joka puu ja pensas näissä metsissä on hänen tuttavansa.
Muutama kilometri aikaisemmin isolla tiellä on ajettu äskettäin peurakolari.
– Niitä on sattunut syksyn mittaan paljon. Vähän väliä olen lähettänyt miehiä liikkeelle tai mennyt itse tuolla peuran perässä, Jari Salminen sanoo.
Kun auto törmää hirveen tai peuraan, kuljettaja on velvollinen ilmoittamaan poliisille. Jos vahingoittuneeksi oletettu eläin on paennut, poliisista otetaan yhteyttä paikalliseen riistanhoitoyhdistykseen, josta taas hälytetään maaston parhaiten tuntevat miehet etsimään eläintä ja tarvittaessa lopettamaan sen.
Puutikkalan metsien keskellä törmäyksistä ei ole suurta vaaraa. Täällä ihmisten, pyörillä tai ilman, on liikuttava luonnon ehdoilla.
Täyteen asutettu metsä
Salmisten mökki odottaa kesää kylmillään, mutta tontti ei vaikuta asumattomalta. Mökin takana koivikossa on ruokintapaikka,
jonka ympäriltä maa on poljettu kuoppaiseksi kuin hevosten aitauksessa. Jari Salminen tarkistaa riistakameroiden akkuja; nykytekniikka välittää tapahtumat luonnon keskeltä suoraan hänen kännykkäänsä.
Matkahäkeistään vapautetut Heta ja Tilta ryntäävät innokkaina nuuskimaan maata. Riistakameraa ei tarvittaisi lainkaan, jos jämtlanninpystykorva ja suomenpystykorva vain löytäisivät ihmisen kanssa yhteisen kielen. Koirakaksikko pystyisi saman tien luettelemaan kaikki paikalla käyneet lajit.
Ketunruskea Tilta poukkoilee sinne tänne ja painaa vähän väliä kuononsa ohuen lumikerroksen läpi, että mitään ei jäisi vahingossa tutkimatta. Tilta on vasta kaksivuotias lintukoira, ”kakara”, niin kuin Jari Salminen sanoo, mutta pärjää jo metsällä.
Heta jähmettyy paikoilleen ja kuulostelee sinne päin, missä metsä tihenee. Hetan isäntä arvelee, että lähin hirvi on kumpareen takana kuulomatkan päässä.
Seitsemänvuotias Heta on jo arvokas rouva ja kokenut hirvikoira, jolle on kirjattu pitkä meriittilista. Hetan ansioluettelon paras osa näkyy silti sen olemuksesta. Uskollinen katse ja luottavaisesti heiluva häntä paljastavat sen. Heta on luottokoira, parhaassa iässä ja tuntee metsät yhtä hyvin kuin isäntänsä.
Luonnon, metsämiehen ja koiran yhteydessä on jotain sellaista, mitä ei voi selittää. Kun koira katsoo isäntäänsä, se sanoo kaiken tärkeimmän.
Ruokaa läpi talven
Jari Salminen kaataa tynnyristä tehtyyn ruoka-automaattiin kauran ja maissin sekoitusta, jossa on vähän auringonkukansiementä seassa.
– Se on pikkulintuja varten, Salminen selittää.
Riistaruokintapaikan tarkoitus on totta kai pitää isoja riistaeläimiä alueella, jotta metsästäjille riittää saalista, mutta kattausta hyödyntävät monet muutkin. Lintujen lisäksi supikoirat, jänikset ja pikkunisäkkäät käyvät mielellään mutustamassa herkkuja helpossa paikassa.
Salminen kertoo, että villisiat ovat uusimpia tulokkaita, sillä viime aikojen lauhat talvet ovat saaneet muutamia laumoja kotiutumaan lähimetsiin.
– Villisika pystyy löytämään ravintoa maasta vähälumisena talvena, mutta jos
tulee pitkä kylmä ja runsasluminen vaihe, niillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin turvautua ruokintapaikkoihin, hän selittää.
Talven mittaan ruokaa kuluu yhdellä paikalla 3000 kiloa, joten tynnyrin täyttämistä riittää.
Metsästyskausi päättyy talven aikana vuoden vaihteesta alkaen, mutta eläimistä on pidettävä huolta niin kauan kuin lumi ja jää peittävät maan.
– Jos totuttaa eläimet käymään ruokintapaikalla, niitä pitää ruokkia kevääseen asti, Salminen muistuttaa.
Pyhän yön rauhoitusaika
Kristillisen maailman ikiaikainen uskomus on, että jouluyönä kaikki metsän asukkaat, pedot ja saaliseläimet ovat ystäviä ja kokoontuvat jopa yhteiseen joulupöytään.
Vanhat tarinat kertovat, miten rikkumaton jouluyön rauha on syvällä metsässä.
Metsämiehet pitävät omalta osaltaan huolta, että siitä tulee totta, vaikka joulu osuu keskelle metsästyskautta.
Jouluaatto ja joulupäivä ovat rauhoitusaikaa, jolloin metsästys on kielletty.
Puutikkalassa hiljaisuutta jatketaan tapaninpäivänäkin. Monissa yhdistyksissä metsään julistetaan seremoniallisesti joulurauha joko oman yhdistyksen kesken tai isommalla joukolla.
– Mekin pidettiin ennen oma tilaisuus, mutta nykyään menemme Kisarantaan Erätulille, Jari Salminen kertoo.
Näille tienoin rauha laskeutuu omia aikojaan. Mitä kauemmas metsään tullaan, sitä puhuvampi on hiljaisuus. Jouluna eläimiä odottaa vain valmiiksi katettu pöytä.
