Ensihoito: 9Lives Pirkanmaa Oy aloitti ambulanssitoiminnan Onkkaalan VPK:n tiloissa vuodenvaihteessa

Ambulanssi muutti Onkkaalaan

Ensihoidon palveluntuottaja vaihtui Pälkäneellä vuoden alussa, kun Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kilpailutuksella valitsema 9Lives Pirkanmaa Oy aloitti ensihoidon palvelutuotannon kunnan alueella. Yritys vastaa palvelusta kaksivuotisella sopimuksella.

Palveluntuottajan vaihtumisen myötä Pälkäneen alueella toimivan ambulanssin asemapaikka on muuttunut Aitoosta kunnan keskustaan. Nyt ambulanssin tukikohta sijaitsee Onkkaalan VPK:n tiloissa.

– Ensihoidossa ei ole tapahtunut muutosta. Ambulanssi on samalla tavalla valmiudessa kuin aikaisemminkin. Ainoastaan vain se, että ambulanssin sijainti on koko ajan Pälkäneen keskustassa Onkkaalassa. Valmiusaika on vuorokauden ympäri, kuten tähänkin asti, 9Lives Pirkanmaa Oy:n ensihoitoesimies Susanna Lehtimäki sanoo.

9Lives Pirkanmaa Oy on osa 9Lives-konsernia, ja yritys on toiminut Pirkanmaalla vuodesta 2013.

Vuodenvaihteessa yrityksen toimialuekartta laajeni käsittämään Pirkanmaalla Pälkäneen lisäksi myös Mänttä-Vilppulan. Lisäksi 9Lives Pirkanmaa Oy vastaa ensihoitopalvelujen tuottamisesta Pirkanmaalla Kangasalla ja Sahalahdella sekä Parkanossa, Kihniössä ja Kuhmoisissa.

 

Oikea piste ja tila

Sairaanhoitopiirit ovat olleet ensihoidon järjestämisvastuussa vuoden 2013 alusta, joten kukin piiri määrittelee asemapaikkojen sijainnit palveluntuottajien sijaan. Piirit keräävät tilastoja ja tietoja yksikköjen käyttöasteesta ja siitä, miten ensihoitotehtävät sijoittuvat. Sairaanhoitopiirit määrittelevät seurannan perusteella hyvinkin tarkasti laskennallisen pisteen, jossa alueen asemapaikan tulisi sijaita.

9Livesin liiketoimintajohtaja Timo Palon mukaan Onkkaalan VPK:n tilat ovat melko lähellä kyseistä pistettä Pälkäneen osalta.

– Joskus laskennallinen piste osuu paikkaan, jossa ei ole yhtäkään rakennusta eikä ainakaan sellaista, jossa olisi hyödynnettävä tila. Nyt on mukava tilanne, kun oikeasta pisteestä löytyi oikeanlainen tila, Palo sanoo.

Sairaanhoitopiiri tekee myös ensihoidon palvelutason määrityksen, jossa on määritelty ambulanssien määrä ja taso. Pälkäneen asemapaikalla on yksi auto eli ambulanssien määrä pysyy entisellään.

9Lives sai uudessa kilpailutuksessa aiempaa vähemmän toimialueita Pirkanmaalla, joten yritys on joutunut vähentämään henkilöstöään. Pälkäneen yksikköön valikoitui uudelleensijoittelussa yrityksen palveluksessa jo aiemmin työskennelleitä henkilöitä, jotka ovat toimineet Pirkanmaan alueella tai asuvat uuden toimipisteen lähellä.

– Tietysti kuuntelimme myös henkilökunnan toiveita. Muutamat meidän tältä alueelta kotoisin olevat työntekijämme ovat käyneet töissä jossain toisessa toimipisteessämme, ja nyt heitä työskentelee täällä, Palo kertoo.

Hoitohenkilökunnan osalta työvuoron minimivaatimus on yksi hoitotason ja yksi perustason ensihoitaja. Näiden kahden välinen ero on siinä, että hoitotasoisella ensihoitajalla on oikeus antaa sairaanhoitopiirin määräysten mukaisesti iv-lääkitystä eli suonensisäisiä lääkehoitoja.

 

Lähin yksikkö paikalle

Ensihoitopalveluiden tuottajavaihdos näkyy lähinnä kalustossa ja hoitohenkilökunnan vaatetuksessa.

– Autossa on toisenlaiset väriset raidat, mutta muuten muutos ei oikeastaan näy kuntalaiselle. Toiminta on pitkälle määrätty sairaanhoitopiiristä, ja sitä valvotaan todella tarkasti, Timo Palo sanoo.

Hätätilanteessa hätäkeskus lähettää paikalle aina lähimmän tarkoituksenmukaisen yksikön, oli sitten kyseessä kenen palveluntuottajan yksikkö tahansa.

– Eli jos tästä on ohikulkumatkalla tehtävää lähempänä oleva yksikkö, niin se hälytetään paikalle. Tai jos täältä on auto jollain toisella tehtävällä, niin aina hälytetään seuraavaksi lähin. Siinä ei ole mitään merkitystä sillä, kuka palvelua tuottaa.

Aiemmin Pälkäneellä ensihoitopalveluita tuottanut Sydän-Hämeen Ensihoito jäi kilpailutuksessa toiseksi. Se ajaa jatkossa Pirkanmaalla siirtokuljetuksia yhdellä ambulanssilla. Ambulanssiajojen loppuminen tietää lopputiliä osalle työntekijöistä. Osa jatkaa Karstulassa, jossa yrityksellä on kaksi autoa hälytysajoissa ja yksi siirtokuljetuksissa.

– Osallistuimme Keski-Suomen tarjouskilpailuun, kun Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri otti ambulanssiajot hoidettavakseen ja ajot loppuivat sillä suunnalla, toimitusjohtaja Perttu Itkonen kertoo.

 

9Lives Pirkanmaa Oy aloitti toiminnan Pälkäneellä uudenvuodenpäivänä. Suunnitteilla on myös yhteistyötä Onkkaalan VPK:n kanssa. Kuvassa ensihoitoesimies Susanna Lehtimäki (vasemmalla), liiketoimintajohtaja Timo Palo, ensihoitaja Joonas Susi ja VPK:n jäsen Aku Pietilä.

 

Uusi vuokrasopimus poikii yhteistyötä

Ensihoitoyritys 9Lives Pirkanmaa Oy:n muutto Onkkaalan VPK:n kiinteistöön tuo tullessaan vuokrasuhteen lisäksi myös mahdollisuuden yhteistyöhön.

– Tila oli pitkään tyhjillään, ja saimme nyt erittäin hyvän vuokralaisen ikään kuin samalta alalta, pelastuspuolelta, palokunnan päällikkö Pasi Munne Onkkaalan VPK:sta sanoo.

9Livesin ensihoitoesimies Susanna Lehtimäen mukaan suunnitteilla on koulutuksellista yhteistyötä VPK:n kanssa.

– Koulutamme toinen toisiamme kevään korvalla. Ensihoitoa koulutetaan palopuolen pelastustehtäville, ja me koulutamme Onkkaalan VPK:n väkeä ensihoidollisissa asioissa. Yhteistyökumppanuus on hieno asia, Lehtimäki kertoo.

Onkkaalan VPK:lla on ollut valmius hoitaa ensivastetehtäviä jo yli 20 vuotta.

– Meitä helpottaa nyt se, että sairaankuljetus on tässä lähellä. He ehtivät nopeammin paikalle, joten joudumme olemaan vähemmän aikaa yksin hätätilapotilaiden kanssa, Munne sanoo.

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?