Valokuitu lähtee kylille

Pälkäneen Valokuitu Oy liikkuu alkuvuodesta Luopioisten suuntaan. Kunnan omistama valokuituyhtiö pitää tammi-maaliskuussa neljä infotilaisuutta, joissa valotetaan tulevan valokuituverkon suunnitelmia ja aikatauluja.

– Kyseessä ovat eräänlaiset aloituskierrokset. Odotamme tilaisuuksiin saapuvan aktiivisia ja innostuneita kyläläisiä, mutta mielellämme tulemme muihinkin tilaisuuksiin esittelemään valokuituhanketta, toimitusjohtaja Esko Koskela sanoo.

Myyntikoordinaattori Antti Tirrosen mukaan yhteiseen pöytään voitaisiin istua esimerkiksi tienhoito- ja muiden yhdistysten kanssa.

Aitoossa, Luopioisissa, Rautajärvellä ja Sappeessa pidettävissä tilaisuuksissa paikalla on kuitenkin eräänlainen erikoisedustus, kun tietoa ovat jakamassa myös verkkosuunnittelusta vastaava TLT-C ja Elenia, jonka kanssa kunta tekee tiivistä yhteistyötä rakennustöissä. Sähkölinjojaan maan alle eri puolilla Pälkänettä vetävä Elenia ja kunta ovat pyrkineet nivomaan aikataulujaan yhteen rakennustöissä, ja muun muassa se oli vaikuttamassa töiden viivästymiseen osalla pilottialueista. Elenia tulee myös olemaan kunnan mukana kilpailuttamassa verkon rakennusurakkaa.

Infotilaisuuksien pitopaikkoihin vaikutti pitkälti se, että kyseiset neljä paikkaa ovat paitsi alueen suurimpia keskuksia myös kohteita, joissa on – Sappeeta lukuun ottamatta – jo valmiina verkon rakentamiselle tärkeä liityntäpiste. Tirrosen mukaan kyselyjä Luopioisten suunnalta on tullut koko ajan tasaisesti. Siksi valokuituyhtiö avaakin ”sivukonttorin” Luopioisissa Pytinkiin, jossa Tirronen päivystää perjantaisin kello 10–14.

Koska kuituhanke etenee myös Onkkaalassan lähialueilla, kunnan omistaman yhtiön myynti- ja esittelytoiminnan painopistettä ei voida täysin siirtää itäiselle Pälkäneelle. Niinpä tarkoituksena on löytää Tirrosen avuksi myös eräänlaisia ”kuitulähettiläitä”, jotka veisivät tahoillaan hanketta eteenpäin paitsi tiedottamalla myös liittymiä myymällä.

Verkon rakentamisen urakka ollaan kilpailuttamassa keväällä; pyrkimyksenä on saada Luopioisten kirkonkylän ja Aitoon alueilla rakennustyöt käyntiin vielä tämän vuoden aikana. Rautajärvi ja Sappee olisivat vuorossa vuonna 2018, jolloin viimeisiä paikkauksia ja viimeistelyjä tehtäisiin vuonna 2019.

Valokuituhankkeelle on myönnetty valtion tukea vuoden 2019 loppuun asti, mutta toimitusjohtaja Koskelan mukaan tuen edellyttämät työt tulisi saada valmiiksi jo loppukesästä 2019. Loppuvuosi on varattava Viestintäviraston tukikelpoisten kustannusten hyväksynnälle. Vuosi 2020 on varattu tukialueisiin kuulumattomien alueiden viimeistelyyn.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?