Pälkäneen Valokuitu: Ensimmäinen kuitupääte asennettiin keskiviikkona Taustiin

Valokuitu saapui tuulikaappiin

Pälkäneen valokuitu Oy:n toimitusjohtaja Esko Koskela ja Virpi Pohjola seuraavat, kun Jesse Ahola hitsaa valokuidun viimeisen liitoksen kuntoon.

Taustista kertyy yli viisi kilometriä Teletalolle, jonka kautta operaattorit jakavat kiinteän nettiyhteyden Onkkaalaan. Pitkä etäisyys hidastaa vanhaa ADSL-yhteyttä, eivätkä operaattorit ole pystyneet tarjoamaan nopeimpia vaihtoehtoja Taustin suunnalle. Siksi mobiili on viime vuodet ollut nopeampi – jos se sattuu toimimaan harjun katveessa.

– Meillä on kokeiltu DNA:n, Elisan ja Soneran mobiiliyhteyttä, mutta mikään ei ole oikein toiminut kunnolla, Virpi Pohjola sanoo.

Heikkojen yhteyksiensä vuoksi Tausti pääsi pilottialueeksi, johon Pälkäneen Valokuitu Oy rakentaa ensimmäisenä huippunopeaa valokuitua. Taustin ja Harhalan pilottialueilta kertyi pilottivaiheessa 80 liittyjää. Liittymistä puolet ehdittiin kaivaa syksyllä ennen kuin varhainen ja syvä routa keskeytti työt.

Talojen seinustoilla kiepillä odottaneita kaapeleita vedetään talven aikana sisälle tilaajille. Keskiviikkona kuituyhtiöllä oli juhlapäivä, kun ensimmäinen liittymä päästiin tekemään valmiiksi.

Valokuituhitsaukset hoitavan Telepatrol Oy:n tietoliikenneasentajat olivat kiinni muilla työmailla, joten verkonrakentajayhtiön toimitusjohtaja Jesse Ahola hoiti ensimmäiset asennukset itse.

 

Kuitupääterasia sähkökaapin alle

Kuitupääte on pistorasiaa muistuttava purkki.

Pälkäneen Valokuitu Oy myy rakennusaikana liittymät 1500 eurolla. Tällä hinnalla taloon tulee pieni pistorasiaa muistuttava kuitupäätepurkki. Sellaisen Jesse Ahola kiinnittää Pohjoloiden eteisessä sähkökaapin alle.

Ennen rasian ruuvaamista Ahola kuorii valokuitukaapelista esiin ohuet lasiset kuidut ja hitsaa ne kiinni liittimen johtoihin.

Huippunopea netti avautuu, kun operaattorin asentaja käy tuomassa muuntimensa ja reitittimensä kuitupäätteen jatkoksi. WLAN-reitittimen kautta netti voidaan jakaa sekä langattomasti että lankoja pitkin. Langattomasti toimivat yleensä älypuhelimet, tabletit ja kannettavat tietokoneet. Tietokoneille, televisioille ja konsolipeleille voidaan vielä vetää kaapelit, mutta nekin ovat jo siirtymässä langattomaan maailmaan.

Pälkäneen Valokuitu Oy hoitaa kuitupäätteen tilaajilleen. Jokainen valitsee itse operaattorin ja sopii nettiyhteyden nopeudesta sekä sen ohessa hankittavista palveluista, esimerkiksi viihdepaketeista.

 

Yhtenäinen kuitu Teletalolle

– Kuusi kilometriä ja 55 metriä, Jesse Ahola kertoo mittaustuloksen hitsauksen päätteeksi.

Jesse Ahola asensi Pälkäneen Valokuitu Oy:n ensimmäinen kuitupäätteen viime keskiviikkona.

Sen pituinen on Pohjolan eteisestä Teletalolle johtava valokuitu.

– Itse kaapeli on yleensä jonkun verran lyhempi, sillä valokuitu tekee kaapelin sisällä pientä kierrettä.

Mittaus varmistaa, että liityntäpisteeseen johtava valokuitu on ehjä ja toimiva. Mittarin ruudulta erottaa matkalle tehdyt hitsaussaumat, sillä he hidastavat hieman valon kulkua.

Ahola tarkastaa myös viimeisen hitsauksen, joka yhdistää liittimet kaapeliin. Esiin kuorittujen lasisten kuitujen päät leikataan timanttileikkurilla tarkasti kohtisuoraan ja hitsataan kiinni pienessä rasiassa. Päälle sulatetaan suojakuori.

Hitsaus ei aina onnistu ensi yrittämällä. Jos kuituhitsauskoneen ruutu paljastaa, että saumaan jäi mutkaa tai rosoa, liitos tehdään uusiksi.

Jesse Ahola putsaa vähän väliä kaapelin päät, jotta kuituun ei joudu valon kulkua haittaavaa tomua. Kaapelin rakentaminen kuraisten peltojen poikki ja pitkin ojien pientareita on rähjäistä puuhaa, mutta viimeinen hitsausvaihe on hygieenistä puuhaa, joka tehdään kellosepän tarkkuudella.

Onkkaalaan rakentuvan mustekalamaisen valokuituverkon jokainen lonkero johtaa Teletalolle. Jokaiselta liittyjältä vedetään liityntäpisteeseen neljä yhtenäistä kuitua. Niistä kaksi kytketään liittymisvaiheessa. Yleensä niistä otetaan käyttöön vain toinen. Toista kuitua pitkin olisi mahdollista tuoda esimerkiksi kaapelitelevisio tai muulta liikenteeltä suojattu yhteys.

 

Rakentaminen jatkuu Aitoossa ja Luopioisissa

Pälkäneen valokuitu Oy:n toimitusjohtaja Esko Koskela ja Virpi Pohjola seuraavat, kun Jesse Ahola hitsaa valokuidun viimeisen liitoksen kuntoon.

– Vuosi ja kolme kuukautta yhtiön perustamista, Virpi Pohjola laskee ensimmäisten liittymien valmistumiseen kulunutta aikaa.

Pohjola istuu valokuituyhtiön hallituksessa, mutta päätteiden asennusta ei aloitettu heidän tuulikaapistaan sen vuoksi. Pikemminkin syynä on se, että kohde poikkeuksellisen helppo: netintarve ennakoitiin jo vuonna 1992, kun talo valmistui. Tuulikaappiin valmiiksi kaivetun putken kautta kaapelit vedettiin nopeasti sisään. Yleensä joudutaan kuitenkin poraamaan reikä, jonka kautta liittymä tuodaan.

Pohjoloilla asennus hoituu vajaassa tunnissa. Normaalisti operaatio ottaa pari, kolme tuntia, sillä kaapelointia ja läpivientejä kertyy paljon enemmän.

Taustin ja Harhalan pilottialueiden jälkeen valokuidun rakentaminen jatkuu tänä vuonna Onkkaalassa, Aitoossa ja Luopioisissa. Koko kunnan kattavan verkon pitäisi valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä. Rakentamisjärjestykseen vaikuttavat muun muassa liityntäpisteiden sijainti, kylien nykyisten verkkoyhteyksien laatu ja liittyjien määrä.

Valokuituhanketta esiteltiin keskiviikkona Honkalan valokuituinfossa. Kierros jatkuu torstaina 2.2. kello 18 Luopioisten Pytingillä ja keskiviikkona 15.2. kello 18 Rautajärven Rautahovissa. Keskiviikkona 8.3. kello 18 valokuituhanketta esitellään Sappeessa Tapahtumakeskus Huipussa. Infoissa kerrotaan verkon rakentamisesta, aikatauluista ja palveluista.

Valokuituyhtiön toimisto on Onkkaalassa Keskustien varrella. Lisäksi Luopioisten Pytingissä toimii sivupiste perjantaisin kello 10–14.

Pälkäneen valokuitu Oy:n toimitusjohtaja Esko Koskela ja Virpi Pohjola seuraavat, kun Jesse Ahola hitsaa valokuidun viimeisen liitoksen kuntoon.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?