Kangasalan lintuasema palkittiin

Suojelun kärki -kiertopalkinto vuodelle 2017 myönnettiin Kangasalan lintuasemalle. Palkinnon luovutti Jorma Mäntylä ja sen vastaanotti Hannu Majava.

Kangasalan luonto ry. palkitsi Kangasalan lintuaseman tämänvuotisella Suojelun kärki -kiertopalkinnolla.

– Vuosi sitten Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys julkaisi kirjan Pirkanmaan linnusto. Kangasalan luonto järjesti kirjan yhteisoston, ja sitä menikin jäsenille useita kymmeniä kappaleita. Teemu Lehtiniemi on kirjoittanut teokseen laajan artikkelin Kangasalan lintuasemasta. Upea ja hyvin toimitettu kirja ja sen tekijät saivat meidät valitsemaan Suojelun kärki -kiertopalkinnon saajaksi Kangasalan lintuaseman, Kangasalan luonto ry:n puheenjohtaja Jorma Mäntylän lausui palkinnon luovutustilaisuudessa viime lauantaina Roineen helmessä.

Kangasalan lintuasema perustettiin Kirkkojärvelle vuonna 1982. Siitä tuli valtakunnallisestikin merkittävä. Vuoteen 2014 mennessä siellä oli rengastettu 113 lajia ja yli 66 000 lintua. Rengastustoiminta on jatkunut yhtäjaksoisesti lähes 30 vuotta, mikä on lisännyt valtavasti tietoutta Kangasalan linnustosta. Lintuasema on ollut merkittävä niin tieteellisesti kuin arvokkaan lintujärven suojelun kannalta.

– Myös tämä oli merkittävä palkitsemisperuste, Mäntylä sanoi.

Kangasalan luonto ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 11.2. Puheenjohtajana jatkaa Jorma Mäntylä. Hallitukseen valittiin Tuija Lahti, Heikki Toivonen, Tony Lähde, Kari Sipilä, Hannu Majava, Hanna Kondelin, Markku Välimaa, Nina-Carita Säpyskä (varajäsen), Kalevi Lepo (varajäsen) ja Reetta Vuorio (varajäsen).

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>