Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n ulostulo keskusjärjestösopimusten irtisanomiseksi on herättänyt keskustelun, joka keskittyy vain keskusjärjestöjen johtoeliitin tarkoituksiin. Kaikki tuntuisi olevan täydellistä, kunhan kukaan vain ei menetä tuolia takamuksensa alta.
Kaiken keskellä unohdetaan tavallisen kuntalaisen tarpeet – tai ehkä niitä ei koskaan haluttukaan huomata.
Akavan Sture Fjäder sanoi sunnuntain uutisissa, että poliitikkojen ei pidä tulla työmarkkinapöytiin ratkaisemaan tätä tilannetta.
Kovasti haluaisin tietää, mitä Fjäder tällä tarkoitti. Eikö poliitikkojen tehtävä olekaan huolehtia valtion ja kansakunnan hyvinvoinnista? Ilmeisesti ei. Pistänkin pääni pensaaseen ja toivon parasta.
Mikäli EK:n irtisanomisilmoitus johtaa esimerkiksi työtaisteluihin tai vaikeisiin sopimuskierroksiin, voidaan orastavan talouskasvun pieni toivo haudata syvälle.
Tuntuu kuin työnantaja- ja työntekijäpuoli eivät ajattelisi mitä tekevät. Jos otamme esimerkiksi henkilön X, joka asuu jossakin keskuskaupungin kuntakehällä, hänen tilanteensa ei ainakaan helpotu synnytetyn kriisin seurauksena.
Tällaisella henkilöllä harvemmin on työpaikkoja tarjolla lähellä omaa kotiaan, koska suurin osa kuntakehillä asuvista käy töissä keskuskaupungissa. Lisäksi hänen palkastaan menee usein osa esimerkiksi auton ylläpitoon. Kun Suomen talous kärsii jo nyt kovasta ripulista, työmarkkinajärjestöiltä olisi edesvastuutonta viedä suomalaisilta työpaikkoja.
Älkää vihatko poliitikkoja, hekin ajattelevat kaikkien parasta.
Kunnat, jotka ovat selvästi asumiskuntia, kuten esimerkiksi Pälkäne on, tarvitsevat selkeitä linjoja työmarkkinoille: kuka sopii ja mistä. Muuten kaukaisen työpaikan aiheuttamat lisäkustannukset nousevat liian suureksi riskitekijäksi ulkopaikkakuntalaisille, jotka esimerkiksi harkitsevat tällaiseen kuntaan muuttoa.
Talo jää ostamatta, kunnassa säilyy muuttotappio ja oksilla linnut laulavat. Elämä jatkuu ja häviäjä on työmarkkinajärjestöjen turmelema pikkukunta. Suuret kiitokset.
