Elämämme helpoin matkoille lähtö toteutettiin perjantaina 3.2.2017. Tulin töistä neljän maissa iltapäivällä ja löin kassiin vaihtokalsarit, jumppavaatteet ja aamupesutarpeet. Kävelimme minulle erityisen tutun reitin Lönkalta Pikkuroballe vajaassa vartissa.
Ilmoittauduin kuten 41 vuotta sitten tiskillä, joka sijaitsi tuolloin toisin päin toisella puolella aulaa ja näytti jonkin verran karummalta. Päivystäjänä työskenteli nyt huomattavasti kauniimpi parivaljakko verrattuna yrmeähköön ylikonstaapeliin. Vastaanoton koin astetta lämpimämmäksi ja vähemmän viralliseksi. Molemmilla kerroilla toki toivotettiin tervetulleiksi.
Talon ainoat ajattelevat aivot omannut veräjähissi oli sekin vaihtunut tyylikkääseen mustaan korttia lukevaan malliin. Vei kuutoseen, vaikka 2005–2012 kuvittelin tappavani virkamiehen pitkää päivää viidennessä, kakkoskerros näkyi remontissa hylätyn kokonaan.
Huone oli kavennetun käytävän ansioista pinta-alaltaan suurempi, kun mukaan lasketaan nurkkaan rakennettu tilava kylpyhuone.
Standardia paremmaksi luokiteltuun ja tyylikkäästi hyvillä materiaaleilla sisustettuun tilaan kuuluivat valtava parisänky, sohva, nojatuoli, monta pöytää sekä mahtava taulutelevisio. Puuttui keinutuli, johon joskus tuohtunutkin tuloksentekijä istuttuaan kiihtyneessä mielentilassa tyyntyi ajan kanssa keskustelukuntoon.
21-tuumainen kuvaputkitelkkari palveli minua aamuteeveen verran vielä viisi vuotta sitten. Tutulta näytti ainoastaan näkymä ikkunasta.
Ruokala sijaitsi entisessä nelosessa, sen pyöreässä kulmassa, jos kulman voi pyöreäksi nimetä – siis todella kauan sitten. Lämminruoka-annostelija, Karjalan iäkäs evakko Klaudia ymmärsi meidän nuorten kokoliaiden poikamiesten nälän ja rahavarojen niukkuuden. Kun työmaaravintolan tarkkasilmäisen yrittäjän katse eksyi kassakoneelta ulommalle, nakkasi viiksekäs mummo ylimääräisen jauhelihapihvin notkealla ranneliikkeellä laajalle lautaselle ja kiireesti perunamuussia päälle.
Nyt söimme katutason monesti olomuotoaan vaihtaneessa tilassa Kasarmikadun edelleen pyöreässä kulmassa alkuun hiillostettua Jäämeren lohta ja pääruuaksi haukiwallenbergiä Krogroban tapaan. Mutta voi, miten maistui ja palvelu pelasi.
Höpötin neljän vuosikymmenen takaisia muistojani ja nuori tarjoilija tekeytyi aidosti kiinnostuneeksi. 1976 tuossa tilassa toimi Helsingin poliisilaitoksen I alueosaston tutkintatoimiston päivystys.
Neljännen ruokala tarjosi neljäkymmentä vuotta sitten neljätoistatuntisen yövuoron väsyneille kärvistelijöille puuron voisilmällä markalla. Kahvi kustansi 40 penniä. Päälle imaistiin samassa pöydässä pari punaista norttia.
Nyt istuimme liinapöydässä ystävällisen neidon kaadellessa juomat Iittalan mukeihin. Evästä niin lämpimänä kuin kylmänä tuli syödyksi ähkyyn heti aamusta. Panimme ilolla merkille, että astiastoissa suosittiin suomalaista.
Kuntosali talosta puuttui 1976. Se tuli vasta 1980-luvulla muuttuen alkeellisesta lopulta olosuhteisiin nähden hyvin varustelluksi.
Vesivahinkojen ja remonttien vuoksi muutettiin kuntokeskuksen paikkaa vuosien saatossa puolenkymmentä kertaa. Viimeisin sijoituspaikka rimpuilemiseen oli nykyisen ravintolan alapuolella kellarissa.
Satoja kertoja aamulla kuuden ja kahdeksan välillä Roballa sen eri saleilla käyneenä petyin hieman hotellin tähän tarjontaan. No, sai sielläkin kroppaansa lajin verran kiusatuksi puolessatoista tunnissa. Treenikeskus sijaitsee pääsisäänkäynnin alla kellaritiloissa.
Saunoja kiinteistössä lämmitettiin parhaimmillaan viittäkin yhtä aikaa. Eipä kuulemma löydy nyt edes sviiteistä asukkaille yhteisestä puhumattakaan. Taitavat nykyään sekä koti- että ulkomaiset hotelliasiakkaat pärjätä mainiosti ilmankin.
Mukava muistoja elvyttävä reissu. Talo näytti saaneen uuden tasokkaan elämän.
Mikäli ymmärsimme oikein, etenkin ulkomaalaisia kävijöitä kiinnostaa kiinteistön historia. Muutaman suomalaisen hotellivieraan kanssa käydyissä sanavaihdoissa kävi ilmi myös heidän innostuksensa tietää Roban lähimenneisyyden käyttötarkoituksesta.
Yhden virallisen valtiovieraan tiedän asuneen pari vuotta sitten hotellissa. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhliin näyttää riittävän korkean tason tulijoita. Veikkaanpa, että myös Kaartinkaupungin helmeen heitä sijoitellaan.
Paluumatkan tallustelimme hieman kiertäen Isorobaa myöten. Jännä juttu, mutta työmaan muututtua kesällä 2012 Pasilaan, ei tällä kulmalla juuri tule pyörityksi.
Yllättävän paljon tapahtuu muutoksia viidessä vuodessa. Ravintolat muuttavat nimiään, uusia yrityksiä syntyy, ullakkorakentamista sekä julkisivuremontteja harrastetaan ja niin edelleen.
Iso Roobertinkatu taidettiin Helsingissä ensimmäisenä rakentaa kävelykaduksi. Siinä epäonnistuttiin täysin, sillä huoltoliikenne jyrää siellä edelleen ja välillä ristiin rastiin pysäköidyt autot vaikeuttavat esteetöntä jalankulkua. Toivottavasti uudistussuunnitelmassa onnistutaan.
Lähialuematkailua siis kannattaa suosia, jotta säilyy konkreettisesti kartalla. Liikun tosin Helsingissä arkisin työmatkojen lisäksi melko vähän. Viikonloput vietämme pääsääntöisesti mökillä.
