Tulenheimojen juurta: Toimittaja ja kirjailija Maarit Tyrkkö varttui kouluikään asti Eva-mummun tyttönä Kangasalan Kirkkoharjulla

Naiset näyttivät tien rohkeuteen

– Minulla on nuoruudestani lähtien siteitä Tampereen Työväen Teatteriin. Olen jopa haastatellut Eino Salmelaista, joten olen erittäin iloinen, että näytelmä presidentistä ja minusta tulee tänne, kertoo huojentunut Maarit Tyrkkö lehdistötilaisuuden jälkeen dramaturgi Seija Holman työhuoneen sohvalla.

– Kirjoita minusta kirja ihmisenä, Urho Kekkonen pyysi kerran toimittaja Maarit Tyrköltä.

Tyrkkö lupasi tehdä sen.

Vanheneva presidentti tiesi jättävänsä toivomuksensa varmoihin käsiin. Oli paljon niitä, jotka olisivat voineet kirjoittaa hänestä kirjan valtiomiehenä, mutta vain yksi, jolla oli riittävästi tietoa ja tunnetta kirjoittaa ihmisestä kaikkine herkkyyksineen ja heikkouksineen.

Presidentti Kekkonen kuoli vuonna 1986 vuosia kestäneeseen vaikeaan sairauteen. Muistot säilyivät Tyrkön arkistoissa, kunnes aika oli kypsä tarttua niihin ja ryhtyä toteuttamaan toivomusta.

Tyrkön ensimmäisiä toimittajavuosia ja presidenttiin tutustumista kuvaava Tyttö ja nauhuri ilmestyi kolme vuotta sitten.

Jälkimmäinen osa, viime syksynä koko valtakuntaa kohahduttanut lähes kuusisataasivuinen Presidentti ja toimittaja kertoo nuoren toimittajan ja iäkkään valtiomiehen seitsemän vuotta kestäneen ystävyyden koko tarinan.

Kirjan eleetön, tyhjentävä loppu kuvaa sitä, miten Maarit Tyrkkö kerran syksyllä 1981 saapuu tapansa mukaan Tamminiemeen katsomaan muistisairaudesta kärsivää presidenttiä, eikä tämä tunnista häntä enää. Tarina päättyy ja sulkeutuu samalla kuin kirjan kansikin. Jäähyväiset on vihdoin sanottu.

Mutta mitä tapahtui, kun niin ei käynytkään? Kirja itsessään oli suuri sensaatio, josta kiinnostuivat kaikki valtakunnan isot mediat. Alkoi syntyä näytelmä ja elokuvakäsikirjoitus. UKK oli äkkiä taas valokeilassa, valon suuntaus vain oli erilainen kuin ennen.

– En onnistunutkaan jättämään presidentille jäähyväisiä, vaan herätin hänet henkiin. Mutta uskon, että näin pitää olla. Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta, ja neljänneksen siitä ajasta valtiota johti Urho Kekkonen. Tälle kansalle kuuluu oikeus olla hänestä kiinnostunut, Maarit Tyrkkö sanoo.

 

 

Rohkea mosaiikki

Näyttelijät Maija Koivisto ja Tommi Raitolehto, Maarit Tyrkkö ja Seija Holma asettuivat yhteiskuvaan lehdistötilaisuudessa Tampereen Työväenteatterin Klubilla.

Dramaturgi Seija Holman kirjoittama näytelmä Presidentti ja tyttö valmistuu Tampereen Työväen Teatteriin ensi syksyksi.

Ystävänpäivänä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa esiteltiin makupaloja teatterin ensi syksyn ohjelmistosta, mutta mediahuomio keskittyi ehdottomasti Maarit Tyrkköön ja Seija Holmaan. Toimittajien piirityksessä sana rohkeus toistui niin usein, että se lopulta näytti jäävän leijumaan kultatomuksi Tyrkön ympärille.

Ilman sitä sanaa Maarit Tyrkön ja Urho Kekkosen suhdetta olisi vaikea kuvata. Mutta rohkeus määrittää yhtä hyvin Tyrkön koko työhistoriaa, elämää ja olemusta.

Mistä hän on ammentanut rohkeutensa?

– Minä olen vahvojen naisten kasvattama. Sain heiltä vankan itsetunnon, Maarit Tyrkkö vastaa iloisesti.

Tyrkkö on lähtöisin Hämeestä. Hän syntyi toimittajaperheeseen Valkeakoskelle; hänen isänsä, kirjailija Jukka Tyrkkö, oli siihen aikaan Valkeakosken Sanomien päätoimittaja.

Vanhemmat erosivat, kun Maarit oli kaksivuotias. Äiti Marjatta Tyrkkö työskenteli viikot Helsingissä, joten hän vei kaksivuotiaan tyttärensä oman äitinsä Eva Tulenheimon hoiviin Kangasalle Kirkkoharjulla sijaitsevaan Petäjikköön, urkutehtailijasuvun perintötaloon.

Vanha tehtaanpatruuna Martti Tulenheimo oli kuollut vähän aikaisemmin, ja urkutehdasta isännöi Maaritin eno Pertti Tulenheimo, jonka perheen asunto oli mummulan yläkerrassa.

Eva Tulenheimo oli lahjakas ja vahva nainen, lääkäri ja lottajohtaja, joka tunnettiin Kangasalla yhtä hyvin omista ansioistaan kuin urkutehtailijan rouvana. Marjatta Tyrkkö muistutti vahvuudessaan äitiään, ja hänen ja ainoan tyttären suhde pysyi läheisenä ja lämpimänä läpi elämän.

Maarit Tyrkkö itse määrittelee saaneensa äidin puolelta sivistyksen, isän puolelta pelottoman ja hurjan luonteen; syntymälahjana uskollisuuden ystäviä kohtaan ja kunnianhimon.

Kaikesta siitä rakennettu mosaiikki kuulostaa melkein pelottavan juhlalliselta mutta on todellisuudessa kaukana siitä. Tyrkkö pyyhkäisee hetkessä jännityksen keskustelukumppaninsa niskasta, puhaltaa muodollisuudet menemään ja antaa tarinoinnin viedä mukanaan naurua ja kyyneliä kaihtamatta.

Maarit Tyrkön toimittajauran nuoruuden huippuhetkiin kuului kohtaaminen kirjailija Astrid Lindgrenin kanssa Tukholman Dalagatanilla. Keskustelun jälkeen mielessä häivähtää, että juuri Astrid Lindgren olisi varmasti parhaiten osannut kirjoittaa hänenlaisensa hahmon.

 

 

Valta tuo vastuuta

Tuleva huipputoimittaja varttui varhaiset lapsuusvuotensa kirjaimellisesti keskellä kangasalalaista kulttuurielämää. Ympäristö ruokki taiteellisesti lahjakasta pikkutyttöä monin tavoin.

Naapurissa sijaitsi muun muassa taidemaalari Einar Ilmonin ja hänen boheemien sisarustensa yhteinen koti.

– Mummulassa oli Einar Ilmonin maalaama muotokuva äidistäni, ja lastenhuoneen seinällä Ilmonin maalaus, jossa pieni enkeli istuttaa maahan ruusua. Sen mallin mukaan olen piirtänyt enkelin, joka on äidin hautakivessä, ja sen vieressä on tilaa myös minun nimelleni, Tyrkkö kertoo.

Alhaalla Vesijärven rannassa oli kulttuurivaikuttajien kohtaamispaikka Lepokoti, jossa Jukka Tyrkölllä oli jopa oma huone. Huoneen seinällä on edelleen kuva isä Tyrköstä ja hänen ylioppilastyttärestään.

Maarit oli Eva Tulenheimon ensimmäinen lapsenlapsi ja siksi erityisen hellitty kullanmuru.

– Minä sain uudet luistimet ja polkupyörät ja muut sellaiset, toiset serkut sitten minun vanhani. Urkutehtaassa minulle tehtiin lautta, jolla sain meloa alhaalla Ukki-järven rannassa, hän kertoo.

Turvallisten aikuisten keskellä oli hyvä kasvaa. Kun rannasta kalastetut kiisket kuolivat uudessa kodissaan mummulan pihan suihkulähteessä, Pertti-eno lohdutti Maaritia ja opetti, miten elämään ja kuolemaan tulee suhtautua.

Topakka tyttö oli serkuksista vanhimpana se, joka yleensä päätti, mitä ja miten leikittiin.

– Toimitimme omaa Serkukset-nimistä lehteä, jonka päätoimittajuuden minä otin itseoikeutetusti. Totuin jo lapsuuden leikeissä johtamiseen mutta myös siihen, etten pelännyt vastuuta, Tyrkkö kertoi.

Hänen syntymäpäivänsä on 28. joulukuuta, joten sitä vietettiin tavallisesti mummulassa Kangasalla silloinkin, kun Maarit jo koulussa ja asui Helsingissä.

– Syntymäpäiväkseni kirjoitin ja ohjasin aina näytelmän, jossa itse esitin pääroolin ja nuoremmat serkut saivat sivuosia. Eteisaulasta tuli upea näyttämö, ja yläkertaan vievät leveät portaat toimivat katsomona, hän kertoo.

 

 

Se oli oikea kakku

Elämä Kangasalan mummulassa oli ihanaa ja joskus kolhuista niin kuin lapsuudessa kuuluukin. Jo neljän vanhana pikku Maarit sai kokea sen, miten Jumalan käsi tarvittaessa kurittaa.

– Viereisessä talossa asuvan talonmiehen perheen poika oli kuollut onnettomuudessa. Minua oli kielletty menemästä hautajaisiin, mutta tietysti minä menin sinne, kompastuin ja löin pääni kynnyksen terävään metallireunukseen, niin että piti ommella monta tikkiä – onneksi mummu oli lääkäri. Opetukseksi tuli, että Jumala rankaisi, kun en totellut, Tyrkkö kertoo.

Kerran lapset leikkivät mummulan pihassa lumileikkejä, ja Maarit valmisti kattilassa ison ihanan lumikakun, joka oli melkein oikea. Hän leikkasi kakun, niin kuin se kuuluu tehdä, ja jakoi siitä paloja nuoremmille.

Siitä tuli vitsaa, sillä lumen syöminen oli kiellettyä.

– Se oli minusta niin väärin, niin väärin! Se oli KAKKU eikä lunta, hän sanoo.

Ihan oikea suru tuli, kun vieras kulkukissa vei Maaritin rakkaan kissanpennun, Kultimurun, ulkorakennuksen alustaan, ja siitä tuli Kultimurun loppu.

– Olin pihalla ja näin vieraan kissan lähestyvän. Huusin aikuisille, mutta minulle sanottiin, että ei mitään hätää. Kaikki näkivät, mutta kukaan ei tehnyt mitään. Se oli kamalaa, Tyrkkö muistelee.

Myöhemmin hän sai lohdutukseksi uuden suloisen Kultimurun, mutta tapaus ei unohtunut.

 

Kesiä Marmaarissa

Sana Kangasala maistuu Maarit Tyrkön mielessä mummulan muistojen lisäksi Kisarannan tangoilta, urkumusiikilta, ikiomilta mökkikesiltä.

Vuonna 1963 äiti ja tytär Tyrkkö hankkivat yhteisen kesäkodin Vesijärven rannasta.  Se nimettiin Marmaariksi Marjatta- ja Maarit-nimistä yhdistäen. Mökin sijainti oli niin syrjäinen, että sinne piti kulkea parin ensimmäisen vuoden ajan veneellä, kunnes tie valmistui.

– Meillä oli äidin kanssa kolmiheppainen Evinrude, ja sillä me lähdimme puksuttamaan Vesaniemen rannasta, Tyrkkö muistelee.

Tontilla oli Alavudelta ostettu hirsinen valmismökki, ja pihaan nousi myöhemmin kirjoitusmaja, jonka Tyrkkö itse sai piirtää. Mökin rannasta näkyi Haralanharju, Vesijärven välke, koko hämäläisen kesämaiseman lämpö ja rauha.

Kun Marmaarin vanhaa saunaa ei enää uskallettu lämmittää, Tyrkkö osti itselleen tynnyrisaunan, jota Tiitolan pojat Saarikylistä olivat talkoilla siirtämässä.

– Tynnyrisaunan sai laitetuksi ihan lähelle rantaa, ja tykkäsin siitä hirveästi. Niin kuin saunomisesta muutenkin – nykyisessä Helsingin kodissani minulla on kaksi saunavuoroa viikossa, Tyrkkö kertoo.

Marmaarista luovuttiin vasta, kun Marjatta Tyrkkö sairastui. Maarit Tyrkön perheellä oli toinen kesäkoti Joutsassa, joten kahdesta paikasta huolehtiminen olisi käynyt liian hankalaksi.

 

Entä seuraavat 34 vuotta?

– Minulta kysytään joskus, kahdunko sitä, että olen päästänyt minun ja presidentin tarinan julkisuuteen. En tietenkään kadu, olen lähtenyt mukaan vapaaehtoisesti ja uskon, että näin pitää olla, Maarit Tyrkkö sanoo.

Juuri tällä hetkellä Maarit Tyrkkö sanoo tuntevansa itsensä vähän kuin eksyneeksi.  Hänen puolisonsa, entinen Otavan kustannusjohtaja Pentti Huovinen kuoli vajaa vuosi sitten. Viime vuosia hallinnut kirjoitusurakka on valmistunut, presidentille annettu lupaus täytetty.

– Olin 34-vuotias, kun elämäni presidentin läheisenä päättyi, ja ehdin olla naimisissa 34 vuotta. Olen miettinyt, että mikähän suvantokohta tämä on, ja mihin suuntaan elämäni jatkuu tästä, hän sanoo.

Varmaa on vain se, että presidentin kanssa se jatkuu tavalla tai toisella.

Seuraavana syntymäpäivänään Maarit Tyrkkö täyttää 70 vuotta. Ennen sitä hän ehtii nähdä itsensä näyttelijän esittämänä, kirjoitettuna roolihahmona. Mediamylläkkä hänen ja Urho Kekkosen rakkaustarinan ympärillä jatkuu eikä kukaan tiedä vielä, mihin päädytään.

Mitä siihen kaikkeen sanoisikaan Eva-mummu, suvun matriarkka?

– Mummu sanoisi varmaan, että Maarit parka, kaikkeen sinä sitten menetkin mukaan, Maarit Tyrkkö naureskelee.

Isä kannusti tytärtään uusiin aluevaltauksiin, mutta mummu ja äiti olivat aina vähän epäileväisiä nuoren Maaritin tempausten suhteen.

– Mutta se oli heidän oma vikansa, kun olivat minut sellaiseksi kasvattaneet, Tyrkkö tuumii.

Maarit ja näyttämön Maarit kohtasivat ensi kerran

Maarit ja Maarit. Maarit Tyrkkö koki ainutlaatuisen hetken kohdatessaan ensi kerran näyttelijä Maija Koiviston, joka ottaa näytelmässä hänen hahmonsa.

Seija Holman Presidentti ja tyttö -näytelmän esittelyn kohokohtana oli Maarit Tyrkön ja pääosia esittävien Maija Koiviston ja Tommi Raitolehdon ensimmäinen kohtaaminen.

Tyrkkö tunnusti jännittäneensä erityisesti näyttämön nuoren Maaritin tapaamista. Jälkeenpäin hän säteili:

– Luulen että Maijasta tulee hyvä minä. Ja onpa hauskaa, että hän on minua pitempi – kun olisin itse aina halunnut olla pitkä!

Vakavasti sanottuna oman ja hyvin henkilökohtaisen tarinan antaminen vieraiden tekijöiden käsiin huikaisee, sen hän myöntää peittelemättä mutta toteaa samalla, ettei voisi eikä haluaisi mitenkään jarruttaa sitä vastaan, että presidentistä kirjoitetaan.

Sen sijaan hän haluaa pitää huolta siitä, että Kekkosta käsitellään uusissa teksteissä kunnioittavasti: että hänestä ei tehdä karikatyyriä eikä käsitellä esimerkiksi presidentin viimeisiä, sairauden sävyttämiä vuosia.

– En ollut näkemässä sitä vaihetta enkä kirjoittanut siitä, hän sanoo.

Hän halusi valita luotettavat tekijät, jotka kirjoittavat presidentistä ja tytöstä suhteessa heidän oikeaan aikakauteensa, 1970-lukuun, ja sen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen ympäristöön. Seija Holma on sellainen tekijä, ja siksi hän ja Tampereen Työväen Teatteri voittivat tavoitellun aiheen.

– Nyt annan lapseni eteenpäin kasvatettavaksi ja toivon, että sillä on niin hyvät geenit, että syntyy taideteos, Tyrkkö määrittelee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?