Tuli taas katsotuksi telkkaria, kun puolueitten puheenjohtajat väittelivät sotesta ja vähän muustakin. Vaikka toimittajat tälläkin kertaa yrittivät neuvoa käyttämään puheenvuoroja asiallisesti, niin eiväthän nuo malta lopettaa vuodatustaan. Puhuvat toistensa päälle. Eivät sentään käy toisiinsa käsiksi. Onhan se tietysti niinkin, ettei hidaspuheinen etene edes kansanedustajaksi, joten ylemmällä tasolla tuppisuu ei pärjää.
On sitä pitkän elämän aikana tullut seuranneeksi monenmoisia vaaliohjelmia. Eivätkös ne ennen puhuneet jotenkin hillitysti? Tai saattaa olla, että muisti pettää. Ehkä nuorempana myös ymmärsi enemmän siitä, mitä ne selittivät ja mistä kiistelivät. Nykyään tuppaa mennä yli ymmärryksen. Äänestämään kuitenkin mennään. Yhtäkään vaalia ei ole jätetty väliin. Mummo pääsi ekan kerran uurnille 55 vuotta sitten. Silloin täysi-ikäisiksi ja vaalikelpoisiksi tultiin vasta 21-vuotiaina.
On taas se aika vuodesta, kun moni osallistuu yhdistysten vuosikokouksiin. Niissä jotkut käyttävät tiuhaan puheoikeuttaan ja paasaavat niin, ettei muilla ole sanan sijaa. Suomalaiseen tyyliin kuuluu myös se, että joku on vuodesta toiseen mukana, mutta ei käytä yhtäkään puheenvuoroa. Joskus tällainen ”suuton” saa sitten oikean puheripulin, kun hän kertoo kotona kokouksen kulusta: ”Puheenjohtaja puhui ihan pehmeitä. Päätökset olivat aivan älyttömiä. Minä kyllä eroan koko yhdistyksestä.”
Näihin aikoihin pidetään myös asunto-osakeyhtiöitten varsinaiset yhtiökokoukset. Pienen päässälaskun tuloksena selvisi, että Luopioisissa on pitkälti toistasataa osakkeenomistajaa, jotka saavat kokouskutsun. Naapuripitäjissä taitaa olla myös kerrostaloja, joten osakkaita voi olla montakin sataa. Yhdistystoimintaan verrattuna nämä kokoukset vaikuttavat enemmän omaan talouteen.
Yleensä asioitten käsittely sujuu sivistyneesti, vaikka olisi vaikeitakin ongelmia ratkottavana. Jos esityslistalla on kosteusvaurio, kattoremontti, häiriköinti tai vastikkeenkorotuspakko, niin harvoin silti kukaan isommin karjuu tai lähtee ovet paukkuen pois. Keskustelu voi toisinaan olla vilkasta. Muutama on ylipuhelias eikä millään malta lopettaa, kun on kerran vuodessa puheenvuoron saanut.
Hiihtoloma-aikaan masensi, kun nuoret vieraat vain räpläsivät älypuhelimiaan, eivät yhtään keskustelleet mummon kanssa tärkeistä asioista kuten säästä. Vielä edellisellä lomalla olivat ihan kivasti puheliaita. Nyt sai ihan karjaista, että hei, haluatko valkosipulia soosiin. Joskus he kohteliaasti kysyvät, mitä sinulle kuuluu. Mutta kun alkaa luetella sairauksiaan ja muita vaikeuksia, niin ei kauan kiinnosta.
Aikuiset hiihtolomavieraat kuuntelevat montakin minuuttia mummon ongelmia, kunnes juttu siirtyy Sappeen palvelutarjontaan tai paikallisten latujen kuntoon. Jos joku on ollut pilkillä Kukkialla, niin siitä se jaksaa jauhaa.
Tuttava kertoi soittaneensa juuri eläkkeelle jääneelle tutulleen. Puhetta oli tullut tuutin täydeltä, että päläpälä: Olin jumpassa. Ajattelin liittyä kirjallisuuskerhoon…. Ei muistanut kysyä lainkaan, miten sillä soittajalla menee ja kuinka tämä on toipumassa äskettäin tehdystä sydämen ohitusleikkauksesta.
Onhan meitä monenlaisia. Ei ihan tuppisuukaan ole kiva. Mutta pitäisikö parantaa tapojaan yksinasuvan vanhuksenkin? Sattui nimittäin vahingossa korvaan lastenlasten valittelu siitä, että ihan ottaa voimille, kun tuo mamma puhua pölöttää koko ajan. Uskomaton väittämä!
Mymmeli
