Talviurheilu: Haanloukas suljettiin, Sappeessa pääsee rinteisiin pääsiäiseen saakka

Tekojää takaa neljän kuukauden kiekkokauden

Laskettelukausi jatkuu Sappeessa pääsiäiseen, mutta muualla talviurheilukausi päättyi keskiviikkona, kun Haanloukkaan tekojää suljettiin.

– Auringon paisteessa alkaa olla maaliskuun puolivälissä niin paljon energiaa, ettei kylmälaitteiden teho riitä. Vielä helmikuussa paiste ei tunnu missään edes luonnonjäillä, mutta nyt aurinko on sen verran korkeammalla, ettei sille mahda mitään, kentänhoitaja Pasi Munne sanoo.

Useimpien luistelukausi loppuu jo ennen kiekkokauden päättymistä. Urheilukentän ja muiden luonnonjäiden sekä Haanloukkaan kävijämäärät hiipuivat edellisvuosien tapaan hiihtolomien jälkeen, vaikka keväämmällä oli vielä upeita aurinkoisia päiviä.

– Urheilukentän jääkin kesti hämmästyttävän pitkän. Viime vuonna luistelukausi jäi siellä neljään viikkoon, mutta nyt pääsi luistelemaan lähes tauotta maaliskuulle saakka, liikunta- ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketola sanoo.

Muillakin luonnonjäillä kausi oli selvästi edellisvuotta pidempi ja parempi, vaikka monen kentän ensijäät sulivatkin alkutalvesta. Syntynyt routa ei kuitenkaan sulanut kokonaan, ja uudet jäät syntyivät vähemmällä vaivalla.

– Kouluillakin on päästy hyvin luistelemaan, mutta hiihto jäi taas vähiin. Lunta oli niin vähän, ettei koulujen latuja päästy vetämään ollenkaan, Petri Ketola harmittelee.

Kuntoradoilla hiihtotalvi oli olosuhteisiin nähden hämmästyttävän pitkä. Harrastajatkin osasivat arvostaa sitä, miten vähillä lumilla ladut onnistuttiin tekemään.

– Tämä taisi olla jo neljäs kehno talvi. Minustakin tuntui, että koko talvi odotettiin lumen tuloa. Mutta jos jää odottamaan niitä parempia kelejä, niin hiihtämään ei pääse lainkaan. Kehnot vuodet ovat opettaneet, että ladulle kannattaa lähteä heti kun vain on lunta.

Myös järvien jäille tehtiin latuja ja aurattiin luisteluratoja. Niistäkin monet jäivät lyhytaikaisiksi, kun tuuli tuiversi baanat umpeen tai sateet jäädyttivät ladut.

Haanloukkaan tekojää jatkaa luistelukautta lähes parilla kuukaudella ennen kaikkea syksyn päästä. Se takaa varman jään marraskuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin.

Tänä talvena satoi muutamana päivänä niin rankasti, etteivät koneet jaksaneet pitää pintaa kovana. Käyttötauot jäivät kuitenkin lyhyiksi.

Tauoton kiekkokausi on sekä käyttäjien että kentänhoitajan mieleen.

– Pahimpina talvina taisin tehdä Haanloukkaaseen jäät yhdeksään kertaan. Nyt selvittiin pienellä paikkailulla, Pasi Munne sanoo.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>