Kohtaan aamuisin ratikalle saapastellessani samat kirkonmenot. Vastaani kävelee kaltaiseni pipopäinen toppatakkimies. Hän tulee Mannerheimintieltä Lönnrotinkatua myöten. Viimeistään Yrjönkadun tasalla miekkonen alkaa tehdä ristinmerkkejä.
Risteyksen ylitettyään hän taittaa kadun poikki Vanhan kirkon puolelle. Pyhätön levennyksen tavoitettuaan kulkija taputtelee kevyesti seinää jatkaen ripeää kävelyään ja palaa taas takaisin Ressun lukion puoleiselle jalkakäytävälle. Rituaalin päättävät vielä jokuset ristinmerkit rinnan yli.
Lähtiessäni kerran muutaman minuutin myöhässä kuulin miehen puhuvan Fredan kulmassa kännykkään venäjää. Seurattuani tämän varhaisen aamunäytelmän kevenee myös oma askeleeni kummasti. Uskon vakaasti tuon töihin menijän hakevan omintakeisella aamurukouksellaan voimaa päivälle.
Helsingin kantakaupungin nimensä mukaisesti iäkkäin Vanha kirkko on ollut kotikirkkomme jo 17 vuotta. Se vihittiin käyttöön 17. joulukuuta 1826 väliaikaiseksi ratkaisuksi. Sen vuoksi rakennusaineena käytettiin puuta eikä kirkkoon hankittu edes kelloja. Silloin tällöin tulee käydyksi, pääasiassa konserteissa.
Kaksospoikiemme ylioppilastodistukset Ressun lukiosta jaettiin aikanaan siellä, sillä koulusta puuttui tuolloin riittävän suuri juhlasali. Yksi pojistamme vihittiin avioliittoon pyhätössä. Helsingin poliisilaitos perustettiin muuten samana vuonna 1826.
Talomme kasvoi vuosien myötä muutamasta poliisimiehestä työyhteisöksi, jota nimitettiin vielä 1980-luvulla komeasti: Me 2000. Nyt rivissä työskentelevien määräksi lasketaan noin 1600.
Vanhojen kaverusten tiet yhtyvät silloin tällöin ainakin joulukuussa järjestettävien poliisiylijohtajan konserttien muodossa. Joskus nimekäs taloamme pitkään palvellut päällikkö lähtee viimeiselle matkalleen Lönnrotinkadun ja Annankadun risteyksestä. Poliisin kirkkopyhä järjestettiin ainakin yhden kerran Vanhassa kirkossa.
Muut pääkaupungin kirkot ovat jääneet Tuomiokirkkoa lukuun ottamatta vieraammiksi. Senaatintorin laidalta lähti kohti Hietaniemen hautausmaata Urho Kekkonen 7. syyskuuta 1986. Seisoin ylikonstaapelina torin reunalla kaitsemassa suurta surijoiden joukkoa.
Saattueen alkaessa valua kohti länttä kiirehdimme Hakaniemen ja Linnunlaulun kautta vastaanottamaan pitkää letkaa. Illalla jouduin erotuomariksi, kun kansalaiset olisivat halunneet käydä haudalla ja seurakunnan työntekijät päättivät turvallisuussyistä laittaa sysipimeässä portit kiinni. Sovimme ihmisten kanssa asian siten, että jonossa tuntikausia vartoilleet pääsivät hautausmaan taas seuraavana päivänä avauduttua sisään ensimmäisinä.
Ihmiset kävivät yllättävän lämpöisinä ottaen huomioon juhlan laadun. Melko ainutlaatuinen riita tuli selvitetyksi. Monta muutakin virkatointa liittyy tavalla tai toisella Suurkirkkoon.
Rotaryklubimme kokoontuu aina joulun alla johonkin Malmin seurakunnan kirkkoon yhtenä arki-iltana laulamaan joululauluja, syömään puuroa ja kuulemaan sanaa. Osallistumisprosentiksi kirjataan lähes 200, kun puolisot istuvat vieressä.
Rautalammin kirkko on tietenkin monella tavoin tuttu etenkin pentuvuosilta. Ripille pääsin siellä. Ja moniin muihin perheeseemme jollakin tavalla liittyneisiin tilaisuuksiin toki aikanaan osallistuin. Komea puinen kirkko rakennettiin kaikkien pitäjäläisten yhteistyönä ja rahoittamana. Se valmistui 1844. Penkkeihin mahtuu 1200 sanankuulijaa. Eipä taida suurempaa puukirkkoa löytyä maassamme muualta kuin Kerimäeltä.
Ylevällä paikalla sijaitseva hieno ja hyväkuntoinen rakennus vangitsee edelleenkin katseeni emäpitäjässä käydessäni. Kirkko antaa voimaa ja rauhoittaa mieltä, vaikka ei sisään astuisikaan. Kuluneiden lähimpien neljän vuosikymmenen aikana olen vieraillut 1956 valmistuneessa siunauskappelissa joitakin kertoja, kun lähiomaisten tai perhetuttujen taipaleiden viimeiset metrit kuljettiin vielä kerran yhdessä.
Luopioisten kirkonkylän puinen nimikkorakennus seisoo sekin hyväkuntoisena paraatipaikalla. Minulle vieras toistaiseksi, mutta vanhin poikani kävi äitinsä kanssa hakemassa muutaman merkinnän rippikoulukirjaansa sieltä. Monta kertaa on mieli tehnyt lähteä kuuntelemaan hienoja konsertteja, joita kirkossa järjestetään. Ehkäpä sitten paremmin, kun eläkepäivät koittavat.
Hienoa rakennusta tulee toki silmäillyksi kylillä käydessäni. Yleensä kuljeskelen niissä ympäristöissä valmiiksi tasaisella mielellä, mukavalta torin reunan näkymä kuitenkin aina tuntuu.
Kirkoille mietitään koko ajan mielekkäitä käyttötarkoituksia. Kirkonmenoihin houkutellaan ihmisiä tavalla jos toisellakin. Muuan kirkkoherra käy kirkonmenojen jälkeen seurakuntalaisten kanssa oluella keskustellen samalla monesta tärkeästä asiasta.
Välillä pyhätöissä soi hevimusiikki tai rakennetaan joku muu kevyempi kattaus. Kodittomia majoitetaan pakkasella. Hyviä asioita kaikki.
Seurakuntien taloudellinen tilanne huononee koko ajan ja niinpä joudutaan myymään omaisuutta pois, jotta korjauksiin ja ylläpitoon varat piisaavat. Ulkomailla kiertäessämme kuljen nöyrästi vaimoni perässä erilaisiin herranhuoneisiin, joita joissakin suurissa kaupungeissa riittää lähes jokaiseen kortteliin. Yleensä ne näyttävät tavattoman hyväkuntoisilta verrattaessa maan muuhun varallisuustasoon.
Suomen kirkot näyttäytyvät kovin vaatimattomina näiden pyhättöjen kalleuksia tarkasteltaessa.
Miksi käyttäydymme muilla mailla kulkiessamme toisin kuin kotona? Hengitys tasaantuu, mieli rauhoittuu ja voima kasvaa, kun istahtaa kirkon penkkiin ja sulkee ulkomaailman itseltään hetkeksi pois.
