E2-juniorit: Lohkovoitto toi lopputurnauksen Luja-Lukko Areenalle

SB Luja voitti haastajasarjan

Pälkäneen 10–11-vuotiaat salibandypelurit selvittivät E2-junioreiden aluesarjapelit kahdella tappiolla. Syksyn haastajasarjassa vain RoPo oli vahvempi, ja kevät haastajasarjan ylemmässä jatkosarjassa sujui samoissa merkeissä: SB Luja taipui ainoastaan kerran.

Kevään ainoan tappion aiheuttanut Panthers oli toistamiseen vastassa sunnuntaina Lempäälässä pelatussa päätösturnauksessa. SB Luja onnistui kuitenkin ottamaan revanssin lukemin 9–5. Kun myös paikallisvastus KU-68 oli kaatunut ennen tärkeää päätösottelua 11–4, varmistivat pälkäneläiset päätösturnauksessa ylemmän jatkosarjan voiton ja paikan ylialueellisissa mitalipeleissä.

Samalla lohkovoitto toi haastajasarjan ylialueellisen lopputurnauksen Pälkäneelle. Sisä-Suomen ja Länsirannikon parhaat haastajajoukkueet ottavat toisistaan mittaa Luja-Lukko Areenalla lauantaina 8.4.

Turnauspäivä alkaa Sisä-Suomen sarjakakkosen ja kolmosen kohtaamisella. Ottelun voittaja pelaa loppuottelupaikasta Länsirannikon ykköstä vastaan.

SB Luja pääsee Sisä-Suomen lohkovoittajana suoraan välierään, jossa kohdataan Länsirannikon kakkonen. Tiedossa on hieno huipennus kaudelle, sillä ottelun voittaja etenee loppuotteluun ja häviäjä pronssiotteluun.

 

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>