Mikko Kuustonen elokuussa Raikussa

Mikko Kuustonen esiintyy elokuussa Raikussa.

Elokuisen R3-festivaalin pääesiintyjinä Kangasalan Raikussa ovat Mikko Kuustonen, Hoedown sekä Joshua James & Evan Coulombe, The Ghost Of Bruce Springsteen & The E Street Band, Jussi Syren & The Groundbreakers ja Hillel Tokazier.

Lauantaina 19.8. Raikussa esiintyvä Mikko Kuustonen julkaisi maaliskuussa uuden sooloalbumin kymmenen vuoden tauon jälkeen. R3-festivaaleilla on yksi kesän harvoista tilaisuuksista nähdä Kuustonen livenä festarilavalla.

Hoedown -yhtyeen roots-musiikissa yhdistellään countrya, rock’n’rollia, folkia ja bluesia. Ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa on myös juurimusiikin synnyinsuunnalta Yhdysvalloista muusikoita lavalla, kun Nebraskasta paikalle saapuvat singer-songwriter Joshua James ja kitaristi Evan Coulombe.

Lippuja tapahtumaan myydään Ticketmaster.fi -palvelun lisäksi Kaivannon Keitaalta Kangasalta ja Neste Pälkäne Aapiskukosta. Liput tulevat myyntiin toukokuun aikana.

Ainutlaatuinen CountryRock -tapahtuma Raikku Rokkaa ja Rakastaa järjestetään tänä vuonna 18.–19. elokuuta. Festivaalialue sijaitsee Peltolan tilan pihamaalla, kauniissa maalaismaisemassa järven rannalla. Tapahtuma on saanut alkunsa tilan isännän Riku-Sippo Uotilan ja Still-yhtyeen kesäisistä bänditreeneistä. Viime vuonna tapahtuma keräsi noin 1400 musiikin ystävää, ja tänä vuonna järjestäjät odottavat 2000 vieraan rajan rikkoutuvan.

Festivaalialueella on kaksi esiintymislavaa. Alue aukeaa sekä perjantaina että lauantaina kello 18 ja sulkeutuu yöllä kello kahdelta. Festivaalialueella voi nauttia myös useiden eri lähituottajien ruoka-annoksia. Tapahtumapaikalle on opastus  Tampere–Lahti-tieltä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?