Isojen kolmosdivisioonan poikien ja tyttöjen sekä eri kilpasarjojen varjossa nuoret salibandyn pelaajat hikoilivat maakuntasarjaa pelaten koko talvikauden. Eräänlaiseksi seudulliseksi instituutioksi vuosien aikana nousseen matalan kynnyksen sarjan kauden aloituspalaverissa istui edustajia lähes kymmenestä eri seurasta. Joukkueita halusi osallistua sarjaan vuonna 2009 syntyneiden porukoista aina 2002 syntyneisiin asti.
Pisimpään maakuntasarjaa pelanneiden eli vanhimpien, 2002–04 syntyneiden sarjassa saatettiin pelata nyt viimeistä kertaa. Pelaajien ikä, koko ja vauhti alkavat olla jo sitä luokkaa, että otteluiden läpivienti pääsääntöisesti yhdellä harrastelijatuomarilla on vaikeaa. Lisäksi vanhimpien kauteen lähti lopulta vain kolme joukkuetta, kun kaksi jättäytyi pois viime metreillä.
Osallistujista pälkäneläinen SB Luja operoi koko kauden leveimmällä joukkueella, jossa oli pelaajien taitotason puolesta myös melkeinpä sarjan terävin kärki. Lujaa yrittivät kauden aikana parhaansa mukaan haastaa kenties tasaisimman joukkueen jalkeille saanut Lempäälän Kisa ja pienilukuisella ja -kokoisella mutta sarjan yritteliäimmällä joukkueella pelannut KU-68.
Maakuntasarjassa tavoitteena on ollut nauttia pelaamisesta eikä hakea hampaat irvessä merkintöjä tulostaululle. Se ei estänyt pelaajia yrittämästä täysillä harjoituksissa ja peleissä. Ainoana vanhimpien sarjassa Lujalla oli marssittaa kentälle myös tyttöjä, jotka pärjäsivät vauhdissa hyvin ja ansaitsivat vastustajienkin kunnioituksen peliesityksillään.
– Meillä oli joukkueessa aivan käsittämätön yhteishenki ja halu näyttää, että kyllä me pärjäämme. Touhussa oli mukana paljon huumoria ja leikkimielisyyttä. Kapteenin, Roope Hailin, merkitys oli suuri, summaa Lujan valmentaja Pekka Paasio.
Tulos ei ollut tärkein siinäkään mielessä, että kaikille haluttiin ja pystyttiin tarjoamaan paljon peliaikaa. Naapurille eli KU-68:lle lainattiin myös LeKi-otteluihin muutaman kerran maalivahtia, kun kangasalalaisilla oli kokoonpanopulmia. Paasio myöntää, että muutama lisäjoukkue – ja toisaalta muutama lisäpelaaja vastustajilla – olisi terästänyt sarjaa Lujan kannalta.
Oman haasteensa pieni joukkuemäärä toi myös turnausten järjestämiseen, josta Luja kantoi suurimman vastuun.
– Parina viime vuonna joukkueemme on pienentynyt jonkin verran. Lähtijöiden tilalle on tullut kyllä jonkin verran uusia; tulijat ovat olleet ikähaarukan nuoremmasta päästä ja osin sellaisia, jotka eivät ole aiemmin pelanneet. Mukana on myös edelleen poikia, jotka ovat pelanneet tätä sarjaa jo monta vuotta, taustoittaa KU-68:n joukkuetta valmentanut Jani Oksanen.
KU:n muita tuntuvasti pienempi pelaajarinki näkyi väistämättä kolmen vartin mittaisten pelien tuloksissa, mutta useimmille kangasalalaispelaajista niillä ei ollut suurta merkitystä. Tärkeintä oli päästä pelaamaan.
– On ollut ilo nähdä, miten jo pitkään mukana olleet jaksavat edelleen iloita pelaamisesta ja myös se, miten uudet pelaajat kehittyvät. Valmentajat ovat päässeet meillä sikäli helpolla, että jo vuosia porukassa on vallinnut toisia kannustava esimerkillinen joukkuehenki.
Pälkäneellä osallistujamäärä näyttää 2002–04 syntyneiden ikäluokassa vankalta myös ensi kautta ajatellen, mutta KU kaipaisi syksyyn mennessä kipeästi lisäpelaajia maakuntasarjaan lähtemiseksi. Vähintäänkin toiveissa on saada kasaan sen verran pelaajia, että harrastuksen jatkuminen voitaisiin ainakin jossain muodossa turvata nykyisille aktiiveille.
Lempäälän Kisan valmennusjohdossa uskotaan, että kysyntää maakuntasarjan kaltaiselle kevyemmän otteen pelaamiselle riittää.
– Meillä toiminnassa mukana olevien poikien määrä kertoo tällaisen toiminnan tärkeydestä. Tällainen höntsytoiminta on hieno mahdollisuus liikuttaa juurikin niitä poikia ja tyttöjä jotka eivät halua tai pysty kilpasarjojen kyytiin. Näitä juttuja pitäisi olla jo nuoremmillekin, mutta viimeistään tämänikäisille jääkiekon tai jalkapallon lopettaneille, arvioi Eeva-Liisa Salonen.
