Viime viikolla kävin Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman valintakokeessa. Omalta osaltani koe sujui hyvin, mutta koskaan ei tiedä, mitä arvostelijat painottavat vastauksissa.
Tiedän, että monet eivät vastanneet niin hyvin kuin minä, ja sille löytyy syy viimeisen puolentoista kuukauden ajalta päivärutiineistani.
On turha kuvitella, että maailmassa selviäisi vain olemalla. Meitä opetetaan uskomaan omiin kykyihimme. Varsinkin lapsille ja nuorille korostetaan kerta toisensa perään unelmointia. ”Usko unelmiisi”, kuulee usein sanottavan. Ja sitten ihmetellään, kun lapset ja nuoret pettyvät, kun he eivät saavutakaan unelmiaan heti ensimmäisellä kerralla.
Jokaiselle meistä on sanottu joskus, että asenne ratkaisee. Asenne ei ratkaise. Tiedot ja taidot pitää hankkia, ja se on vain ja ainoastaan omasta ahkeruudestamme kiinni. Ei luonteestamme tai niin kutsutuista lahjoista.
Olen aina kokenut, että lahjakkuus tarkoittaa asioiden helpottumista, joten lahjattomuus ei tee asioita mahdottomaksi.
Valmistuin tänä keväänä Valkeakosken musiikkiopistosta ja suoritin pianonsoiton D-kurssin (musiikkiopiston päättösuoritus) erinomaisin arvosanoin. Se ei ole sattumusten summa vaan harjoittelun tulos – viime vuosina monta tuntia päivässä. On sydäntälämmittävää kuulla onnitteluja esiintymisistä, mutta takana on muitakin tarinoita.
Eräässä konsertissa minua tuli onnittelemaan toinen pianonsoiton harrastaja. Hän ilmaisi iloiseen sävyyn, ettei usko voivansa tulla hyväksi pianistiksi. Vaikka tietysti rohkaisin häntä ystävällisesti, minulla keitti sisäisesti yli. Edessäni oli malliesimerkki siitä, mitä jatkuva työn vähättely aiheuttaa. Työn ovat tehneet aivoni, istumalihakseni ja sormeni.
En minä ole erityisen lahjakas pianisti – rakastan vain tekemääni ja siksi jaksan työskennellä ahkerasti soittamisen eteen.
Olen joskus kuullut eräältä muusikolta lausahduksen ”kun harjoittelet niin onnistut, kun onnistut niin innostut, kun innostut niin jaksat harjoitella”. Siinä on täydellinen ohje niille kaikille – riippumatta työstä tai harrastuksesta – jotka kuvittelevat, että asenne ratkaisee.
Suomessa parhaat ihmiset vähättelevät itseään. Miten uskallan kertoa siitä, mitä teen tavoitteideni eteen? Juuri siksi, että tiedän työskennelleeni niiden saavuttamiseksi. Ne eivät ole tipahtaneet taivaasta.
Pitkäjänteinen työskentely on nostanut minussa aina vain vahvemmin esiin sen epäluottamuksen, joka liittyy kultalusikalla annettuihin kohtaloihin. En todellakaan luota kehenkään, joka on saanut asiansa annettuna – esimerkiksi politiikassa valtaa.
Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan valitaan noin kymmenen prosenttia hakijoista. Tiedän, että minulla on mahdollisuus päästä sisään, mutta kukaan ei koskaan voi olla varma tuloksestaan.
Kesä–heinäkuun vaihteessa tiedän, olenko työskennellyt riittävästi. Jos olen, mahtavaa. Jos en, seuraavalla kerralla pitää tehdä enemmän ja ennen kaikkea laadukkaammin. Koska asenne ei ratkaise. Tiedot ja taidot on hankittava.
