Kauppaliikkeen kahviossa istuu kaksi kaljua, parrakasta, tummissa vaatteissa viihtyvää keski-ikäistä miestä. Haastattelija ja haastateltava. Isämme ovat täyskaimoja. Tai ovat olleet. Haastateltavan isä lepää jo läheisellä hautausmaalla. Mitään sukua emme ole toisillemme.
– Kun viimeinen happi on otettu, tuonne minutkin saa tuoda. Välillä voisin toki asua jossain muualla. Olen ikäni ollut sahalahtelainen. Jos vaikka jonkun elämän totuuden perässä tulisi muutettua, Tero Saarinen, 50, pohtii.
Kyllä Sahalahdella Saarinen tunnetaan. Parituntisen jutustelutuokion aikana useampikin henkilö tulee samaan pöytään nauttimaan kauppiaan syntymäpäivänsä kunniaksi tarjoamaa ateriaa ja vaihtamaan kuulumiset.
Itse asuin Sahalahdella pikkupoikana jokusen vuoden. Muistan jo tuolloin kuulleeni, että Kirkonkylällä asui mies, jolla oli sama nimi kuin isälläni. Poikansa Teron nimikin on jäänyt mieleen, vaikka eri kylällähän minä asuin.
Seuraava muistikuva on 1980-luvun puolivälistä. Pälkäneen lukiossa luokallani oli muutama sahalahtelainen, ja heistä joidenkin kaveripiiriin kuului tuo samainen Tero. Samoihin nuorisotapahtumiin taidettiin joskus osua, mutta tuskin koskaan edes juteltiin.
– Niihin aikoihin minulla oli jonkun aikaa bändi. Kontulassa treenattiin, tuolloin mustaa pörrötukkaa ja pillifarkkuja suosinut Saarinen muistelee runsaat 30 vuotta myöhemmin.
Kuin päiväkirjan tekstiä
Nyt Saariselta on ilmestynyt runokirja. Ei kaikkien taiteen sääntöjen mukainen muotopuhdas teos vaan ikään kuin kokoelma päiväkirjamerkintöjä. Jokseenkin vapaata käsialaa. Kirja on julkaistu nimimerkillä A. Warti. Mystinen A tarkoittaa kuulemma nimeä Anton.
– Mielestäni runolla ei ikinä voi olla määrättyä muotoa tai mittaa. Luen paljon, mutta en runoja. Pikemminkin sota-aiheista kamaa. Historiallisia taistelukuvauksia ja sen sellaista. Koitin kerran lukea Pentti Saarikoskea. Puoliväliin pääsin. Samoin olen silmäillyt Tabermannin tuotantoa. En ymmärtänyt hänen runoistaan yhtään mitään, Saarinen naurahtaa.
– Kirjaan olen koonnut tekstejä vuodesta 2004 näihin päiviin asti. Paljon on sellaista materiaalia, joka syntyi ihmissuhteiden päättymisen yhteydessä. Toki on myös muuta elettyä elämää. Olen purkanut paperille tiettyä kaipuuta, hieman suruakin. Kyllä runojen kirjoittaminen on jonkinlaista pääterapiaa.
Enköhän itsekin ole tekstin teolla joskus itseäni terapioinut. Kirjoittamisen pariin ihan ammattimielessäkin ajoi muun muassa se, että äidinkieli kiinnosti jo kouluaikana. Sahalahtelaisrunoilija ei sen sijaan kertomansa mukaan juuri aiheeseen kouluvuosina perehtynyt.
– Olin huono äidinkielessä. Kirjoittaminen sinänsä on kyllä kiinnostanut aina. Jo keskenkasvuisena Korkeajännitys-lehtien fanina kirjoitin jonkinlaisia omia ”Korkkareita”. Tekemiseni on ollut pienimuotoista, ja enhän minä varsinaisena runoilijana itseäni pidä. Enkä missään nimessä samettitakkisena ja baskeripäisenä taiteilijana vaan ihan tavallisena maaseudun jässikkänä.
”Ethän tunne minua, niin ajattelen. Lähestyin sinua. Sinun kauniit kasvosi, vartalosi kaaret, saivat minut sekaisin. Voi kuinka rakastan sinua. Voi kuinka himoitsen sinua. Ja sinä tiedät sen. Sillä kirjoitinhan sen sinulle.”
Maaseudun jässikkäkin siis voi näköjään kirjoittaa noin. Tietenkin voi. Jos haluaa. Saarisen vastailmestyneessä ”Syksyn kellastuneet” -runokirjassa tuo teksti on otsikoitu muotoon ”Ja sinä tiedät sen”. Runolla on konkreettinen kohde, jota Saarinen ei halua tarkemmin täsmentää.
Mieluummin varttihullu
Rakkautta ja kaipuuta Saarisen runoissa näkyy toisaallakin. Ja vaikka vire on hetkittäin toiveikas, myös paljon surumielisyyttä on 80 runon joukosta löydettävissä. Melankolisuus ei ole haastattelijan luonteessakaan mikään olematon hippunen, mutta aika paljon tummemmalta vaikuttaa vielä runoilijan mieli.
– Aina olen ollut melankolisti. Yhteen aikaan kuuntelin liikaakin mustanpuhuvaa goottirockia, eikä minun kuuntelulistallani ole mitään Jartsaa tai Jannaa. Eikä tule, esikoiskirjailija hymähtää.
Oman mausteensa miehen kirjalliseen tuotantoon ja muuhunkin elämään tuo se, että hänellä diagnosoitiin vuonna 2002 kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tuo kansanomaisemmin maanis-depressiivisyytenä tunnettu sairaus. Maanisten vaiheiden ja syvien masennuskausien vuorottelu on raskasta niin sairastuneelle itselleen kuin lähiympäristöllekin. Varsinkin, kun Saarinen ei innostunut lääkityksestä.
– Olen mieluummin niin sanottu varttihullu kuin lääkkeillä muutettu passiivipersoona. Ja sanoihan Tapani Kansakin, että ”mania oli elämäni parasta aikaa”. Ilman tätä sairautta ei olisi syntynyt runokirjaakaan.
– Tähän liittyvät myös päihteet. Kävin toisinaan Kaivannon sairaalassa runsaan viikon jaksoilla kuntoutumassa. Saattaa mennä ilman alkoholia kuukausia tai jopa vuosia, ja lähinnä suljetun kylän hiljaisuutta torjuakseni lipsahdan ottamaan muutaman oluen. Siitä se sitten alkaa. Viimeksi olin keväällä sairaalassa, kun munuaistulehdus meinasi muuttaa elämänkulun kokonaan.
Saarinen ei halua sievistellä elämäänsä, eikä toisaalta hakea syyllisiäkään muualta kuin peilistä. Aihe tuo haastattelijan mieleen yhden muiston lisää. Tuttavien luona Sahalahdella yläkouluikäisenä vieraillessani huomasin kerrostaloalueen kupeessa paikallisten teinien värkkäämän majan. Sain kuulla, että siellä harrastettiin moninaisia päihdekokeiluja. Sittemmin runoilijaksikin ryhtynyt Saarinen myöntää olleensa mukana.
– Onneksi olen pysynyt erossa varsinaisista huumausaineista. Kaivannossakin olen ollut aina suunnilleen ainoa vanhan liiton alkoholisti. Muut ovat olleet sekakäyttäjiä laidasta laitaan, Saarinen toteaa.
– Ennen kuin täytin 40 vuotta, minulle sanottiin täällä kylillä usein, että en näe nelikymppisiäni. Viisikymppiä tuli tämän vuoden alussa täyteen, ja jo pitkään kuulin, että tuskin näen viisikymppisiäni. Seuraavaksi mennään kohti kuudenkymmenen vuoden rajapyykkiä.
Hevosten maailmassa
Runojensa julkaiseminen on ollut Saariselle tietynlainen kunniakysymys. Kun kerran niiden tekemiseen on uhrattu aikaa ja henkisiä voimavaroja, on hienoa saada ne myös muiden näkyville.
– Ja onpahan näytetty, etten ole pelkkä kaljaa kittaava sosiaalitoimen asiakas. Julkaisin kirjani omakustanteena. Apurahan tai kustantajan turvinhan se olisikin paljon helpompaa.
Saarinen piti joitakin vuosia sitten hetken aikaa siivousfirmaa, mutta bisnes ei ottanut luistaakseen. Hän haluaa kuitenkin muistuttaa, että viinamäen hommiin yritys ei kaatunut. Miehellä kun oli meneillään silloin 4,5 vuoden raittiusputki. Työelämästä ei paikkaa ole oikein löytynyt, vaikka esimerkiksi media-assistentin ja av-tuottajan oppimäärät on kahlattu taannoin läpi.
– Talllirengin työt ovat lähes ainoita, jotka luonnistuisivat ja motivoisivat. Muilta osin työjuna on jo mennyt ohitseni, Saarinen sanoo ja lähettää samalla Martti Salojensaarelle sellaiset terveiset, että ”palaan asiaan tai sitten en”.
Kirjoja Saarinen aikoo julkaista tulevaisuudessakin. Toinen runoteos on jo mietinnässä, tällä kertaa eroottisvivahteisista teksteistä. Lisäksi kiehtoisi saattaa kansien väliin hevosaiheista tarinaa miniromaanimuodossa.
– Aloitin ratsastusharrastuksen kahdeksan vuotta sitten. Hevosten maailmasta tuskin irtaudun koskaan kokonaan. Ne ja ratsastustalli ovat myös osa elämäni terapiaa. Kerran viikossa pyrin ratsaille. Joskus pukeudun tunnille univormuun ja kuuntelen siellä cd:ltä muun muassa sotilasmarsseja. Olen kai vähän militaristinen luonne. Aluksi minua pidettiin ratsastuspiireissä outona lintuna. En oikein istunut tallielämän perusmuottiin.
Kaksi Saarista siirtyy jutuntekopaikalta Sahalahden kirkon pihamaalle valokuvaussessiota varten. Kiviaidan takana uinuvat ikuisuuttaan paitsi haastateltavan isä, pikkuveli ja lukuisat tuttavat, myös muun muassa haastattelijan toiset isovanhemmat.
– Kun kirjoitin runoa ”Sateen valtakunta”, kävin öisin masennuskausina hautausmaalla kävelemässä. Se runo luetaan joskus, kun olen puulaatikossa ratsastussaappaat jalassa, Tero Saarinen sanoo.
Runo on hänen ensikirjansa viimeinen, ja se sisältää muun muassa säkeen ”Huomenna taas kaikki on toisin. Hetken hiljaisuudessa silmäni ovat sateen valtakunta”.
”Syksyn kellastuneet” -kirjaa myyvät K-Market Sahrami, Sahalahden kirjasto, M-Kauppa Nikkilä, Kahvila EloTähkä, K-Market Järvikansa ja verkkokauppa Juvenes.
