Pohtiolammen kahvilassa ja rinteen maastossa tutustuttiin Sarsaan, sen Suomen vanhimpaan keittiöön, saalistuksen kannalta hyvään entiseen niemeen ja alueen reunaan nykyisen ratsastuskentän äärellä kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina sopusäässä.
Huutijärven kylätoimikunnan puheenjohtaja Anja Aarnio oli järjestäjien puolesta tyytyväinen noin 60 kuulijan tilaisuuteen, jossa kuultiin professori Aulis Aarniota ja Sarsan hankkeen tapahtumia tuottavaa Heikki Mäenpäätä.
Kangasala-Seuran puolesta puheenjohtaja Markku Meurman on kesäkuun alussa allekirjoittanut adoptiossopimuksen Sarsasta, jossa töitä riittää monellekin vapaaehtoiselle ja heidän kumppaniyhteisöilleen kuten Wääksyn kartanolle maanomistajana, Pohtiolammelle, Huutijärven kummikoululle ja sen oppilaskunnalle ja kylätoimikunnalle. Pirkanmaan maakuntamuseo kehittää Adoptoi monumentti -toimintaa myös valtakunnallisesti. Jo yli 400 vapaaehtoista on mukana ohjelman piirissä. Vapriikki on julkaissut esimerkkejä.
Suomesta ei löydy Sarsan vertaista, vaikka esimerkiksi kuoppaliesiä on niinkin lähellä kuin muun muassa Eurassa tai Lempäälässä. Ne vain ovat nuorempia.
Aarnio virittyi Eero Arosta
Asian harrastajaksi esittäytynyt professori Aulis Aarnio veti mielenkiintoa herättävistä naruista kuin aikoinaan opettajansa Eero Aro. Hän muistutti, että jääkausi oli lähes miljoonan vuoden pituinen. Sen viimeisin vaihe koettiin Pohjois-Euroopassa ja -Amerikassa 115 000–10 000 vuotta sitten. Täällä jää oli jopa kolmen kilometrin vahvuista. Kun se oli sulanut, syntyi simpukasta nimensä saanut Yoldiameri, jonka korkeus käy ilmi Kirkkoharjun eteläreunaan pystytetystä muistomerkistä. Suomi oli saaristomerta, maa alkoi kohota ja yhteys Atlanttiin katosi. Näin syntyi kotilosta nimensä saanut suuri Ancylusjärvi. Sen vaiheen lopulla alkavat ensi merkit ihmisistä joskus 9 500 vuotta sitten.
Täällä Vesijärvi ja Längelmävesi virtasivat Sarsankosken kautta Kokemäenjokeen aina Pohjoismaiden suurimpaan luonnonmullistukseen saakka eli vuoteen 1604, jolloin koski kuivui.
– Tätä ei ole Kangasalla juuri kukaan hyödyntänyt paitsi Ramppi-teatteri, Aarnio nauratti ja vieritti tosissaankin paineita Mäenpään suuntaan tapahtumien ja tunnettuuden puolesta.
Ensin heinät, sitten eläimet
Ennen ihmistä tulivat kasvit, ja niistä pioneereina heinät, sarat, maruna, hanhikit, pihatattaret, vaivaiskoivut, Aarnio luetteli. Sitten kun kasvullisuus oli peittänyt maan ja kasvit tarjosivat ravintoa, tulivat linnut ja niiden jälkeen esimerkiksi jyrsijät. Puuvartisista kasveista ensimmäisenä tuli koivu, sitten haapa ja niiden jäljessä mänty, joka sai aikanaan yliotteen. Kun lehtimetsät olivat vallanneet Suomen alueen, vuorossa seuraavat idästä tulijat olivat mm. hirvet, peurat, kauriit, ketut, jänikset.
Skandinaviaan saapui ensin hylkeenpyytäjiä, kun vihdoin tuli ihmisten vuoro. Aarnio kuvaili, etteivät ensimmäiset ihmiset suinkaan heti asettuneet vakituisiksi asukkaiksi. Jos aivan ensi sarsalaiset tulivat kenties jo 9 000 vuotta sitten, kiinteä asutus muodostui vasta pari tuhatta vuotta myöhemmin.
Jos Pohtiolampi nyt on kansainvälinen lintupaikka, kivikauden sarsalaisetkaan eivät suomea puhuneet.
– Asukkaita on koko Suomessa arveltu olleen 7 000 vuotta sitten kaikkiaan 3 500–7 000. Alueella puhuttiin monia eri kieliä, jotka eivät olleet sukua suomalais-ugrilaisille kielille.
Koko maailmassa puhuttiin maanviljelyn alkaessa noin 15 000 kieltä, kullakin vain muutama sata käyttäjää.
Ei vain yksi vaan 21 asuinpaikkaa
Sarsassa on kyse noin neliökilometrin suuruisesta alueesta, jolla tiedetään olleen ainakin 21 asuinpaikkaa silloisen vesiuoman varrella lähtien Ponsantien ylittävän sillan tienoilta. Huutijärven entisen risteyksen vaiheilla eli Sarsankosken niskalla asutus haarautui Sarsankosken varteen ja Pohtion suuntaan.
Aarnion mukaan on kaksi pääsyytä siihen, miksi Sarsasta muodostui tärkeä asuinpaikka. Avoimena läpi vuoden virtaavaan koskeen nousi muun muassa lohta, ja vesistöt sulkevat Sarsankosken suulle eräänlaisen niemen, johon oli helppoa ajaa suurriistaa, etenkin hirviä ja peuroja.
Tänne tultiin sekä etelästä että idästä. Metsästys, kalastus, marjat, sienet ja juuret tarjosivat elannon. Elämä ei kuitenkaan kestänyt kuin nelisenkymmentä vuotta, joten harva nykyihminen todella tahtoisi tilanteeseen, jossa piti jotenkin selviytyä hengissä seuraavaan päivään.
Kunniaa myös suutarin hevoselle
Suutari Anton Aution osuus oli ratkaiseva Sarsan monille arkeologisille kaivauksille. Aarnio antaa kunniaa myös hänen Jekku-hevoselleen, joka ei hievahtanutkaan, jos kuormaa oli liikaa. Hiekkalasti piti kerran purkaa ja silloin Autio löysi oudon vanhaksi arvioimansa esineen, toimitti sen Kansallismuseoon Sakari Pälsille, joka tuli kaivamaan 1923. Sittemmin on kaivettu paljonkin 1930-luvun lopulta nykypäivien pelastusoperaatioihin esim. risteystöiden tai putkien vetämisen alla. Aarnio mainitsi tutkijoista esimerkiksi Henrik Meinanderin 1950-luvulta ja toisen polven arkeologin Kirsi Luodon nyt 2010-luvulta.
Heikki Mäenpää ylisti sekä tämänvuotista Sakari Pälsin ensimmäistä kunnon elämäkertaa että Pälsin itse kirjoittamaa teosta Kova mies ja nimetön. Niiden kanssa moni kangasalalainen pääsee elämänmakuiselle retkelle muinaisuuteen ja tieteentekoon.
Mäenpään mukaan Birgit Rydman vaikutti ratkaisevasti kuoppalieden kunnostukseen 1971. Nyt hänen lapsenlapsensa Sonja Leskinen oli allekirjoittamassa Adoptoi monumentti -sopimusta. Emeritusprofessori Heikki Toivonen on tutustunut alueen eläimistöön ja kasveihin. Viljaa tuotiin Laukosta ja pitkin Kokemäenjokea Sarsankosken 12 myllyyn jauhettavaksi. Kun koski kuivui, asiasta tiedettiin Vatikaanissa asti.
– Muinaispolkua mietitään nyt. Kunnan viranhaltijat ovat jo käyneet paikkaa katsomassa. Harrastaja-arkeologitkin ovat tulossa ja Kansallismuseon edustaja kävi toissatalvena, Toivonen sanoo.
Marjatta Pöllänen
