Aamulehti (4.6.) kertoo 16-vuotiaasta irakilaispojasta Hassan Al-Juboorista, jonka perhe tuli Suomeen 2015. Perhe asuu Lappajärvellä, ja poika on nyt suorittanut yläkoulun yhdessä vuodessa hänelle vieraalla kielellä eli suomeksi. Juuri tällaisille, suomen nopeasti oppineille aktiivisille irakilaisille olisi annettava mahdollisuus luoda itselleen uusi elämä Suomessa. Perhe on kuitenkin saanut kielteisen päätöksen ja valitus on vireillä hallinto-oikeudessa.
Mielessäni on toinen tapaus, jossa tänne Pälkäneelle jo hyvin kotiutunut kurdiperhe palautettiin väkisin Latviaan, koska he olivat antaneet siellä sormenjälkensä. Latvian viranomaiset olivat sanoneet: antakaa sormenjäljet, niin pääsette Suomeen. Suomi oli ollut heidän päämääränsä, mutta salakuljettajat jättivät heidät oman onnensa nojaan Latviaan.
Pälkäneellä perhe sopeutui hyvin suomalaiseen elämänmenoon. Isä opiskeli ahkerasti suomea, perheen poika kävi jo koulua täällä ja äiti kävi ahkerasti täkäläisten vapaaehtoisten kansalaisten ylläpitämässä aktivointiryhmässä, “neulekahvilassa”. Isä paneutui suomen opiskeluun tosissaan muiden irakilaismiesten polttaessa tupakkaa ulkona.
Tämä perhe käännytettiin lukuisista vastalauseista huolimatta takaisin Latviaan, jossa heidät aluksi heitettiin vankilaan ja kohdeltiin epäystävällisesti, ja sieltä heidät palautettiin Irakiin.
Kyllä jotenkin pitäisi voida selvittää, millaisista ihmisistä kussakin tapauksessa on kysymys, ja välittämättä sormenjäljistä tai muista byrokraattisista seikoista, annettava sellaisten ihmisten jäädä Suomeen, jotka suhtautuvat vakavasti ja myönteisesti mahdollisuuksiinsa täällä, opettelevat suomen, käyvät koulussa tai töissä. Kaikki eivät ole terroristeja.
PAUL TIILILÄkansalaisaktivisti, 85
