Pankit ja puodit tulivat – useimmat myös menivät

Työtä, yrittämistä ja hauskoja tilanteita! Niitä riitti menneellä vuosisadalla, jolloin pankkikonttorit ja sekatavarakaupat kukoistivat. Filosofian tohtori Kari Elkelä on kirjoittanut niiden vaiheista kirjan Sahalahden kadonneet pankit ja puodit, joka julkistetaan samannimisen näyttelyn avajaisissa 11.7. Sahalahden museomakasiinissa. Yleisten historiikkien lisäksi kirjassa kerrotaan 12 Sahalahdella toimineen pankin ja puodin tarina. Kuvaa täydentävät sahalahtelaisliikkeissä toimineiden 14 henkilön työelämäkerrat. Sydän-Hämeen Lehden Kesälehti julkaisee maistiaisina kirjan johdantoluvun.

 

Veikko Blinnikan K-kauppa oli kirkonkylässä Jokisen kauppatalossa 1971–1983.

Pankkitoiminnan perusideana on rahan lainaaminen korkoa vastaan. Jotta rahaa voidaan lainata, on sitä hankittava maksamalla tallettajille lainankorkoa pienempää korkoa. Kauppapuotien ideana on puolestaan asiakkaita kiinnostavien tavaroiden tarjoaminen ostettavaksi. Jotta pankkiirien ja kauppiaitten liiketoiminta voi jatkua ja kukoistaa, on niiden kyettävä myymään kalliimmalla hinnalla kuin ovat ostaneet. Tästä pysyvästä perusajatuksesta huolimatta sekä pankkien että kauppojen ympäristö ja toiminta on muuttunut valtavasti niiden olemassaoloaikana. Seuraavaksi tarkastellaan, millaisia muutoksia on koettu Sahalahdella.

Pankkeja tuli ja meni

Ennen rahan tuloa yleiseen käyttöön oli viljan riittävyys elannoksi ja siemeneksi keskeinen elinehto maaseudulla. Tämä konkretisoitui nälkävuosina, jolloin suuret määrät ihmisiä kuoli ravinnon puutteeseen. Tästä syystä alettiin perustaa lainajyvästöjä, joihin kerättiin viljaa huonojen vuosien varalle ja lainattavaksi. Tässä asiassa Sahalahdella oltiin varhain liikkeellä, sillä seurakunta perusti jo 1728 köyhäinmakasiinin.

Viljamakasiinit olivat pankkitoiminnan esiaste, mutta rahankäytön yleistyttyä niiden merkitys alkoi vähentyä. Varsinaisista pankeista ensimmäisenä toimintansa aloitti Sahalahden pitäjän Säästöpankki 1903. Vuosien varrella pankkien määrä kasvoi ja parhaimmillaan kunnassa toimi neljä eri pankkiryhmittymää: Osuuspankki, Postipankki, Säästöpankki ja Yhdyspankki. Enimmillään sahalahtelaisia palveli 1980-luvun alkupuolella seitsemän pankkikonttoria. Nyttemmin on palattu alkupisteeseen ja jäljellä on vain yksi ja ainoa Kangasalan Osuuspankin konttori.

Alkuaikoina pankit olivat avoinna harvakseen, vain pari kertaa kuukaudessa. Rahan käytön lisäännyttyä aukioloajat muuttuivat asteittain kaikki arkipäivät kattaviksi. Nyt rahan siirryttyä suurelta osin korteille ollaan palaamassa lähtöpisteeseen. Sahalahden ainoa pankkikonttori on avoinna muutaman tunnin muutamana päivänä viikossa.

Kangasalan Osuuskaupan myymälä oli Pakkalassa Mäkelän kauppatalossa 1931–1965. Viimeinen osuuskauppa lopetti toimintansa Pakkalassa 1985.

Käteinen tuli ja meni

Muutoksiin ovat osaltaan vaikuttaneet maksutapojen muutokset. Kun kaikki ihmiset oli ensin opetettu rahan käyttäjiksi, alettiin suuret käteisen rahan määrä kokea ongelmaksi. Yksityishenkilöitä ryhdyttiin 1960-luvun loppupuolella ohjaamaan käyttösekkien kirjoittajiksi. Sekkien käyttö oli huipussaan 1984. Sen jälkeen maksukortit alkoivat korvata sekkejä, joita yksityishenkilöt eivät enää 1990-luvun puolivälin jälkeen käyttäneet juuri lainkaan.

Maksukortin käyttäjän ei tarvitse kuljettaa mukanaan isoja summia käteistä rahaan. Maksukortillaan hän voi käyttää omalla tilillä olevia rahoja. Lisäksi korttiin voidaan liittää mahdollisuus luoton käyttöön, jolloin ei tarvitse erikseen mennä pankkiin lainaa anomaan. Käteistä rahaakaan ei ole pitkään aikaan tarvinnut hakea pankkikonttorista, koska sitä voi nostaa maksukortilla pankkiautomaatista. Sahalahdella automaattiaika alkoi 1988.

Laskunmaksajat häädettiin pankkitiskeiltä vaihe vaiheelta eri konsteilla. Ensin tarjottiin mahdollisuus lähettää laskut kirjekuoressa pankin kirjauskeskukseen, jossa tilisiirrot tehtiin. Sitten asennettiin pankkikonttorien eteisiin automaatteja, joilla asiakas voi itse naputella laskunsa maksuun. Seuraavassa vaiheessa asiakas sai itse kustantaa laskunmaksukoneensa, sillä maksut suoritetaan nykyisin oman internet-liittymän kautta. Liiketoiminnallinen nerous oli siinä, että samalla kun pankit siirsivät omaa työtään asiakkaan tehtäväksi, ne alkoivat periä tästä työstä palvelumaksuja ja ovat sen jälkeen asteittain korottaneetkin niitä.

Muuttuva ammattitaito

Myös pankkivirkailijain työ ja ammattitaitovaatimukset ovat muuttuneet. Ennen olivat arvossaan selkeä ja kaunis käsiala sekä tarkka ja virheetön laskutaito. Kun tutut asiakkaat kävivät säännöllisesti pankissa, oli heidän kanssaan keskustelu tärkeä osa työtä. Kirjoituskoneiden tulo vaati kymmensormijärjestelmän osaamista. Laskukoneista mekaaninen koronlaskukone helpotti ensimmäisenä konstikkaitten laskelmien tekoa. Tilitietojen siirtyminen keskitettyihin tietojärjestelmiin laittoi virkailijat joksikin aikaa tihrustamaan ensin tietokoneen jatkolomakkeita ja sen jälkeen mikrokortteja. Kassapäätteiden tultua olivat ajantasaiset tiedot nähtävissä suoraan näytöltä. Sen jälkeen ei virkailijain tarvinnut jäädä uudenvuoden aattoillaksi ja pyhäpäiväksi asiakastilien vuosikorkoja laskemaan. Nykyisin useimmat asiakkaatkin käyvät niin harvoin pankissa, että he eivät tule edes virkailijalle tutuiksi.

Iso osa pankkivirkailijan entisestä ammattitaidosta on automaattisen tietojenkäsittelyn tultua menettänyt merkityksensä. Käsin tehdyissä laskelmissa ja kirjanpidossa pankkivirkailijalle tuli joskus virhe, kun hän ei noudattanut täysin sääntöjä tai ohjeita. Tyypillisiä olivat laskuvirheet ja jonkun merkinnän teon unohtaminen. Tällainen oma virhe oli yleensä helposti korjattavissa.

Tietokonejärjestelmissä tehdyt virheet ovat olleet aivan uusia, outoja ja erilaisia. Niiden syynä on yleensä se, että tietokoneelle on annettu virheelliset tai puutteelliset toimintaohjeet eli ne on ohjelmoitu väärin. Tällaisista virheistä on yleensä aikaisempaa enemmän haittaa ja niiden löytäminen on entistä työläämpää. Lisäksi korjaamiseen tarvitaan tietotekniikan ammattilaisia.

Sahalahden Säästöpankin toimitalo valmistui Pakkalaan 1931. Rakennuksessa avattiin tuolloin myös Sahalahden ensimmäinen postikonttori.

Kauppaliikkeet luvallisiksi

Suomessa kauppaliikkeiden perustaminen maaseudulle sallittiin vasta 1859, joten maaseudulla oli vuosisatojen kuluessa opittu omavaraisiksi. Välttämättömiä kaupungista hankittavia tavaroita olivat vain suola ja rauta. Sahalahdella ensimmäistä kauppapuotia piti Pihlström 1860-luvun keskivaiheilla Taustialan Möhkölässä vajaan kilometrin päässä Pakkalan keskustaristeyksestä. Pysyvämmät kaupat Pakkalaan ja Kirkonkylään saatiin kuitenkin vasta 1870-luvulla.

Tärkeimmäksi kauppatavaraksi muodostuivat aluksi jauhot, jotka pussitettiin kaupassa. Kauppojen tulo loi kuitenkin uutta kysyntää. Maakauppojen kautta tekivät voittokulkunsa tehdasvalmisteiset kankaat ja öljylamput, jotka olivat valaisimina päreenpolttamista kätevämpiä ja tehokkaampia.

Alkuaikoina maakaupoilla ei ollut aukioloaikoja, vaan yleisesti odotettiin, että kauppias oli valmis palvelemaan asiakkaitaan aamuneljästä iltayhdeksään, joskus jopa aikaisemmin tai myöhemminkin. Kun kauppiaat alkoivat ilmoittaa täsmällisiä aukioloaikoja, eivät asiakkaat niistä silti välittäneet, vaan tulivat koputtelemaan samassa talossa asuvan kauppiaan ovea mihin aikaan tahansa. Lisäksi varsinkin kirkonkylien kaupat olivat avoinna myös sunnuntaisin, sillä juuri silloinhan väki tuli kirkonmenoa ja julkisia kuulutuksia kuulemaan.

Kauppojen aukioloajoiksi vakiintui 1900-luvun jälkipuoliskolla arkisin noin kello 9–17, ja sunnuntaisin ovet pidettiin visusti kiinni. Tässä pitäytyminen onnistuikin niiltä kauppiailta, jotka eivät asuneet myymälän kanssa samassa talossa tai pakenivat pian ovien sulkeuduttua kesämökilleen. Nyttemmin 2000-luvulla on palattu virallisestikin alkuaikojen käytännön suuntaan: kaupat aukeavat varhain aamulla ja sulkeutuvat myöhään illalla, minkä lisäksi ostoksia voi tehdä taas myös sunnuntaisin.

Vaittisen K-kauppa oli Moltsian risteyksen lähistöllä 1957–1970. Kaupankäynti aloitettiin pientilan nurkkahuoneessa ja kuvassa oleva kauppasiipi rakennettiin taloon myöhemmin.

Kauppoja tuli ja meni

Monet maaseudun kaupat perustettiin maanviljelystilan nurkkahuoneeseen. Sahalahdella tällaisia puoteja olivat Sibeliuksen kauppa 1877 Kirkonkylässä, Markkulan kauppa 1901 Tursolassa, Järvisen kauppa 1929 Lahdenkulmalla ja Vaittisen kauppa 1957 uuden Kangasalle vievän maantien varrella. Maakauppiaitten ammattitaito vaihteli eikä asiakastarpeista ei juuri osattu tehty laskelmia, joten monet alkuaikojen kaupatkin jäivät lyhytikäisiksi.

Sahalahdella on ollut sekatavarakauppoja neljällä alueella: Pakkalassa, Kirkonkylässä, Tursolassa ja Lahdenkulman suunnalla. Jokaisella alueella on myös ollut samanaikaisesti kilpailevia kauppoja. Pisimpään kilpailevia kauppoja on ollut entisessä kuntakeskuksessa Pakkalassa ja nykyisessä keskuksessa Kirkonkylässä. Pakkalassa kilpailu loppui 1980-luvun puolivälissä ja Kirkonkylässä 1990-luvun alkuvuosina. Nykyisin kummassakin on yksi kauppa, jotka myös ovat Sahalahden ainoat sekatavarakaupat. Eniten kilpailua oli 1960-luvulla, jolloin Sahalahdella toimi kahdeksan kauppaa.

Lahdenkulmalla oli 1950-luvun loppupuolelta 1960-luvun lopulle peräti kolme kauppaa. Tultaessa 1970-luvun alkuvuosiin ne kaikki olivat kuitenkin lopettaneet toimintansa. Tursolassa kauppakilpailua oli vain 1900-luvun alusta ensimmäisen maailmansodan alkuaikoihin 1914. Kokonaan ilman kauppaa Tursola on ollut 1970-luvun alkuvuosista lähtien.

Parhaiten menestyvillä kauppiailla oli useampia liikkeitä. August Mäkelällä oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kolme liikettä, joista yksi toimi Kuhmalahdella. Pakkalan Kauppayhtiöllä oli Kirkonkylässä sivuliike 1930-luvun lopulta 1950-luvun alkuvuosiin. Pakkalassa toimi ensin 1910-luvun puolivälistä alkaen Pälkäneen Osuuskaupan sivuliike ja 1920-luvun lopulta lähtien Kangasalan Osuuskaupan sivuliike. Myös Kirkonkylässä 1950-luvun puolivälissä avattu Voiman myymälä oli osa tamperelaisen Osuusliike Voiman kymmenien vähittäiskauppojen ketjua.

Kirkonkylässä oli Sahalahden viimeinen postikonttori vuoden 2000 loppuun asti. Pankkipalvelujen tarjoaminen lopetettiin jo pari kuukautta aikaisemmin.

Varovaista viestintää

Maakauppojen aloittaessa Sahalahdella ei ollut vielä puhelinliikennettä. Vuoden 1900 telefooniluettelossa puhelin on vain Nikkilän kaupalla Kirkonkylässä. Mäkelän kaupat Lahdenkulmalla ja Pakkalassa tulevat luetteloon 1908. Pälkäneen Osuuskaupan Pakkalan myymälä tulee luetteloon 1917. Vuonna 1921 luettelossa ovat Jokisen kauppa Kirkonkylässä ja Mäkelän kauppatalon Pakkalassa vuokrannut Oy Maamiehen myymälä. Kaikki kaupat eivät kuitenkaan kokeneet puhelinliikennettä tarpeelliseksi. Tursolassa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä toimineet Markkulan kauppa sekä Karin kauppa ja sen takahuoneessa toiminut Sahalahden pitäjän Säästöpankki eivät koskaan ottaneet käyttöön puhelinta.

Alkuaikoina maakauppojen mainoksia kuulutettiin monin paikoin kirkossa kuten muitakin yleishyödyllisiä tiedotuksia. Ei ole kuitenkaan tietoa, tapahtuiko tätä Sahalahdella. Aamulehdestä huhtikuulta 1920 löytyy Oy Maamiehen mainos. Useampien Sahalahdella toimivien kauppojen ja pankkien mainoksia oli Tampereen Sanomissa marraskuussa 1928 ja Aamulehdessä kesäkuussa 1930, kun kumpikin lehti julkaisi laajasti Sahalahtea käsittelevät artikkelikokonaisuudet.

Aamulehden maaliskuussa 1912 julkaiseman laajan Sahalahtea käsittelevän artikkelin yhteydessä ei vielä ollut paikallisten yritysten mainoksia. Yleensäkin kauppojen mainonta oli alkuaikoina varsin vähäistä. Selvemmin sahalahtelaisille asiakkaille kohdennetun mainoskanavan tarjosi paikallislehti Kunnallistiedot, joka alkoi ilmestyä 1929. Alkuvuosikymmeninä sen säännöllisin mainostaja oli Kangasalan Osuuskaupan Pakkalan myymälä.

Kulkuneuvot kehittyivät

Lähellä sijaitsevien kyläkauppojen tarvetta lisäsi se, että alkuaikoina kulkutapoina olivat vain jalkapatikka tai hevoskyyti. Myös kauppiaat joutuivat hakemaan kauppatavaransa hevosella Tampereelta taikka Kangasalan tai Oriveden rautatieasemalta. Linja-autojen tulo 1920-luvulta alkaen paransi liikkumismahdollisuuksia. Autot olivat usein tupaten täynnä väkeä ja niiden pysähtyessä liikepaikoilla tuli asiakasruuhka kauppaan, kioskiin tai pankkiin. Linja-autojen katotelineillä tulivat kauppoihin leivät ja monet muutkin kauppatavarat.

Kun autoja oli vähän, myytiin niiden polttoaineet sekatavarakauppojen pihassa olleista käsin pumpattavista tynnyreistä ja säiliöistä. Autojen määrän kasvaessa perustettiin huoltoasemia, joissa polttoaineiden ja autotarvikkeiden myynnin lisäksi myös huollettiin autoja. Parhaimmillaan Sahalahdella oli kolme huoltoasemaa. Nykyisin huoltoasemilla huolletaan vain ihmisten viihtyvyyttä ja nälänpoistoa. Sahalahdella ei näitäkään. Jäljellä on vain yksi kylmäasema Kirkonkylässä. Siellä voi käydä itse täyttämässä autonsa polttoainetankin.

Autojen määrä kasvoi nopeasti 1960-luvulla. Kauppatavaroita alettiin kuljettaa entistä enemmän jakeluautoilla. Asiakkaat puolestaan hankkivat henkilöautoja, jolla oli kätevä hurauttaa ostoksille omaa kylää kauemmaksikin. Uuden öljysoratien valmistuminen 1950-luvun lopulla lyhensi ja nopeutti matkustamista Kangasalle ja Tampereelle, mikä on osaltaan kasvattanut tavaratalojen ja automarkettien viehätysvoimaa.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>