Taannoin mymmeli pohdiskeli tämän lehden palstoilla sitä, että jääkö meistä mitään muistoa jälkipolville. Mieleeni nousivat nämä mymmelin pohdinnat lukiessani Ristin Voitto lehdestä Säde Loposen kirjoittamaa artikkelia otsikolla ”Euroopan isä”; RV. 4.5. 2017. Vietimme Eurooppa päivää 9.5.2017. ”Ranskan pääministerinä työskennellyt mies jäi historiaan 9 toukokuuta vuonna 1950.” Juuri tuo lause lehdessä herätti mielenkiintoni, koska itse olen syntynyt tuona samaisena päivänä. Toukokuun 9 päivä maansa hallituksen kokouksessa Shuman esitti yhdessä Jean Monnet ìn kanssa laaditun ehdotuksen, jonka pohjalta sitten myöhemmässä vaiheessa kehittyi Euroopan yhteisö.
Tätä lukiessani mieleeni nousivat alussa mainitsemani Mymmelin esiin nostamat tärkeät asiat elämämme merkityksellisyydestä. Niiden pohalta sain oivalluksia ja vastauksia löysin Raamatusta. Ajattelen näin, että eikö meille kuitenkin olisi monin verroin tärkeämpää se, että nimemme tulevat kirjoitetuksi siihen historian kirjaan, Elämän kirjaan, jota taivaassa ylläpidetään.
Tämä maailma kuitenkin kerran katoaa, niin onko sillä sitten väliä muistetaanko meitä muutaman sukupolven jälkeen täällä vai ei. Tärkeämpäähän on, että olemme Jumalan muistissa. Hänelle me kaikki olemme yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Jumala on maksanut meistä luomistaan ja syntiinlankeemuksessa yhteydestään pois poikenneista ihmisistä kalliin hinnan. Se hinta on Jeesuksen veren hinta.
Hebrealais kirjeessä sanotaan näin; Hebr. 2:3 ”Kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka itse Herra ensiksi julisti? Ne, jotka sen kuulivat, vahvistivat ja välittivät sen meille.” Siis tämän pelastus sanoman eli evankeliumin, sen että ”uskon kautta Jeesukseen käännymme pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan puoleen. Saamme synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa” Ap.t. 26:18.
Näin tapahtuu tämä uudestisyntyminen, jota ilman ihminen ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Pelastus on alusta loppuun asti Jumalan teko meissä. Se on jokaisen kohdalla ainutlaatuinen ja erilainen. Ei ole yhtä kaavaa olemassa. Katsoin Googlesta hakusanalla ”uskoon tuleminen” ja siellä oli yhtä monta tarinaa, kuin oli ihmistäkin kertomassa oman tarinansa.
Markku J. Kulmala kertoo: ”Uskossa ei voi olla salaa. Jeesus kuoli mahdollisimman julkisesti meidän puolestamme Golgatalla; myös meidän täytyy tunnustaa uskomme julkisesti. ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Room. 10:10
Voimme kysyä hiljaa itseltämme ja vastata hiljaa itsellemme, että; tunnenko minä Jeesuksen ja että onko hän saanut antaa minun syntini anteeksi?
Asta Metsomäki
