Aleksi Mäkijärvi on tunnettu perhepiirissä kuntosaliharjoittelun ystävänä ja aerobisen liikunnan vihaajana. Niinpä oli hienoinen yllätys, kun Aleksi ilmoitti osallistuvansa 1400 kilometrin pyöräilyyn Pariisiin Team Rynkeby Tampereen mukana heinäkuussa. Pohjoismaisella hyväntekeväisyyspyöräilyllä tuetaan syöpään sairastuneita lapsia ja heidän perheitään. Mäkijärven veljesten keskinäinen naljailu kunnon kestämisestä käynnistyi välittömästi, mutta silti isoveljen Anton Mäkijärven Kuljetus Aarre Välimäki Oy ryhtyi sponsoriksi, ja pikkuveli Jalmari Mäkijärvi lupautui huoltojoukkoihin kuljettajaksi.
– Viime vuonna tein päätöksen hakea joukkueeseen, kun syöpään sairastunut serkku menehtyi 30-vuotiaana, aikaisemmin kestävyyslajit sivuuttanut 26-vuotias Aleksi kertoo.
Perheelle Rynkeby-pyöräily oli tuttu äidin Pirjo Mäkijärven kautta, joka oli polkenut saman reitin muutamaa vuotta aikaisemmin.
Osallistujia on kaikista Pohjoismaista ja pelkästään Suomesta matkaan lähtee kuusi joukkuetta. Joukkueen jäsenyyttä haetaan, ja tärkeimpiä valintakriteerejä on kyky ja halu hankkia sponsoreita syöpäkeräykseen. Osallistujat maksavat itse pyöräilyn kustannukset ja Suomessa sponsorirahat menevät Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle.
– Äiti uskoi vasta sitten, kun minut oli otettu mukaan valintatilaisuudessa, vakuutusalalla toimiva Aleksi toteaa.
Raatobussiin vasta viimeisessä hädässä
Miehellä oli hyvä lihaskunto, mutta vielä viime kesänä hän jaksoi juosta vain 400 metriä yhteen menoon. Talvi meni spinningissä polkiessa, ja keväällä hän aloitti pyöräilyn heti lumien sulettua. Silti ensimmäinen startti oli jäätävä. Alla oli flunssa ja viileä kevät, joten kilometrit olivat jääneet vähiin.
– Ensimmäisellä pidemmällä lenkillä poljettiin Tampereen joukkueen kanssa Yyteriin 116 kilometriä. Hetken mietin, miten jaksan polkea takaisin. Takapuoli oli niin kipeä, etten päässyt sängystä ylös seuraavana aamuna, Aleksi kertoo.
Siitäkin selvittiin. Joukkue on harjoitellut 2–3 kertaa viikossa 50–60 kilometrin lenkeillä, ja viikonloppuisin ajetaan vähintään 100 kilometriä. Nyt takana on yli 1000 kilometriä ja muun muassa Pirkan pyöräilyn 217 kilometrin matka. Tärkeintä on oppia ajamaan ryhmässä ja luottamaan toisiin, sillä polkiessa säästetään voimia ajamalla pienin välein letkassa. Aleksi myöntää, että kestävyyslajit eivät olisi innostaneet ilman hyvää syytä, ja se kyllä tiedettiin perheessäkin.
– Löin heti tuntuvan vedon, että ajamatta jää, mutta lupauduin kuitenkin sponsoriksi, jos hän kerran polkee, Anton virnuilee, mutta ei vaikuta huolestuneelta sen enempää vedon häviämisestä kuin matkan keskeytymisestäkään.
Anton jää hoitamaan Mäkijärven perhetilaa ja vanhemmat Pirjo ja Juhani Mäkijärvi lähtevät Pariisiin vastaanottojoukkoihin. Jalmari lähtee huoltojoukkueen mukaan.
– Ensin ajattelin, että ei voi olla totta. Suostuin kuitenkin heti huoltorekan kuskiksi kun Aleksi pyysi. Sanoma on tärkein, kahdeksan päivän reissuun lähtevä logistiikkainsinööriopiskelija toteaa.
– Mukana kulkee raatobussi, mutta sinne meno ei tule kuuloonkaan, ellei lääkäri määrää tai jalka ole poikki, Aleksi toteaa ja viittaa äitinsä pyöräilleen koko matkan.
Mies myöntää, että suhde kestävyysurheiluun on muuttunut täysin harjoittelun myötä. Ensimmäisen pitkän harjoituksen hidasteesta on tullut yksi letkan vetäjistä.
– Tämä on iso panostus itseltä, mutta pieni sen rinnalla minkä vuoksi tätä tehdään. Ryhmässä ajaminen on makeeta, ei tätä yksin tulisi tehtyä, Aleksi toteaa koitoksen alla.
