Runsas viikko sitten oli Rautajärvellä maatalousnaisten järjestämä tapahtuma Maistuva suviehtoo, josta oli juttua viime viikon lehdessä. Itse olin paikalla vetämässä ryhmää, jonka tarkoitus oli tutustua luonnonkasveihin. Kiersimme niin sanotun Tuppikosken lenkin. Parin kilometrin kävely kesäisenä iltana kirvoitti monia aistimuksia, mutta myös kysymyksiä.
Luonnossa on monia kasveja, joita voidaan käyttää otsikon kertomalla tavalla. Aikoinaan tämän asian puolestapuhujana toimi Toivo Rautavaara, joka julkaisi mm. verrattoman kirjan Mihin kasvimme kelpaavat (WSOY, 1942, 1943, 6. painos 1976). Siinä on seikkaperäisesti kerrottu luonnonkasveistamme, niiden tuntomerkkejä mutta myös käyttötarkoituksia. Kirjahan aikoinaan ilmestyi muistuttamaan meitä luontomme aarteista muutenkin kuin vain marjojen suhteen. 1940-luvulla elettiin sodan ja sen jälkeistä aikaa. Monesta asiasta oli pulaa tai se oli kortilla niin kuin sanottiin. Rautavaara kannusti ihmisiä keräämään luonnonantimia ravinnonlisäksi mutta myös niin mausteeksi kuin lääkkeeksikin. Tänä päivänä nämä asiat ovat tainneet taas unohtua.
Iltahetken aikana tutustuimme muun muassa hirvenjäkälään, josta itsekin olen aikoinaan valmistanut leipää. Kovassa on kuitenkin jauhojen saanti ollut, jos ne on pitänyt hirvenjäkälästä jauhaa. Norjassa ja Islannissa jäkälän käyttö on ollut yleisempää kuin meillä. Jauhoja saatiin myös niin ulpukan kuin lumpeenkin juurista. Sitä en ole koskaan kokeillut, sillä näin saadut jauhot olivat lievästi karvaita enkä tiedä, kuinka paljon niitä meillä loppujen lopuksi on käytetty. Hyvin tärkkelyspitoisia ne kuitenkin ovat.
Kävelyreitti kulki lehdon poikki. Täällä katselimme niin herukoita kuin muitakin lehtopensaita. Totesimme, että monet lehtojen marjat ovat myrkyllisiä, etenkin näsiän marjat. Kuitenkin niitä on ennen käytetty rohdoksiksi. En suosittele kokeilemaan, enkä ole varma oliko niillä ennenkään kovin kummoista vaikutusta, taisi usko olla vahvempi kuin parantava voima. Ravinnoksi on paljon parempiakin marjoja, kuten puolukka ja mustikka.
Horsmasta teetä
Tutustuimme kävelyllä myös moniin teeaineksiin. Luonnonkasveista löytyy erilaisiin juomiin verrattomia makuja. Louhisaaren sima oli maustettu mustanviinimarjan lehdillä, illalla nautittu kanervankukkatee antoi hyvät yöunet ja niin koivuista kuin kärsämöistä tai mintuista keitetty tee auttoi moniin pieniin sairauksiin ja vaivoihin, kuten hikoiluun, ihottumiin, ruoansulatukseen tai virtsavaivoihin. Lisäksi monet lehdet olivat hyvin vitamiinipitoisia. Kaikkihan me tiedämme, kuinka ratamonlehti pistettiin avohaavan tai leskenlehti palovamman päälle. Tarina kertoo lisäksi, kuinka Venäjältä tuotiin hyvää teetä, joka oli tehty puhtaasti maitohorsman lehdistä fermentoimalla. Itsekin sitä aikoinaan kokeilin, enkä voi sen makua moittia.
Jos ei näihin vanhoihin oppeihin enää haluakaan uskoa tai niitä kokeilla, niin tuollaisen pienen retken aikana nautimme ainakin luonnon uskomattomista tuoksuista. Kielot olivat vielä kukassa, samoin pihlajat ja antoipa tuoksusimakekin oman pehmeän kumariinintuoksunsa nuuskittavaksi. Makuja löytyi niin ketunleivistä kuin suolaheinästäkin, vaikka vanhoihin villivihanneksiin nokkoseen, vuohenputkeen ja voikukkaan emme koskeneetkaan.
