– Täällä on todella hyvä soittaa, Kukkia -kvartetin toinen viulisti Katri Nikkanen kehui Puutikkalan VPK-talon akustiikkaa.
Kukkia-kvartetti hurmasi taas yleisönsä, jota oli paikalla salin täydeltä. Nyt toista vuotta peräkkäin järjestetyn kesäkonsertin ohjelmisto koostui tälläkin kertaa monipuolisesti klassisesta ja kevyestä musiikista. Konsertin helminä olivat Einojuhani Rautavaaran Jousikvartetto nro 1, osa Presto sekä Jean Sibeliuksen Voces Intimae opus 56, osat Andante-Allegretto molto moderato sekä Vivace.
Näiden teosten lisäksi kvartetti viihdytti yleisöä Juha Vainion, Unto Monosen, Lasse Mårtensonin sekä Leo Frimanin ikivihreillä sävelmillä. Konsertin primus motorina toiminut viulisti Riikka Westerlund oli soitintanut nämä teokset jousikvartetolle pianosovitusten pohjalta.
Lisämausteen ohjelmistoon toivat Runo-Kukkialaisten lausumat runot, jotka ovat kaikki syntyneet Kukkian inspiroimina. Yleisöä hemmoteltiin Eino Leinon, Altti Havaksen, Väinö Kirstinän, Tapio Kärpänniemen sekä Marjatta Koskenvesan runoilla.
Näistä erityisesti Koskenvesan Kukkia-räppi innoitti yleisön suuriin suosionosoituksiin. Räpin esittivät Koskenvesa itse sekä Oili Ruukki. Esitys oli mukaansatempaava ja ajankohtaiset riimitykset hersyttivät yleisöstä osuvuudellaan myös naurunpyrskähdyksiä.
Taide-elämystä täydensivät vielä VPK:n salin seinillä esillä olleet Erkki Salmisen Kukkian ympäristöstä maalaamat herkät akvarellimaalaukset. Salmisen näyttely on avoinna vielä 7.-9-7. klo 14-18.
Tilaisuus oli kaikin puolin hyvin onnistunut. Yleisö viihtyi ja esiintyjät olivat tyytyväisiä tilaan, ohjelman kulkuun ja saamaansa suosioon.
– Ohjelmisto oli todella hyvä ja monipuolinen ja runot toivat siihen lisämausteen. En ole ennen ajatellutkaan, miten montaa runoilijaa Kukkia on inspiroinut, Virpi Natri sanoi.
Hän oli tullut konserttiin Puutikkalasta kotoisin olevan äitinsä, Tuula Natrin kanssa. Nykyisin Nurmijärvellä ja Helsingissä asuvat naiset ovat Puutikkalan kesäasukkaita.
– On hienoa, että kylällä järjestetään tällaisia tapahtumia, naiset kiittelivät.
Itsekin klassista viulunsoittoa pitkään opiskellut hauholainen Mikko Kaipainen oli hyvin tyytyväinen konserttiin.
– Aivan mahtavia soittajia, soittavat hienosti ja puhtaasti, mutta myös rennolla otteella. Runot olivat myös upeita, Kaipainen kehui.
Kuten moni muu, myös Kaipainen toivoi kvartetin konserttien jatkuvat Puutikkalassa.
– On upeaa, että tällaisia helmiä on tarjolla kotiseudulla.
Kukkia-kvartetissa koostuu neljästä ammattimuusikosta: viulistit Riikka Westerlund ja Katri Nikkanen, alttoviulisti Ilona Rechardt sekä sellisti Marion Göbel.
Kukkia-runoja esittivät Eila Merontausta, Marjatta Koskenvesa, Kirsti Savola, Taina Sipiläinen, Lilja Metsäranta, Marja Kärpänniemi sekä Oili Ruukki.
Kukkia-räppi
Ensiesitys Puutikkalan Vpk:n talolla 1.7.2017
Kirjoittanut Jatta Koskenvesa
esitys Jatta Koskenvesa, Oili Ruukki
Hui jee mun ottaa sydämeen! Untako nään, mä mitä teen?
Hoi, Kalle, tule katsomaan! Mies hidastelee tahallaan!
Voi Kalle näätkö laiturin, kuivalla maalla, rysäkin,
ja kalat potkii kuiviltaan.
Kun tulet, ota saappaat, tuo ranta kävi velliksi.
Ja vedenraja kaukana. Minkä nyt teki Kukkia!
Oi Kalle, tontti myytävä, tästä nyt alkoi mylläkkä!
Mitä me tänne tultiinkaan. Joo Kalle, osut oikeaan.
Syy tänne, kyllä myönnetään, niin itse, niin itse, myönnetään,
että mä pyysin yhtenään, mökkiä rantaan Kukkian,
sen ihanan, sen mainostetun, kauneimman.
Ja saunan rannan tuntumaan. Nyt kauas jäi se kaipaamaan
tuon uimaveden tyrskettä. Voi Kalle, itkun hyrskettä!
Lähde nyt heti kylälle, selvitä, mistä johtuu se.
Niin lähti Kalle tietenkin, kun Kaisansa mies tunteekin.
Lähti ja löysi Vainikan, Kukkian pinnan mittaajan.
Sai kuulla selvän sanoman: se alenee, se veden pinta alenee
ja vetäytyy, pois vesi väliin vetäytyy, jos mataluutta rannassa.
Se kurja tosiasia on Kallen niellä kamala.
Nyt mitä sanoo Kaisansa? Pitääkö kamppeet pakata?
Se kysyy syytä tämmöiseen. Sen Kalle kuuli kertaalleen,
nyt opettelee uudelleen: on tausta, epäonnen syy
Kukkianvirran kunnostus, voi kauhistus;
toi Kukkialle ongelman, karkasi vesi vauhdilla
päin Vihavuoden koskia. Näet liian syvään ruopattiin, tää virta,
ja että yhä edelleen on vähennystä järven veen.
Sen Kalle oppi tarkalleen, ja senkin, ettei ainoa
rantansa vettä kaipaava, olekaan hänen Kaisansa,
vaan järven joka laidalla on asiasta harmia.
Voi Kukkiaa, voi Kukkiaa, kirkasta vettä, Naturaa!
Suruaan Kaisa vollottaa, vaan puuskahduksen kuulla saa:
ei enää Kaisa likikään. Sain kylillä nyt kuulla tään,
myös veden laatu heikkenee, rannoilla kasvu sakenee.
Se levän lisää enteilee. Voi kaloja, nyt tokaista
jo Kaisa muistaa, kaloja! Kuinka on niiden asia?
No huonostipa tietenkin, kalastusseura väittää niin.
Me rakastetaan Kukkiaa. Se pelastakaa, auttakaa!
Muistatko Kalle illan sen, kun aalloillansa soudellen
me kuljettiin ja suudeltiin? Ihanko totta? Muistan niin!
No olkoon, nuoria kai niin. Luuletko, että sadoilla
on muisteluita samoja ja kun ne esiin astuvat,
voimansa yhteen kasaavat,
silloin sen rannat ruopataan ja vedet virtaa uudestaan.
Niin kirkkaan löytää kalatkin. Valssi soi totta uudemmin.
