Hämeenlinnan puolesta me joskus haettiin lasti tai kaksikin kuukaudessa. Jaa, ettäkö paljonko me toimme? No, se riippui aina vähän rahatilanteesta ja poikain uskalluksesta. Hevosella ei rattaiden kanssa mahdottomasti tietä myöden karkuun päässyt. Mutta ratsain oli helppo automiestä lähteä eksyttämään.
Laivalla me toimme suurimmat määrät. Velimies oli yhtiön hinaajalla lämmittäjänä ja ne olivat koko sakki hommassa mukana. Sanoivat heidänkin aluksen joutuneen usean kerran poliisin silmien alle, mutta koskaan he eivät kärynneet.
Pelisalmella soudettiin kanisterit maihin ja hevosella tuotiin tänne huoneelle. Tänne me emme koskaan päästäneet muita. Tästä paikasta ei vissiin monet tienneet, sillä saimme täällä olla koko ajan ihan rauhassa.
Näin jutteli aikoinaan muuan nimeltä mainitsematon henkilö, joka osaltaan hoiti Sahalahtelaisten kieltolain aikaisia juomahaluja. Kieltolaki oli Suomessa voimassa 1919–1932.
Huone, joka edellisessä mainitaan on edelleen Kauramäellä. Se ei ole mikään vähäinen paikka. Sen kallioiset seinät kohoavat jylhän suorina ja vanhat tarinat luovat hetkeen salaperäistä tenhoa. Olkoonkin huone sisämitoiltaan metreissä pari leveä ja viitisen pitkä. Kattona on taivaan laki, sillä tarinan aikuiset rakenteet ovat huolellisesti hävitetty aikoja takaperin.
Mikko Forstén
