Sappeen kesäteatterin musiikkikomediassa taloyhtiön julkisivun korjaus karkaa käsistä ja muuttuu sivujuonien sekasotkuksi

Tee se itse -remontti ihan vähän tökkii

Sappeen kesäteatteri naurattaa tänä kesänä yleisöä musiikkikomedialla Räminää ja räystäskouruja. Näytelmän ovat kirjoittaneet Lotta Ansakorpi ja Virpi Haatainen ja sen ohjaa Sappeessa aikaisemmin itsekin näytellyt Lotta Ansakorpi.

Näytelmä toteutetaan loppujen lopuksi kokonaan ammattinäyttelijöiden voimin, vaikka tekijöiden alkuperäisenä ajatuksena oli ottaa mukaan paikallisia avustajia. Avustajiksi halukkaita ei määräajassa ilmoittautunut, joten paikat täytettiin ammattilaisilla.

Räminää ja räystäskouruja esitettiin viime kesänä kiertueena Nurmijärvellä, Ypäjällä ja Sastamalassa Liisa Mustosen ohjauksena. Ansakorpi kertoo, että palaute oli tekijöille maukasta ja kannusti jatkamaan näytelmän parissa.

– Saimme sellaista yleisöpalautetta, että näytelmä nauratti pitkään jälkeenpäinkin. Jotkut ovat jo luvanneet tulla tänä kesänä Sappeeseen katsomaan näytelmän uudestaan, hän iloitsee.

Näytelmän tarina kutoutuu tavallisen taloyhtiön arkisen ongelman ympärille. Yhtiö päättää säästää julkisivuremontin kustannuksissa ja toteuttaa sen omatoimisesti ammattilaisten palkkaamisen sijasta. Mutta ennen pitkää he joutuvat huomaamaan, että niin mittava työ ei suju tee se itse -menetelmällä ihan helposti.

Muiden harmien ohella yksi talon asukkaista, Osmo, on sekaantunut moottoripyöräjengin hämärähommiin, mistä alkaa nopeasti kehittyä ongelmia kaikille muillekin. Tapahtuu monenmoista, kun asukkaat yrittävät ratkoa ongelmia persoonallisilla tavoillaan, vastailla toistensa puheluihin ja aukaista kukin kohdastaan solmuja, jotka kuitenkin syntyy koko ajan lisää.

Räminää ja räystäskouruja tahdittavat eri vuosikymmenten Suomi-iskelmät, joita säestää esityksissä Heput-orkesteri. Yleisölläkin on mahdollisuus yhtyä mukaan laulamaan suosikkejaan.

Perjantaisin esityksen päätyttyä näyttämö muuttuu tanssilavaksi, jonne halukkaat voivat jäädä nauttimaan kesäillan tahdeista live-bändin säestyksellä.

 

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>