Ramppi-teatteri: Tapani Kalliomäen johdolla tehtiin paluu suuren Pohjan sodan kauhunvuosiin

Sinivalkoinen tulevaisuus häivähtää

Yrjö Tuomaanpoika (Timo Saari) ajautuu sattumien kautta mukaan Kostianvirran taisteluun.

 

Aulis Aarnion kirjoittama Taivas täynnä purppuraa on Ramppi-teatterin onnistunein näytelmä moniin vuosiin. Ehkä vaikutelma johtuu hieman siitäkin, että se on ”vanhanajan” Ramppia, näyttävää historiallista draamaa, jonka esittäjänä kangasalalainen harrastajateatteri on ennen kaikkea profiloitunut.

Mutta pelkkä nostalgia ei selitä ylitäyteen pakatun katsomon riemastuneita reaktioita, ei siltikään, vaikka lämmin kesäilta järven- ja metsäntuoksuineen nostattaa omalta osaltaan tunnelman huippuunsa kolean alkukauden jälkeen.

Ramppi-teatterin näyttämöllä on nähty monta sotaa ja Kostianvirran taistelukin jo aikaisemmin.  Ohjaaja Tapani Kalliomäki on kuitenkin ottanut hyvän kopin Aarnion tarjoamasta asetelmasta, jossa yksittäisten ihmisten kohtalot nousevat hetkeksi polttopisteeseen ennen kuin jauhautuvat olemattomiksi rattaissa, joita isot virrat pyörittävät.

 

Napakkaa näyttämötyötä

Esitys on vauhdikas ja näyttämöilmaisu tarkasti hiottua. Näyttelijöitä on yllättävän vähän, ja siksikin heidän liikkumisellaan ja asemillaan on iso merkitys. Oli ilmeisen hyvä ratkaisu käyttää apulaisohjaajana koreografia. Heikki Mäenpään säveltämä musiikki auttaa pitämään kokonaisuuden ehjänä.

Ramppi-teatterin riveissä on viime aikoina vaihtunut näyttelijöitä, mutta Tapani Kalliomäen kunnianhimo saa palkintonsa sekä uusien että kokeneiden suorituksissa.

Pirjo Turunen on jälleen loistava karjalaisena kulkueukkona, jonka nahkaan eivät pysty mitkään ilkeydet, ja mainio myös kenraali Mihail Golitzynin roolissa. Ramppi-teatterin uudet tulokkaat Anne Järvinen ja Markku Järvinen tekevät onnistuneet roolit Ruotsilan pariskuntana ja  Tero Valovuori naurattaa ilmaisultaan omaperäisenä venäläissotilaana.

Tähden paikan ottaa tällä kertaa Ramppi-teatterin pitkäaikainen kokenut näyttelijä Timo Saari, jolla on kaksi isoa roolia. Ensimmäisen näytöksen räävitöntä naurua räkättävää Harhalaa ja toisen näytöksen hymytöntä ja katkerasilmäistä Yrjö Tuomaanpoikaa ei välttämättä tunnista samaksi näyttelijäksi, mutta molemmat roolit ovat komeita suorituksia.

Yrjö Tuomaanpojan kuolema Maarit Ståhlhammarin esittämän Elina-vaimon syliin on koko näytelmän vaikuttavin kohtaus.

 

 

Sodan jälkeen markkinoille

Näytelmän painopiste on eittämättä toisessa näytöksessä. Alkupuoli vaikuttaa hetkittäin hieman paikoillaan seisovalta sanailulta, jossa viittaukset lähenevään taisteluun täytyy osata poimia kyläläisten suoltamien markkinajuttujen seasta.

Mutta kun sodan savupilvet väliajan jälkeen leijuvat kirkonkylän yllä, näytelmän jännite muuttuu. Hauskanpito vaihtuu tykkien jylinään, punatautikuolemiin, raiskauksiin, kostoon ja katumukseen. Tuntematon mustakaapuinen haamujoukko – pelätty koirankuonolainenko? – häämöttää tajunnan taustalla.

Yrjö Tuomaanpojan kamppailu lähes tyhjällä näyttämöllä kuvaa ennen kaikkea yksittäisen ihmisen epätoivoista mutta väkevää kamppailua olemassaolostaan tilanteessa, josta hän ei ymmärrä mitään, jolle hän ei mahda mitään, ja jossa hän ei ole minkään arvoinen.

Näytelmän lopussa sota on pyyhkäissyt yli ja vienyt uhrinsa, mutta uusi toivo heräilee.  Entinen sanailu jatkuu henkiin jääneiden kesken, eikä rahvaan miehiä ja naisia juuri kiinnosta, että heidän kotikylänsä on nyt Venäjää eikä Ruotsia. Joka tapauksessahan vallanpitäjä kauhoo jyvälaarin pohjalta oman osansa.

Paljon pahempi asia on pappilan puolalainen vävy. Ei totisesti ole helppoa, kun täytyy sopia samaan kylään ulkomaalaisen kanssa.

Oppineen väen mielessä orastaa sen sijaan jotain muuta. Entä jos tämä pohjoista erämaata asuttava ihmisjoukko, johon on jo saatu istutettua lukutaitokin – lukutaito suomen kielellä – olisi kerran oikea kansa eikä rähjäinen pelinappula suurvaltojen kahinoissa? Katsojaa ei hylätä kauhujen keskelle,  sinivalkoinen tulevaisuus vilahtaa näyttämökuvassa.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>