Rajalan metsäpäivä: Timo Kivimaa esitelmöi Laipan historiasta

Sata vuotta elämää Laipanmaassa

Timo Kivimaa.

Laipanmaa on noin 15 000 hehtaarin laajuinen asumaton metsäalue, joka sijaitsee Kuhmalahden, Sahalahden, Pälkäneen ja Luopioisten välissä. Suomen itsenäistymisen aikaan alueella asui noin sata henkeä, mutta enää vakituisia asukkaita ei ole.

Laipanmaa on kokonaan yksityistä maata, ja maanomistajia on useita satoja. Talojen talouskeskukset ovat peltojen ja kotimetsän yhteydessä kylissä ja takamaan metsät niistä kaukana, aikanaan tiettömien taipaleiden takana.

Aikanaan kylien ulkopalstoista käytettiin nimitystä takamaa. Pälkäneen Luikalan kylän yhteinen takamaa oli Laipanmaa; se kun rajoittuu Isoon Laippajärveen.

Ainoa Laipanmaassa sijainnut maakirjatalo oli Kuhmalahden Vehkapuntariin kylään kuulunut noin 300 hehtaarin Lautasilta. Kruunun uudistila oli saanut tiluksensa todennäköisesti jo 1792. Myöhemmin tila lunastettiin perintötilaksi ja Walkiakoski AB osti sen 1894.

 

Talot, torpat ja mäkituvat

Laipanmaassa asutuksen historia on pääasiassa torppien historiaa. Torpparilaitos syntyi, kun talot tarvitsivat oman perheen lisäksi ulkopuolista työvoimaa. Toisaalta oli väestöä, joka tarvitsi työtä ja asuntoa ja uskalsi ryhtyä perustamaan maanomistajan osoittamalle paikalle rakentamansa torpan vuokraviljelijäksi.

Torpparit hevosineen olivat täystyöllistettyjä torpan omissa töissä, taksvärkkityössä omistajan taloon ja talvikauden puutavaran hakkuu- ja ajotyössä metsäyhtiöiden savotoilla. Nämä savotat olivatkin tärkeä peruste torpan perustamiselle erämaahan.

Kauas erämaahan perustetun torpan edellytyksenä oli myös, että pelloksi raivattava alue oli erityisen hyvää maata. Varmaankin pellot raivattiin kaskeamisen jälkeen.

1800-luku oli torppien perustamisen aikakausi. Torppareiksi lähti usein joku talon pojista, kun yleensä isäntä tuli vanhimmasta pojasta. Samoin torppareina on ollut vävyjä, renkejä ja entisiä sotilaita. Sotilaita lähti torppariksi erityisesti Venäjän vallan alkuaikoina, kun Suomen armeija hajotettiin.

Torppien lisäksi oli mäkitupia, jotka olivat käytännössä vuokra-alueelle rakennettuja asuntoja. Niilläkin oli peltoa, mutta yleensä alle kaksi hehtaaria.

Mäkituvat olivat kylätaajamissa ja lyhyellä matkalla päätalosta, jossa käytiin töissä. Mäkituvissa asui myös itsellisiä, jotka eivät enää olleet työelämässä mukana. Laipanmaassa kaukana kyläkeskuksista torppia on ollut noin 20. Laipanmaan ympärillä oli torppia ja mäkitupia paljon.

Esimerkiksi Kuhmalahdella oli vuonna 1912 torppia 102 ja mäkitupia 181 kappaletta. Luopioisissa Rautajärven kartanolla yksistään oli noin 25 torppaa. Koko maassa torppia oli noin 70 000.

 

Kaksi maareformia

Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1918 säädettiin laki vuokra-alueiden lunastamisesta. Jokaiselle vuokramiehelle tuli oikeus lunastaa viljelemänsä tila tai mäkitupa-alue itselleen. Valtion lunastushinnan maksoi vuokra-alueen lunastaja takaisin vuotuismaksuilla.

Tämä maareformi oli tärkeä ja hyvä päätös maaseudun väestön asumisolojen järjestämiseksi. Suurin osa torppareista ja mäkitupalaisistakin käytti tätä tilaisuutta hyväkseen ja lunasti maan itselleen. Koko maassa lunastettiin 57 000 torppaa ja 55 000 mäkitupaa. Laipanmaassa ja ympäristökunnissakin valtaosa torpista itsenäistyi.

Toinen maareformi oli välttämätön talvi- ja jatkosotien jälkeen luovutetuilta alueilta siirtyneen väestön asuttamiseksi. Suomi luovutti rauhansopimuksessa 4,5 miljoonaa hehtaaria maata ja väestöä siirtyi 477 000 henkeä. Alueella asuneet omistivat 34 000 vähintään kahden peltohehtaarin tilaa. Näiden lisäsi luovutetulla alueella oli 13 000 itsenäistä alle kahden hehtaarin asuntotilaa ja omakotitonttia. Valtiovalta katsoi velvollisuudekseen hankkia siirtyvälle väestölle tilaisuuden harjoittaa omaa ammattiaan itsenäisinä viljelijöinä. Samassa yhteydessä asutettiin myös perheellisiä rintamamiehiä ja autettiin sotainvalideja, sotaleskiä ja sotaorpoja antamalla heille mahdollisuus hankkia lisäaluetta liian pieniin tiloihin.

Vuoteen 1955 mennessä oli näin muodostettu ja luovutettu ja uusille omistajille 134 000 tilaa ja aluetta. Maanluovuttajia olivat valtio ja suuret maanomistajat.

Itsenäisellä pientilalla oli elinmahdollisuudet siihen saakka, kun miehille ja hevosille työtä riitti. 1950-luvun lopulta alkaen sekä maatalous että metsätalous koneellistuivat nopeasti ja työ väheni. Tämä kehitys tietenkin toteutui myös rintamaiden pientiloilla, mutta korostui erämaassa, jossa vanhat säilyneet asuinpaikat ovat muuttuneet lomanviettopaikoiksi ja palvelevat omistajaperheitä edelleenkin.

 

…ja virkitysaluetta.

Laipanmaa on metsätalousaluetta…

Talojen ja torppareiden metsänkäyttö Laipanmaassa

Vuonna 1912 inventoitiin Sahalahden ja Kuhmalahden metsät suunnitellun koko valtakunnan metsien koeinventointina. Se oli maailman ensimmäinen näin suuren metsäalueen mittauksiin perustuva inventointi. Siinä todettiin muun muassa, että melkein jokaisella tilalla oli metsää hakattu. Hakkuut olivat määrämittahakkuita eli hakkuissa poistettiin kaikki tietyn mitan täyttävät puut; hakkuun jälkeen monilla alueilla järeän puuston määrä oli vähäinen.

Omistajille olivat puunmyynnistä saadut tulot tulleet aikaisempaa tärkeämmäksi, kun puuta käyttävä teollisuus kasvoi. Lisäksi metsien hakkuut antoivat torppariperheille työtä.

Torpparit saivat ottaa yleensä talon metsästä tarvitsemansa rakennus- ja kotitarvepuun. Suuri merkitys oli karjan metsälaiduntamisella, kun heinäpeltojen ja niittyjen heinä voitiin käyttää karjan talvirehuna. Metsien riistan metsästys ruuaksi ja turkiksiksi oli monessa torpassa tärkeää.

Metsälaidunnus päättyi kaikkialla nopeasti 1950-luvun jälkeen, kun peltolaidunnus valtasi alaa monistakin syistä. Karja vaihtui suomenkarjaa paremmin tuottaviin karjarotuihin, jotka eivät pärjänneet metsälaitumilla.

Nykyisellään Laipanmaan metsien arvo omistajilleen on puun tuottamisessa. Koko sotien jälkeisen ajan on metsien hoitoon panostettu ja se näkyy nyt metsien kasvussa, puuston määrässä ja omistajien metsistään saamassa hakkuutulossa. Tehokkaat koneet hoitavat puunkorjuun ja kuljetuksen. Ympäristön kannalta tärkeät kohteet suojellaan luonnonsuojelulain ja metsälain mukaisesti.

Viimeisimpien inventointitietojen mukaan Suomen kunnissa korkein kasvullisten metsämaiden puuston keskimäärä on Pälkäneellä, 178 kuutiota hehtaarilla. Suuri osa Pälkäneen ja siihen liitetyn Luopioisten metsistä on Laipanmaassa.

 

Patikkapolut kulkevat talousmetsässä

Metsien virkistysarvo on kasvanut. Jo noin kaksi vuosikymmentä Rajalan kämppä lähtöpisteenä on alueella ollut merkittyjä patikkareittejä. Niiden isänä voi pitää Timo Niemistä. Hän on ajatuksen esittäjä ja polkujen kunnossapidon uurastaja. Polut kulkevat talousmetsissä, joissa tehdään metsätalouden kannalta tarpeelliset työt.

Reittien eräs tarkoitus oli alun perin erilaisten metsätaloustoimien esittely ja myös se, että alueella toistuvasti vieraileva kulkija näkee avohakkuun jäljet ja syntyneen taimikon kasvun. Toivoakseni hän sattuu metsäaukolle, jossa kesän kukat ovat parhaillaan tai perhosten paratiisin, jota metsänuudistusalat nykyisin usein ovat.

Pälkäneen ja Kangasalan kunnat ovat tukeneet patikkareittien kunnossapitoa ja huoltoa. Tämä on jatkossa erityisesti tarpeen. Toivoisin, että tämä tuki ei johda alueen metsätalouden rajoittamiseen kaavoittajan toimenpitein, vaan reitistön alue säilyy maanomistajien vapaassa metsätalouskäytössä. Näin kuntien kustannukset pysyvät myös kohtuullisina.

Tutustuttaessa Laipanmaahan erinomainen tietolähde on Viljo Koistisen ja Jyrki Savolaisen kirjoittama ja Risto Keskisen kustantama Elämää Laipanmaassa -kirja. Toinen hyvä lähde on Pälkäneen Sappeen ja Ohvenon kyläkirja Liki Meilää.

 

Timo Kivimaa

 

Kuhmalahdella syntynyt metsänhoitaja Timo Kivimaa esitelmöi Rajalan kämpän metsäpäivässä 29.7. Kivimaa oli nuorena miehenä harjoittelemassa metsäalaa Rajalan kämpällä. Uransa loppuvuosina hän vastasi UPM:n metsänhoitopäällikkönä yhtiön metsien hoidosta myös Laipanmaassa.

Timon kumpikin vaari oli torppari. Vaarit lunastivat torppansa heti Suomen itsenäistymisen jälkeen. Isä osti rintamamiehenä entisen Kuusisen torpan maat Kuhmalahden Pajulan kylästä.

 

 

 

 

 

Laipanmaan torppia ja asukkaita Rajalan kämpän lähistöllä

Teivaala. Perustettu vuonna 1938 (1928). Oli alunperin Sahalahden Pakkalan kylän yhteisalueella ja isojaon jälkeen Hampaalan talon torppa. Ville Teivaala (1853-1946) lunasti torpan itsenäiseksi tilaksi 1920. Aleksi Keskinen osti tilan 1940 sen silloisilta omistajilta. Aleksi ja Martta Keskinen myivät tilan veljeksille Sulo ja Edvard Lintunen 26.81946. Perhe oli Karjalan siirtolaisia. Nykyisin torppa on yksityisomistuksessa.

Mäntylä. Ei ollut alun perin torppa vaan Teivaalasta erotettu asuinpalsta. Ville Teivaala luovutti sen tyttärensä perheelle 1942. Myöhemmin tilalla asui länkimestari Kustaa Aadolf Alm, Almi Kustaa.

Rajala. Sahalahden Tursolan kylän Iivarin talon torppa. Walkiakoski Ab osti sen vuonna 1903. Torpan rakennukset siirrettiin Järvenpään torppaan Pikku-Hirvijärvelle, jossa asui yhtiön metsänvartijan Eenokki Karhosen perhe. Torpan paikalle rakennettiin 1946 Rajalan kämppä.

Vehmas. oli mäkitupa Pälkäneen Luikalan kylän Seppälän takamaapalstalla. Walkiakoski Ab osti alueen 1920 ja silloin tehdyn sopimuksen mukaan asukas Kalle Helander sai elinikäisen asumisoikeuden mäkituvassa. Paikalla nykyisin nähtävyytenä mäkiuuni.

Verkkojärvi. Sahalahden Tursolan kylän Markkulan talon torppa. Viimeinen torpassa asuneista oli Matti Verkkojärvi, joka oli voimistaan tunnettu ja joka pelkäsi tulta ja sammakoita. Hän rakensi asumustensa ympärille kiviseinät suurista kivenjärkäleistä. Ne ja kivilaituri Verkkojärven rannassa ovat nähtävyytenä jäljellä.

Hirvijärven kylä. Luopioisten Kajantilan kylän talojen seitsemän torpan muodostama kylä, joka ei siis ollut varsinainen maarekisterin kylä.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>