KR-talleilla kilpailuhuumaa

On kulunut jo muutamia vuosia siitä, kun Pälkäneellä on kilpailtu esteratsastuksessa niin sanotulla piiri-/aluetasolla eli nykyisellä 2-tasolla. Taisi olla 90-lukua se, ja silloin kilpailtiin kansallisellakin tasolla eli nykyisellä 3-tasolla. Kouluratsastuksesta ei löytynyt varmaa tietoa. Olisiko niitä järjestetty tuolla tasolla koskaan?

Pälkäneen Iltasmäessä sijaitsevalla KR-tallilla kilpailtiin heinäkuussa ensimmäistä kertaa 2-tasolla koulu- ja esteratsastuksessa. Kilpailujen järjestämiseen liittyy paljon suunnittelua ja etukäteisvalmisteluita, ja itse kilpailupäivän läpivieminen vaatii useita vapaaehtoisia asiansa osaavia toimitsijoita. Miten talli ja sen pieni yhteisö pystyy järjestämään tasokkaat koulu- että esteratsastuksen 2-tason kilpailut ensimmäistä kertaa, vieläpä ilman minkään ratsastusseuran tukea?

Idean toteuttamiseen tarvitaan aina hyvä organisaattori, joka saa muut innostumaan ja lähtemään mukaan yhteiseen projektiin. Samalla, kun on suunniteltu kisoja, niin on myös kannustettu ja luotu edellytykset oman tallin asiakkaille harjoitella sekä koulu – että esteratsastusta, jossa tavoitteena on ollut oma osallistuminen kisoihin kilpailijan roolissa. KR-tallit on järjestänyt aikaisemmin 1-tason kisoja sekä rataharjoituksia, joissa voi harjoitella kilpailemista. Tallin hevosia vuokraavat asiakkaat ovat päässeet osallistumaan myös tallin ulkopuolisiin kisoihin. Tallin iloinen meininki ja hyvä yhteishenki houkuttelevat kaikkia osallistumaan yhteiseen projektiin.

KR-tallin omistaja Kaisu Rukko ja nuori Johanna Urkko ovat olleet päävastuussa tämän kesän kisojen järjestelyistä. Molemmilla on ollut monta tärkeää roolia kisojen onnistumisen kannalta. Yhtenä tuomarina koulukisapäivänä oli Susanna Pulla.

– Tuomareiden yhteistyö oli sujuvaa ja yksimielistä. Ratsastuksen taso oli laadukasta, mikä on erittäin positiivista matalan kynnyksen kisoissa. Tällaiset kilpailut mahdollistavat myös tulevaisuuden ratsukoiden esiintuloa, summasi Pulla kilpailujen jälkeen.

Se, mitä jännitettiin eniten, oli varmasti kisaviikkojen säätila. Sää vaikuttaa oleellisesti ratsastuspohjiin, joiden täytyy olla erinomaisessa kunnossa, jotta kilpailevat ratsukot pystyvät suoriutumaan mahdollisimman hyvin. Pohja ei saa olla liian pehmeä tai kova, eikä se saa olla liukas. Etenkin kouluratsastuskisoihin osallistuneet ratsukot kehuivat ja kiittivät kisa-areenan pohjaa.

Kouluratsastuskisoissa 16.7. arvosteltiin yhteensä 59 kisasuoritusta, joista 15 ratsukkoa kilpaili helpommalla 1-tasolla (vanha seurakilpailutaso) ja 44 ratsukkoa 2-tasolla (vanha aluekilpailutaso). Esteratsastuskisoissa heinäkuun viimeisenä sunnuntaina oli 1-tasolla 32 starttia ja 2-tasolla 40. Kilpailijoita tuli Keski-Suomesta saakka, joten vastusta oli molemmissa lajeissa. Sekä koulu- että esteratsastuskisoissa saatiin iloita myös KR-tallien omien ratsukoiden menestyksestä.

Kouluratsastuksessa 1-tason helppo C-luokassa KR-tallilaisista toiseksi sijoittui Johanna Urkko hevosella Fellow KS ja neljänneksi Aino Rukko ponilla Vera van de Gezande Baan. 2-tasolla kilpaillut Kaisu Rukko voitti suomenhevosratsukoille avoimen helppo B-luokan 7-vuotiaalla ruunalla Vilinän Voitto, jolla Kaisu sijoittui myös avoimessa Prix de Yepzon helppo A-luokassa toiseksi. Estekilpailuissa 1-tason 80 senttimetrin luokassa sijoitukset nappasivat KR-tallilaiset Aino Rukko ja Tuuni Haapsaari. 2-tason Prix de TS-Rehut 100 senttimetrin luokassa Kaisu Rukko oli Vilinän Voitolla kolmas.

– Ratsastin 4 starttia ja olen ihan tyytyväinen. Erityisen iloinen olen sijoituksesta 80-senttisissä. Sää ja fiilis olivat upeita, tuumasi 11-vuotias Aino Rukko estekilpailujen jälkeen.

Kaksi kisaa kahden viikon sisällä vaatii paljon pieneltä porukalta, mutta molemmat päivät onnistuivat hienosti ja kisaajilta on saatu paljon kiittävää palautetta.

– Ilman meidän aktiivista väkeä näitä kahta päivää ei olisi pystytty järjestämään, työtä on niin paljon. Kiitos kaikille! totesi Kaisu Rukko.

Kati Salmenkallio-Reponen

Kuvat: Johanna Urkko ja Essi Ahonen