Seurakuntatalolla kuullaan Merikannon rakastetuimpia

Kaija Huhtanen (vasemmalla) toimii säestäjänä Marja-Liisa Suomalaisen kokoamassa Merikanto-konsertissa.

Sibelius loi sata vuotta sitten jylhiä sinfonioita, kun suomalaisuutta maalattiin ja sävellettiin maailmankartalle. Hänen aikalaisensa Oskar Merikanto turvautui yksinkertaisempaan ja kansanomaisempaan ilmaisuun. Hän sävelsi muun muassa 150 yksinlaulua. Yksi rakastetuimmista teoksista on alun perin pianolle sävelletty Kesäillan valssi.

– Merikanto oli ensimmäinen suomalaissäveltäjä, joka sävelsi nimenomaan suomalaisten runoilijoiden tekstejä. Itselleni kaikkein läheisimpiä tekstejä ovat Kasimir Leinon Myrskylintu, Larin-Kyöstin Ma elän! sekä Rukous (Ave Maria). Myös Eino Leinon Omenankukat sekä J.H. Erkon Laula, tyttö! ja Merellä ovat kolahtaneet syvälle, sanoo Marja-Liisa Suomalainen.

Hänen mielestään Merikannon musiikki kuuluu olennaisena osana kansalliseen kulttuuriperintöömme. Siksi Suomalainen alkoi puuhata Merikanto-konserttia viime syksynä, kun Pälkäneen kunta haali kokoon sataa Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumaa.

Suomalaisen alkuperäisenä ajatuksena oli koota iso joukko tulkitsemaan Merikannon kauneimpia yksinlauluja, koska niitä on sävelletty eri äänialoille. Mutta etenkin mieslaulajien suostuttelu osoittautui vaikeaksi.

– Jotkut taitavatkin laulajat kokivat, ettei heidän äänensä taivu Merikantoon.

Lopulta miehistä mukaan lupautui viisi kappaletta esittävä Matti Aaltonen sekä Suomalaisen kanssa duetoiva Janne Vesto.

Teija Kari taustoittaa juonnoissaan säveltäjän ja runoilijoiden elämästä. Lisäksi hän esittää Itkevän huilun sekä Onnelliset duettona Aaltosen kanssa. Kesäillan valssin tunnelmoi jousikvartetto Annukka Linnainmaa, Katja Linnainmaa, Meimei Niemelä ja Satu Ukkonen. Konsertin muut kymmenen kappaletta jäivät Suomalaisen urakaksi. Lisäksi yleisö pääsee osallistumaan yhteislauluun ennen puoliaikaa ja konsertin päätteeksi.

 

Syvälliset laulut puhuttelevat

Kaija Huhtanen toimii säestäjänä Marja-Liisa Suomalaisen kokoamassa Merikanto-konsertissa.

Merikanto-konsertin koonnut Marja-Liisa Suomalainen opiskeli yksityisopettajien johdolla laulua Helsingissä 1990- ja 2000-luvulla. Musiikkiopistotason tutkinnon Suomen kuoro-opistossa suorittanut laulaja on Pälkäneelle päädyttyään pitänyt taitoja yllä kansalaisopiston laulutunneilla.

– Pitkään lauloin lähinnä lapsille selällään iltaisin ja muskareissa.

Liedit eivät kuulu Suomalaisen suosikkiohjelmistoon, mutta Merikannon lauluja hän rakastaa.

– Niissä on hienoja tekstejä ja upeita melodioita.

Syvällisistä kappaleista monet ovat tulleet merkityksellisiksi elämän eri käänteissä.

– Runot aukeavat minulle laulettuina. Nuorempana halusin aina esittää Myrskylintua, vaikka sitä pidettiinkin miesten lauluna. Minusta siinä on hieno sanoma siitä, että myrskyssä ihminen nuortuu, norjistuu ja kokee elävänsä: haasteet on tarkoitettu voitettaviksi.

Viime aikoina Suomalaista on puhutellut Ma elän, jossa loiston, riemun ja hehkun kiihkeä ylistys vuorottelee kalman kukkien ja kuoleman synkkyyden kanssa.

– Mikko Uotisen Laatokka puolestaan on kuin kunnianosoitus karjalaisten heimolle ja kappaleen sävelkulku tekee teoksesta todella upean. Sitä on todella ihana laulaa.

 

Säestäjä saa tehdä töitä

Kaija Huhtanen (oikealla) toimii säestäjänä Marja-Liisa Suomalaisen kokoamassa Merikanto-konsertissa.

Pälkäneen seurakuntatalolla sunnuntaina 27.8. kello 16 alkavaan konserttiin on valikoitu eräänlainen best of -kokoelma Merikannon kappaleita.

– Yritimme poimia sellaisia teoksia, joita yleisö haluaa kuulla, Marja-Liisa Suomalainen sanoo.

Laulajien lisäksi myös säestäjän etsimisessä oli oma työnsä, sillä taitavakin pianisti saa tehdä töitä harjoitellessaan Merikannon teokset esityskuntoon.

– Teosten säestysosuudet ovat soittajalle raskaita. Niissä on niin paljon nuotteja, että kappaleet on osattava ainakin osin ulkoa, seurakuntatalon flyygelin äärelle istuva luopioislainen Kaija Huhtanen sanoo.

Loimaan johtavana kanttorina toimiva Huhtanen viettää Luopioisissa lähinnä vapaa-aikaa, ja siksi hän ehtii harvoin tarttua täkäläisiin musiikkihaasteisiin.

– Kun Marja-Liisa suostutteli minua mukaan, ajattelin, että miksen ottaisi projektia oppimisjuttuna. Harjoittelin itselleni uudet kappaleet kesälomalla, ja sain käteni toimimaan. Merikanto on antoisaa, hienoa musiikkia, joka on itsenäisyyden juhlavuonnakin jäänyt turhaan Sibeliuksen varjoon, Huhtanen sanoo.

Hän kehuu, että Pälkäne tarjoaa hyvät konserttiolosuhteet Merikanto-konsertin kaltaisille tilaisuuksille.

– Seurakuntatalo on akustisesti hyvä paikka, eikä ole ihan tavanomaista, että pikkukunnista löytyy flyygeli.

Merikanto-konsertin ennakkolippuja myydään Kostiakeskuksessa ja Mikkolan Navetalla. Viiden euron lippu sisältää myös väliaikakahvit. Sunnuntaina 27.8. kello 16 alkavan konsertin tuotto menee kahvituksen hoitavan diakoniatyön hyväksi.

Kaija Huhtanen (vasemmalla) toimii säestäjänä Marja-Liisa Suomalaisen kokoamassa Merikanto-konsertissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?