Paikka, jolle on juhlavasti annettu vuori nimitys, tuo eittämättä mieleen mahtipontisuutta. Mielikuvitus maalailee mieleemme kiipeilyä kallioiden seinämillä ja taivaan utuiseen sineen tähyäviä näköaloja.
Tarkasteltaessa kotimaisia vuoriamme ovat ne usein jonkin suuremman kohouman vaatimattomia lisäkkeitä. Kohoumaksi voitaneen nimittää myös päämme etumusta eli otsaa. Otsassa olevaa finniä nimitämme näppyläksi. Näppylästä voimme johtaa vuoriemme yleisnimitykseksi nyppylä.
Näppylöiden nyppylä sijaitsee Äimälänniemellä. Kartassa sillä on nimenä Korkeusvuori. Sen viimeinen finnimäinen kohouma erottuu harvahkosta mäntyjen varjostamasta metsästä erinomaisesti. Huipulta ei avaudu kimmeltävää maisemaa Mallasvedelle, mutta siellä on muuta nähtävää.
Yhä edelleen nimitämme talon alla olevaa rakennelmaa kivijalaksi, vaikkakin se on ollut jo kehityksemme kiihdytyskauden aivan jotain muuta materiaalia. Kiveä on kulunut ennen muinoin suunnattomia määriä. Kiveä, joka kelpasi rakentamiseen, ei löytynyt kaikilla seuduin ihan läheltä.
Kiven tuli kestää ja sitä piti voida muotoilla. Kivi on aina hienoinen arvoitus. Sen lohkominen saattaa olla konstikasta.
Korkeusvuoren huipulla on kivi, joka on pitänyt pilkkanaan halkojaansa. Se on lohjennut, mutta mitä kummallisimpiin suuntiin.
Kova jäärä on ollut kiviseppäkin. Kiveä on yritetty lohkoa useasta kohdasta, tuloksena lisää kaarta.
Mikko Forsten
