Olohuone: Vehkajärven koulun entiset oppilaat kertoivat koulumuistojaan

Muistatteko kun…

Kaija Ala-Risku juuttui koulumatkalla Ryöpelin rumpuun.

Vehkajärven Marttojen ideoima Olohuone kokoaa kyläläisiä vanhalle koululle kerran kuukaudessa. Elokuisen olohuoneen teema osoittautui vetäväksi, sillä 43 kävijää kokoontui kertomaan ja kuulemaan koulumuistoja. Puheenporina oli sellainen, että viimeisimmät tulijat luulivat sisätiloissa olevan menossa tappelu.

Tappelusta ei ollut tietoakaan, vaan iloisesta ja innokkaasta kuulumisten ja muistojen vaihtamisesta. Vehkajärven koululaisia oli saapunut entiseen kouluunsa läheltä ja kaukaa. Olohuoneen alussa kukin esitteli itsensä ja kertoi yhteytensä Vehkajärven kouluun.

Kaiken ohessa nautittiin marttojen tarjoilusta ja pidettiin arpajaiset, jossa palkintoina oli kouluaiheisia tavaroita.

Muistatteko kun -sanapari aloitti useimmat kertomukset.

 

Reppu jäi rumpuputkeen

Jaakko Lähteenmäki kertoi olevansa opettaja Kalle Lähteenmäen villi poika.

Kaija Ala-Risku muisteli ikimuistoista koulumatkaa, kun hän juuttui Ryöpelin rumpuun.

Kerran Kaija ja Hannu keksivät ryömiä Ryöpelin rumpuputkeen. Hannu oli Kaijaa ohkaisempi ja pääsi rummusta läpi helposti, mutta Kaijalle kävi hassusti. Hän meni reppu selässä rumpuun ja juuttui kiinni. Jotenkin monen vääntämisen jälkeen Kaija sai repun selästään ja pääsi pois, mutta kaikessa kiireessä ja säikähdyksessä reppu unohtui rumpuun.

Kun piti ryhtyä läksyjen tekoon, reppua ei löytynytkään kotoa. Ilta oli jo pimentynyt, kun Kaija haki reppunsa Ryöpelistä.

Mieleen on jäänyt myös siirappipurkki, jonka Kaija ja Hannu saivat kerran kuljetettavakseen siirappipurkin. Hannun aloitteesta he ryhtyivät maistelemaan siirappia: sormi kastettiin siirappiin ja sitten nuolaistiin. Siirappi maistui makealta ja sormet kävivät purkissa vähän väliä, joten matkan päättyessä siirappipurkki oli lähes tyhjä.

Kaijan mielestä ikävin koulumuisto on kuukausittainen punnitus. Koululaiset kävelivät Osuuskauppaan, jonka vaa´alle he jonottivat punnittaviksi ja kunkin paino kailotettiin suureen ääneen kaikkien tiedoksi.

 

Läskisoosia ja marjapuuroa

Vanhat koulukuvat kiinnostivat.

Entiset koululaiset kertoivat useista tärskyistä, joita he saivat esimerkiksi laskiessaan suksilla päin puuta. Pökertymisiäkin tuli ja lääkäriä tarvittiin. Harjun rinne oli hyvä paikka tehdä hyppyrimäkiä, joita olikin useassa paikassa. Luonnostaan harjussa on Syvähauta, joka on kiehtonut laskijoita kautta aikain. Jos sinne ei päässyt luvan kanssa, mentiin ilman lupaa ja seurauksena kuului usein olleen joko välineiden rikkoutuminen tai henkilön pökertyminen tai molemmat.

Koulun näytelmät, Musta Mohikaani -palloleikki, laulukokeet ja -tunnit, urheilukilpailut, tapaturmat ja ruoka nousivat esiin muisteluissa. Keittäjä Aune Blåstedtin valmistamat ruuat todettiin joka suulla erittäin maukkaiksi. Läskisoosi ja marjapuuro mainittiin parhaiksi. Toivosen Antero ei ole niin hyvää läskisoosia syönyt kuin koulussa söi.

Marjatta Koskenvesa ja Kaija Ala-Risku.

Myös aika rajua koulukiusaamista esiintyi jo vuosikymmeniä sitten. Marjatta Koskenvesa (Jousmäki) kertoi, että asuessaan ja työskennellessään pääkaupunkiseudulla hän kulki linja-autolla ja erään kerran kuljettaja pysäytti auton sanoen kyydissä oleville: odottakaa vähän, menen halaamaan vanhaa koulukaveria. Marjatta sai halauksen, koska ei ollut kouluaikana kyseistä kuljettajaa kiusannut.

Marjatta Koskenvesa muisteli päässeensä laulamaan Eija Lähteenmäen kanssa Valkeakoskelle. Eija oli erityisen hyvä laulaja. Tytöt harjoittelivat kaksiäänisen laulun, jota Eija lauloi korkeammalta, Marjatta matalammalta. Valkeakoskella Marjattaa rupesi jännittämään ja hän lauloi ylimatalaa mörinää, kun taas Eijan ääni tuli kirkkaana kuten piti. Seuraavana päivänä tuntemattomat pojat jonossa tai ruuhkassa huomasivat Marjatan ja matkivat matalaa mörinää.

Marjatta kertoi kuinka Blåstedtin Olavi ampui häntä päähän kaaripyssyn nuolella, jonka päähän oli löyty naula. Vahinko sattui, kun pojat olivat harjoittelemassa ampumista. Marjatan sisko Hilkka hoiti ampumahaavaa puuliiterissä laittamalla siihen liotettua lapiskiveä verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Hilkasta tuli aikuisena terveydenhuollon ammattilainen.

 

Opettaja saapui autioon kylään

Esko Lahtisen ensikosketus Vehkajärveen oli mieleenpainuva, mutta ei pelottava.

Myös opettajia muisteltiin. Väre, Jousmäki, Lähteenmäki. Vehkajärven koulun viimeinen opettaja Esko Lahtinen oli itse paikalla. Hän muisteli saapumistaan Vehkajärvelle elokuussa 1961. Kangasalta Vehkajärvelle ajellut Lahtinen ja saapui risteysalueelle, jossa ei näkynyt ketään. Myöskään koululla ei ollut ketään, missään ei ollut ketään.

Esko ajeli kylällä eteenpäin kohti Kuhmoista ja tapasi ensimmäisen kyläläisen, joka oli varsin epätoivoisessa tilanteessa: hän oli suistunut ojaan eikä ollut hevosta eikä autoa avuksi. Mies oli pahasti ojassa. Moottorin voimaa ei ollut, mutta ääni oli. Mies oli Matti, Leppäsen talon leivissä oleva harmiton kaveri, joka välillä ”ajoi ojaan” ja jota sieltä veti pois milloin linja-auto, milloin traktori. Esko ei vielä silloin tuntenut miestä, joten hän ei osannut antaa vetoapua.

Esko ajoi vielä Kuusisen tietä Näppilään, jossa viimein tapasi ihmisen, koulun johtokunnan jäsen Antti Kauppisen ja luovutti tälle henkilökohtaisesti virkahakupaperit. Samalla selvisi, että kylän autius johtui hautajaisista, jonne suurin osa kyläläisistä oli mennyt.

Vehkajärven koulu lakkautettiin vuonna 1974 ja koululaiset siirtyivät Pohjan kouluun.

Marjatta Koskenvesa ja Raili Mattila.

Liisa Alanko

Vehkajärven Sanomat www.vehkajarvi.info

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?